"Hätä keinot keksii" lienee suomalaisena sananpartena irlantilaisille vieras hokema, mutta selvästikin sanonnan sisältö ja käytännön soveltaminen ovat ainakin saarivaltion talousviranomaisille tuttuja.
Näin voi ainakin päätellä hätäkeinoista, joihin Irlannin valtio ja maan keskuspankki ovat turvautuneet pitääkseen velkakriisin syöveriin suistuneen maan rapakuntoiset kriisipankit käynnissä.
Irlannin keskuspankki (Central Bank of Ireland) on viime syksystä lähtien lainannut maan kriisipankeille nopeasti kasvaneen määrän itse "painamiaan" euroja. Joulukuun lopussa irlantilaispankeilla oli käytössään 51 miljardin arvosta Irlannin "omatekoisia" euroja.
Kyse ei suinkaan ole väärästä rahasta, vaan virallisista ja laillisista euroista. Eikä kyse ole myöskään Irlannin keskuspankin luvattomasta sooloilusta.
Sen sijaan kyse on hyvin poikkeuksellisesta hätärahoituksesta, johon Irlannin keskuspankilla on EKP:n lupa luoda tarvittava määrä uutta rahaa.
Omalaatuisten hätäkeinojen luonne ja laajuus voivat vihjata, että Irlanti on pankkeineen vielä pahemmassa pinteessä kuin tähän asti on pelätty.
Joko EKP sai Irlanninpankeista tarpeekseen?
Irlannin keskuspankin omalaatuisista toimista kertoi ensimmäisenä irlantilaislehti Independent viime viikon lopulla. Sittemmin Irlannin "omatekoisista" euroista ovat kirjoittaneet esimerkiksi brittilehti Telegraph ja talouslehti Financial Times.
Kirjoitusten keskeinen johtopäätös on irlantilaisittain perin lohduton.
Ilmeisesti Irlannin pankeille ei liikene enää luottoa EKP:ltä. Ei edes siitä huolimatta, että EKP on kriisin mittaan keventänyt luottojensa vakuusvaatimukset lähes olemattomiksi – esimerkiksi Irlannin valtion velkakirjat kelpaavat.
Ilmeisesti Irlannin pankkien edes joten kuten päivänvaloa kestävä varallisuus on jo kokonaisuudessaan EKP:ltä aiemmin nostettujen keskuspankkiluottojen panttina, eikä panttaamatta ole enää kuin arvottomia asuntoluottoarvopapereita ja muuta kelvotonta roskapaperia.
Ja kun EKP on pannut lapun luukulle, on Irlannin oma keskuspankki avannut oman hätälainaluukkunsa – ilmeisesti EKP:täkin kevyemmin tai tyystin olemattomin vakuusvaatimuksin.
Hätäraha päästäärahoittajia pinteestä
Hätärahoituksen huutavalle tarpeelle voi olla vain yksi selitys:
Irlannin pankkien yksityiset rahoittajat ovat haihtuneet kuin tuhka tuuleen samaa tahtia kuin pankkien vanhoja rahamarkkinasitoumuksia, joukkovelkakirjalainoja ja talletuksia on erääntynyt.
Keskuspankkiluotot ovat toisin sanoen olleet tarpeen, jotta Irlannin pankit ovat voineet maksaa yksityisiä rahoittajiaan pinteestä.
Tämä on puolestaan ilmeisesti katsottu tarpeelliseksi vielä suuremman vahingon välttämiseksi. Hätärahoituksella on korvattu erääntyvää yksityistä rahoitusta, jonka varassa on esimerkiksi tavallisten irlantilaisten asuntoluottoja.
Ilman hätärahoitusta pankkien olisi ollut pakko joko jättää omat velkansa maksamatta tai yrittää selvitä niistä omien laina-asiakkaidensa lainoja irtisanomalla.
