Jonathan Safran Foerin kirja Eläinten syömisestä paljastaa tehomaatalouden synkän puolen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tämän jälkeen et enää syö eläimiä

Tehotuotanto on muuttanut maatalouden kustannustehokkaaksi agribisnekseksi. Samalla maaseudun perinteiset arvot ovat romuttuneet. Tuoreen kirjan mukaan eläimet ovat muutoksen suuria kärsijöitä. Katso, miten esimerkiksi sikoja kohdellaan tehotiloilla.

6.2.2011 7:02 | Päivitetty 7.2.2011 15:42

Lihan kulutus on kasvanut länsimaissa räjähdysmäisesti. Samaan aikaan lihasta on tullut yhä halvempaa. Kaikki siis hienosti? Ei todellakaan; tuotannon tehostuminen on samalla rajusti lisännyt sitä kärsimystä, jota tehomaatalous tuottaa eläimille.

Useimmilla ihmisillä lienee jonkinlainen aavistus siitä, että maataloudessa kaikki ei ole kohdallaan. Yleinen päätelmä kuitenkin ollee, että eläinten tehotuotantoa on paras olla ajattelematta.

Yhdysvaltalaiselle kirjailijalle Jonathan Safran Foerille tietämättömyys ei riittänyt. Hän selvitti kolmen vuoden ajan, miten ihmisen syötäväksi tarjottavia eläimiä kohdellaan.

Foerin työn tuloksena syntynyt kirja Eläinten syömisestä (Atena 2011) on jo aiheuttanut maailmalla myrskyn – eikä ihme. Foerin löytämä tehomaatalous on julmaa ja täysin lohdutonta bisnestä, jossa etiikalla tai moraalilla ei ole mitään sijaa.

Foerin mukaan kansalaisten ruokatietoisuus on vääristynyt muun muassa sen takia, että ruokateollisuus hallitsee tiedon tuottamista ja jakelua. Hän siteeraa professori Marion Nestleä, jonka mukaan elintarvikeyhtiöt sanovat ja tekevät tupakkayhtiöiden tapaan mitä tahansa myydäkseen tuotteitaan.

Rinnastus ei välttämättä ole älytön: osa elintasosairauksista johtunee teollisesta ruuasta, ja kuluttajien kasvava kiinnostus ruuan alkuperään voi jossain vaiheessa saada kansalaiset nousemaan myös ruokafirmoja vastaan.

Broilerit kuin 130-kiloisia kymmenvuotiaita

Yksi julmimman kohtalon saaneista eläimistä ovat kanat. Kanojen geenien, ravinnon ja ympäristön muokkaamisen ansiosta broilerien keskipaino kasvoi 1935–1995 peräti 65 prosenttia, mutta samaan aikaan kana saatiin kasvatettua yhä nopeammin myyntikelpoiseksi, ja sen ravinnontarve saatiin supistumaan 60 prosenttia.

Jonathan Safran Foer vertaa: "Tämän muutoksen mullistavuuden tajuaa kuvittelemalla lasta, joka kasvaa yli 130 kiloa kymmenessä vuodessa syömällä pelkkiä myslipatukoita ja vitamiinipillereitä".

Kanat elivät aikoinaan 15–20 vuotta, mutta teollisuus on luonut lihantuotantoa varten broilerikanan, joka on kuusiviikkoisena valmis tapettavaksi. Itse asiassa broilerit on pakko tappaa näin nuorina, koska geneettiset muutokset johtavat tuhoisiin sairauksiin kanan eläessä pidempään.

KFC (ent. Kentucky Fried Chicken) on Foerin mielestä lisännyt kärsimyksen kokonaismäärää maailmassa enemmän kuin yksikään toinen yritys. KFC myy asiakkailleen lähes tuhat miljoonaa kanaa vuodessa parissakymmenessä tuhannessa ravintolassa kautta maailman.

Nykyaikaisen yritystoiminnan periaatteiden mukaisesti KFC käyttää alihankkijoita kanojen kasvatukseen, teurastukseen ja kuljetukseen. Yhtiö ilmoittaa verkkosivuillaan, että se edellyttää alihankkijoiltaan sitotutumista eläinten hyvinvointiin.

Foerin mukaan KFC:n vakuuttelut ovat hölynpölyä. Hän kertoo, miten KFC:n alihankkijateurastamossa työntekijät kiskoivat päitä irti eläviltä kanoilta, sylkivät nuuskaa niiden silmiin, maalasivat kanojen kasvoja spray-maaleilla ja hyppivät kanojen päällä. Foerin mukaan tällaisia tekoja on todettu kymmeniä, eikä niihin syyllistynyt mikä tahansa teurastamo, vaan "Vuoden alihankkija".

Yksi KFC:n suurimmista alihankkijoista on Tyson Foods, joka on maailman suurimpia lihantuottajia. Tyson Foods hallitsee kolmannesta maailman broilerinkasvatusmarkkinoista. Tyson ei kuitenkaan ole alan suurin: saksalaisen perheyhtiön EW Groupin omistaman Aviagenin markkinaosuus on peräti 44 prosenttia.

(Aviagenin broilereita tuodaan Suomeenkin Skotlannista. Suomessa näistä isovanhempibroilereista tuotetaan broileriemot, joiden munimat linnut sitten päätyvät suomalaisten ruokalautasille.)

