Professori: Länsimailla on vain yksi kilpailuetu

Julkaistu: , Päivitetty:

Harvardin taloustieteen professori Niall Ferguson ennustaa vallan vaakakupin kallistuvan tulevaisuudessa Kiinaan Yhdysvaltojen kustannuksella. Demokratia ja sananvapaus tulevat olemaan länsimaiden tärkeimmät kilpailuedut maailmanmarkkinoilla, Ferguson sanoo Dagens Industrissa.
Aivan kuten Japani ajoi Britannian ohi 1960-luvulla, tulee Kiina piakkoin ohittamaan Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena. IMF on ennustanut, että jo tänä vuonna Kiina ohittaa Japanin ja nousee maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi.

– [Kiinan] taloudellinen vallankumous on suurin ja nopein maailmanhistoriassa, Harvardin taloustieteen professori Niall Ferguson kertoi Dagens Industrin mukaan.

Nykyisin Kiinan bruttokansantuote on jo suunnilleen 90 prosenttia Yhdysvaltojen bkt:stä, kun vielä 1950-luvulla se oli vaivaiset kymmenen prosenttia. Kun talouskasvuun lisätään Kiinan omistamat Yhdysvaltain velkakirjat, on Fergusonin mukaan selvää, kuka maailmassa heiluttaa tahtipuikkoa tulevaisuudessa.

Yhdysvaltain talous on pahasti velkaantunut, eikä sotilaallinen tai poliittinen valta pidemmän päälle kanna ilman taloudellista valtaa. 

– Parissa vuodessa Yhdysvaltain valtionvelan korkokulut tulevat viemään 20 prosenttia valtion verotuloista. Yhdysvallat pelaa venäläistä rulettia maan finanssipolitiikalla, sijoitusyhtiö Skagensin konferenssissa puhunut professori sanoo.

Yhdysvalloilla ja länsimailla on Fergusonin mukaan kuitenkin ainakin yksi kilpailuetu puolellaan: demokratia. Sanan- ja mielipiteenvapaus synnyttävät professorin mukaan parempaa tutkimusta ja pidemmän päälle toimivamman yrityselämän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    3. 3

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    4. 4

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    5. 5

      Ulkomaiset sijoittajat tulleet vahvasti Suomen vuokra-asuntomarkkinoille

    6. 6

      Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

    7. 7

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    8. 8

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    9. 9

      Pörssiyhtiön toimitusjohtajan keskipalkka 444 507 euroa vuodessa

    10. 10

      Euroryhmä kehottaa Italiaa ryhtymään tarvittaviin budjettitoimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    3. 3

      Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

    4. 4

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    5. 5

      Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

    6. 6

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    7. 7

      Ulkomaiset sijoittajat tulleet vahvasti Suomen vuokra-asuntomarkkinoille

    8. 8

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    9. 9

      Economist: Erkki Liikanen olisi paras vaihtoehto Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi

    10. 10

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Ambulanssi­lennolle tuli kiire: asiakas lainasi yli 20 000 euroa ja maksoi – sitten lento­yhtiöltä tuli soitto, jollaista ei todellakaan olisi halunnut saada

    3. 3

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    4. 4

      Asunnon ostanut Riitta närkästyi, kun taloyhtiössä olikin hoivafirman palveluasuntoja – ”Tunsin tulleeni petetyksi”

    5. 5

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    6. 6

      Esa rakensi itselleen 30 eurolla köyhän miehen jäähdytyslaitteen

    7. 7

      Euroopan syvin kaivos suljetaan ja elämä pikkuruisella Pyhäjärvellä mullistuu – tästä kaikki alkoi: ”Isän lapio osui outoon kiveen”

    8. 8

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    9. 9

      Viisikymppinen ei saanut yhtään kutsua työhaastatteluun – asiantuntija: ”Liian kovia stereotypioita yhä edelleen”

    10. 10

      Laivayhtiöt valmiina Viron veroaleen: ”Hinnat laskevat heti”

    11. Näytä lisää