Kummassakin tapauksessa pankit olisivat todennäköisesti kaatuneet ja niiden rahoittajat olisivat kärsineet mittavia luottotappioita. Ja kummassakin tapauksessa Irlanti olisi ollut suuressa vaarassa päätyä pakkomyyntien ja panttihuutokauppojen kierteeseen.
Irlannin pankeilla enitenkeskuspankkiluottoa
Irlannin kriisipankeilla oli kaikkien euromaiden pankeista käytössään runsaimmin EKP:n lainaamaa keskuspankkirahaa jo ennen Irlannin oman keskuspankin ylimääräistä hätärahoitusta.
EKP:n tilastojen mukaan Irlannin pankeilla oli joulukuun lopussa käytössään hieman yli 130 miljardia EKP:ltä lainattua euroa.
Kun päälle lasketaan Irlannin oman keskuspankin myöntämä 51 miljardin euron hätärahoitus, nousee erityyppisten keskuspankkiluottojen kokonaismäärä melkein 185 miljardiin euroon.
Summa on suurempi kuin Irlannin yhden vuoden bruttokansantuote. Ja summa kertoo, kuinka suuri on EKP:n ja Irlannin keskuspankin yhteenlaskettu luottoriski Irlannin kriisipankeissa.
EKP:n tosiasiallinen riski riippuu sen hallussa olevien panttien arvosta, mutta ilmeisesti Irlannin oman keskuspankin riski on hyvin lähellä hätäluottojen nimellisarvoa.
Irlannin keskuspankki toimii Irlannin valtion vastuulla – eli viime kädessä maan veronmaksajien riskillä. Ainakin rahoitusmarkkinoiden tulkinnan mukaan tuo riski on todellinen, ja todennäköisesti muuttuu ennen pitkää tappioiksi.
Keskuspankkirahaaannostelee yleensä EKP
Irlannin keskuspankin ja maan kriisipankkien omalaatuisessa hätäluottosuhteessa ei ole omalaatuista vain hätäluottojen määrä ja käyttötarkoitus. Suhteessa on omalaatuista myös hätäluottojen alkuperä ja syntytapa.
Suomeksi sanottuna Irlannin keskuspankki on lainannut maan pankeille 51 miljardia euroa, jotka se on varta vasten luonut tätä tarkoitusta varten. Ennen kyseisiä hätäluottoja näitä miljardeja ei ollut toisin sanoen olemassa.
Kyseiset eurot eivät ole peräisin EKP:ltä, jolla normaalisti on euroalueella yksinoikeus uuden keskuspankkirahan luomiseen. Kyseiset miljardit eivät ole peräisin myöskään rahoitusmarkkinoilta, joilta esimerkiksi valtiot yleensä lainaavat rahaa käyttöönsä.
Sen sijaan nämä 51 miljardia euroa ovat peräisin Irlannin keskuspankin ikiomasta "setelipainosta", joka on pääosin levännyt laakereillaan Irlannin liityttyä muiden euromaiden tavoin niiden yhteiseen eurojärjestelmään yli kymmenen vuotta sitten.
Tiettävästi yksikään euromaa ei ole euroaikana laskenut omin päin liikkeeseen yhtä suurta määrää "omatekoisia" euroja kuin Irlanti on nyt kriisipankkiensa tukemiseksi laskenut.
Vertauskuvallinensetelipaino
Irlannin "omatekoisten" eurojen "painaminen" ja maan keskuspankin "setelipaino" tarvitsevat sanoina ympärilleen lainausmerkit, sillä kyse on vertauskuvista.
Nykyrahasta, kuten euroalueen euroista, suurin osa on olemassa pelkästään elektronisina tilikirjauksina, ja vain pieni osa talousjärjestelmän eri osissa niin sanotusti liikkeessä olevasta rahasta on käteistä rahaa eli seteleitä tai kolikoita.
Käteisen rahan valmistaminen oikeine setelipainoineen on vaativaa ja tärkeää työtä, mutta koko euroalueen rahapolitiikan toteuttamisessa niin kuin Irlannin velkakriisissäkin käteinen on sivuseikka.
