Veho kyllästyi Mitsubishi-autoihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Veho Group lopettaa japanilaisten Mitsubishi-autojen maahantuonnin Suomeen. Yhtiön automallit eivät ole enää moneen vuoteen pärjänneet kunnolla Suomen markkinoilla. Nyt Mitsujen maahantuonnin ottaa huolekseen Delta Motor Group.
Veho Group kertoo myyneensä koko Mitsubishi-maahantuontiyhtiönsä Vemicin vuodenvaihteessa Delta Motor Groupille.

Pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa ja Oulussa myös Mitsubishien vähittäismyynti siirtyy Deltalle, muualla jälleenmyyjät ja huolto säilyvät ennallaan. Deltalla on ennestään Kian ja Ladan maahantuonti.

Vehon mukaan tarvetta pienempien automerkkien edustusten karsimiseen tuli jo viime keväänä, kun yhtiö osti Peugeotia maahantuoneen Maan Auton.

– Tähän oli ihan rationaalisia syitä. Mitsubishin nykyinen mallisto oli jonkin verran päällekkäinen edustamamme Hondan kanssa, Veho Groupin toimitusjohtaja Jan-Martin Börman sanoo Taloussanomille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mitsu oli 90-luvun
muotimerkki


Isompi syy luopumiseen lienee tuonnin vähäinen kannattavuus autojen nykyisellä hinnoittelutasolla. Automaun ja -mieltymysten muuttumisen takia Mitsubishi ei ole enää aikoihin viehättänyt suuria ostajajoukkoja.

Merkin kulta-ajat olivat kaukana 1990-luvulla. Tuolloin Mitsuilla oli parhaimmillaan kuuden prosentin markkinaosuus. Nyt viime vuosina osuus on ollut alle prosentissa, ja uusia malleja on myyty Suomessa vuosittain tuhatkunta.

– Saksalainen päämiehemme Daimler luopui muutama vuosi sitten Mitsubishi-omistuksistaan, ja tekninen yhteistyö päättyi. Malliston kehitys ei ole ollut meidän markkinoidemme näkökulmasta sellaista kuin se olisi voinut olla, Jan-Martin Börman sanoo.

Ainakaan toistaiseksi Veho ei hänen mukaansa tarvitse valikoimaansa Mitsubishin tilalle muita automalleja. Veho pitää itsellään Mitsubishin Fuso Canter -hyötyajoneuvojen maahantuonnin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    2. 2

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    3. 3

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    4. 4

      Fazerin Oulun leipomon työntekijät marssivat ulos työ­paikalta vasta­lauseena sulkemis­aikeille

    5. 5

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    6. 6

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    7. 7

      Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

    8. 8

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    9. 9

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    10. 10

      Kommentti: Ei se jättipalkka, vaan se iso varallisuus – joka neljännessä kodissa on varoja alle 10 700 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    3. 3

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    4. 4

      Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

    5. 5

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

    7. 7

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    8. 8

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    9. 9

      Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

    10. 10

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    5. 5

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    9. 9

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    10. 10

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    11. Näytä lisää