Broilerikasvattamoilla on helposti kymmeniä, jopa satoja tuhansia lintuja. Kutakin lintua kohti on tilaa alle yhden A4-paperin verran. Ne elävät kuusiviikkoisensa ritilöiden päällä ikkunattomissa rakennuksissa. Valoja pidetään päällä suurimman osan vuorokaudesta, jotta ne söisivät mahdollisimman paljon ja lihoisivat mahdollisimman nopeasti.

Lääkkeitä sairauksienennaltaehkäisyyn

Samoin kuin muitakin tuotantoeläimiä myös broilereita lääkitään esimerkiksi antibiootein – ei sairauksien hoitamiseksi vaan ennaltaehkäisyyn.

Melkoinen osa epämuodostuneista, ylilääkityistä ja stressaantuneista linnuista kuolee kasvattamossa, mutta massatuotanto jättää niitä riittävästi eloon, jotta toiminta on kannattavaa.

Jonathan Safran Foerin kuvaukset koskevat pääasiassa Yhdysvaltain oloja, mutta samanlaista on tehotalous muuallakin. Esimerkiksi Euroopan unionissa kasvatetaan hänen mukaansa vuosittain kuusi miljardia kanaa "jokseenkin vastaavanlaisissa oloissa" kuin Yhdysvalloissa.

Eläinsuojelujärjestö Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara on kirjoittanut Foerin kirjan suomalaiseen laitokseen luvun eläintuotannosta täällä.

Foerin kuvaamista ilmiöistä kauhistunut suomalaislukija ei saa lohtua Tuomivaaralta. Yksityiskohdissa voi olla eroja, mutta päälinja on selvä:

– Huolimatta pitkistä etäisyyksistä ja ilmaston aiheuttamista rajoituksista Suomi pyrkii tuottamaan yhtä halpaa ruokaa kuin muut läntiset maat. Se tarkoittaa samanlaista eläinten kohtelua kuin muissakin maissa, hän kirjoittaa.

Sikataloustäynnä julmuutta

Jonathan Safran Foer kuvaa kanojen ohella etenkin sikataloutta. Broilerinkasvatuksen tapaan tehotuotanto on vallannut sianlihankin tuotannon käytännössä kokonaan.

Tässä muutamia Foerin mainitsemia sikatalouden julmuuksia:

* Parin päivän iässä possujen saparot ja hampaat leikataan (ilman puudutusta), jotta stressaantuneet siat eivät purisi ja söisi toisiaan.

* 90 prosenttia urospossuista kastroidaan (kivekset revitään irti) muutaman päivän ikäisenä ilman kivunlievitystä – koska yhdysvaltalaiskuluttajat pitävät kastroitujen eläinten mausta.

* Suurin osa emakoista suljetaan tiineysajaksi eli 16 viikoksi niin pieniin häkkeihin, että ne eivät mahdu kääntymään.

* Possujen vieroituksen (noin 2 viikkoa) jälkeen emakolle annetaan hormonipiikki, jolla se saadaan kiimaan ja keinosiemennettäväksi uudelleen kolmessa viikossa.

* Useimmat siat joutuvat makaamaan omissa ulosteissaan.

* Possuille annettava kiinteä ravinto on usein teurastamojen sivutuotteena syntyvää kuivattua veriplasmaa, joka lihottaa possuja ja vaurioittaa niiden ruuansulatuselimiä.

* Liian hitaasti kasvavat, "rääpäleiksi nimitettävät" possut ovat tehosikaloillle ongelma; niitä otetaan takajaloista kiinni ja tapetaan iskemällä betonilattiaan.

Mitätehdä?

Useimmat ihmiset eivät kohtelisi edellä mainituilla tavoilla omia lemmikkieläimiään tai edes omia "tuotantoeläimiään". Useimmat eivät ehkä halua edes tietää tai nähdä, että eläimiä kohdellaan näin. Silti useimmat ihmiset maksavat saadakseen syödä ruokaa, joka on tuotettu näin.

Pään pistämistä pensaaseen kuvaa hyvin myös se, miten ihmiset suhtautuvat kasvuhormoneihin. Hormonien käytöstä kärähtäneitä urheilijoita paheksutaan voimakkaasti, mutta samaan aikaan hormoneita syötetään eläimille, joita ihmiset sitten popsivat suuhunsa.

Jonathan Safran Foerin johtopäätös tästä kaikesta on selvä: hän ei halua olla missään tekemisissä tehotuotannon kanssa, "ja lihasta kieltäytyminen vaikuttaa ainoalta realistiselta tavalta onnistua siinä".  Lihansyönnin jatkamiseen ei tietysti ole mitään varsinaista syytäkään: ihminen menestyy mainiosti myös kasvisravinnolla.

Foerin mukaan ihmiset eivät voi enää vedota tietämättömyyteen – ainoastaan välinpitämättömyyteen.

– Me olemme niitä, joilta tullaan oikeutetusti kysymään: Mitä te teitte saatuanne tietää totuuden eläinten syömisestä?

p.s.

Tunnustan olevani puolueellinen: lopetin lihan syömisen reilut kymmenen vuotta sitten. Yhtäkkiä en vaan enää kestänyt sitä pahaa mieltä, jonka eläimen syönti tuotti. Jos olisin jatkanut, lihansyöntini olisi kuitenkin katkennut viimeistään tähän viikkoon ja Foerin kirjan lukemiseen.

Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä (Atena 2011). Alkuteos Eating Animals.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?