Niinpä Irlannin keskuspankin luomilla kriisieuroilla ei ole mitään tekemistä käteisen rahan tai oikeiden setelipainojen kanssa, mutta niillä voi olla sitäkin enemmän tekemistä rahapolitiikan ja euroalueen rahaolojen kanssa.
Ja ennen kaikkea Irlannin omatoimisella hätärahoituksella voi olla tekemistä euroalueen rahapolitiikan ja rahaolojen keventämisen kanssa.
Kuinka kaukana enääon setelirahoitus?
Irlannin keskuspankin hätätoimet voivat herättää vaikean kysymyksen: Kuinka suuri ero onkaan valtion vastuulla tai valtion omistuksessa olevien kriisipankkien keskuspankirahoituksen ja samoja kriisipankkeja omistavan valtion keskuspankkirahoituksen välillä.
Irlannissa maan suuret pankit ovat käytännössä kokonaan valtion vastuulla ja osittain ne ovat suorastaan valtion omistuksessa. Ja ilman Irlannin keskuspankin hätärahoitusta valtion olisi ollut pakko hankkia sama määrä hätärahaa muualta.
Nyt Irlannin valtion ei ole tarvinnut hankkia mistään ainakaan niitä 51 miljardia euroa, jotka ovat syntyneet maan keskuspankissa – kirjaimellisesti nappia painamalla.
Irlannin menettely voi herättää kysymyksen, olisiko myös eurovaltioiden rahoituskriisi ratkaistavissa samaa "setelipainon" käynnistysnappia painamalla.
Olisiko eurokriisi ohinappia painamalla?
Olisiko eurokriisi sekunnissa ohi, jos Kreikan, Irlannin, Portugalin ja muiden ylivelkaisten euromaiden keskuspankit loisivat tarvittavan määrän uusia euroja ja maksaisivat kotivaltioidensa velat pois?
Ehkä velkakriisi olisi saman tien ohi, kun velkojen äkkikuoletukseen tarvittava määrä uusia euroja livahtaisi liikkeeseen.
Mutta moinen tempaus tuskin lopettaisi eurokriisiä. Ennemmin se muuttaisi kriisin luonnetta, kun velkakriisin tilalle tulisi yhtä nopeasti raha- ja valuuttakriisi.
Jos EKP ja euromaiden kansalliset keskuspankit yrittäisivät maksaa ylivelkaisten eurovaltioiden biljoonavelat nappia painamalla, haihtuisi yleisön ja ulkomaailman luottamus euroa kohtaan samalla napin painalluksella.
EKP:ltä valtioiden suorarahoittaminen kiellettyä
Villeimmät ajatukset setelirahoituksesta voi saman tien unohtaa ajan haaskauksena, sillä:
Valtioiden suora rahoittaminen on EKP:ltä ja euromaiden omilta keskuspankeilta EU:n sääntöjen (Lissabonin sopimus, artikla 123) mukaan yksiselitteisesti kiellettyä.
Velkojen kuittaaminen tuskin siis onnistuisi yhtä nappia painamalla sekunnissa, vaikka moiseen rahatempaukseen lopulta löytyisi valmiutta.
Valtioiden suoran rahoittamisen kielto ei kuitenkaan tarkalleen ottaen tarkoita, että myös valtioiden epäsuora rahoittaminen olisi yhtä kiellettyä, niin kuin EKP on poikkeuksellisissa velkakirjaostoissaan jo havainnollistanut.
Ehkä niitä nappeja tarvittaisiin ainakin kaksi – yksi keskuspankissa, toinen välittäjäpankissa. Ja ehkä järjestelijäksi olisi hyvä pestata Cityn tai peräti Wall Streetin kekseliäimmät pankkiirit – vaikka samat, jotka auttoivat Kreikkaa velkatilastojen laatimisessa.
