Onko keskuspankin vakavaraisuudella väliä? Entä voiko keskuspankki mennä konkurssiin?
Pitäisikö euroalueen keskuspankin EKP:n vakavaraisuudesta – tai sen puutteesta – olla kiinnostunut tai jopa huolissaan?
Tällaisia kysymyksiä herätti uutistoimisto Reutersin maanantaina julkaisema uutinen, jonka mukaan EKP valmistelisi pääomansa vahvistamista.
EKP ei ole vahvistanut uutista, mutta ehkä sen olisi aiheellista vahvistaa ainakin tasettaan.
Jos EKP olisi liikepankki eikä maailman toiseksi tärkeimmästä valuutasta vastaava keskuspankki, olisi sillä itsellään valvontaviranomaiset niskassaan. Se reputtaisi oikopäätä jopa EU:n löperöt stressitestit, jos se joutuisi syyniin tavallisena pankkina.
EKP ei kuitenkaan ole tavallinen liikepankki, eikä sillä ainakaan teoriassa ole huolta tavanomaisen vararikon vaarasta. Mutta sillä voi olla parempiakin syitä vahvistaa pääomaansa.
Tase kuinvipurahastolla
Kaavamaisesti taseen lukujen perusteella laskien EKP on huterissa kantimissa.
Sen osakepääomaa vastaava oma pääoma on vain 5,8 miljardia euroa, ja euromaiden kansalliset keskuspankit mukaan lukien koko eurojärjestelmän vastaava lukema 78 miljardia euroa.
Taseen loppusumma – eli kaikkien varojen ja vastuiden kokonaismäärä – on EKP:llä 138 miljardia euroa ja koko eurojärjestelmällä yhteensä 1 915 miljardia euroa.
Oman pääoman suhde kaikkiin vastuisiin on niin EKP:llä itsellään kuin koko eurojärjestelmällä nelisen prosenttia. Tämä merkitsee toisin sanoen, että EKP:n ja eurojärjestelmän tasetta kannattelee noin 24-kertainen velkavipu.
Vastaavia pääoman ja taseen suhdelukuja löytyy esimerkiksi uhkarohkeilta vipurahastoilta – ja löytyi ennen finanssikriisin puhkeamista Lehman Brothersin kaltaisilta sijoituspankeilta.
EKP:n ja eurojärjestelmän vakavaraisuutta voi arvioida myös vertaamalla pääoman määrää EKP:n suoriin ja epäsuoriin riskeihin euroalueen kriisivaltioissa.
Viime viikon loppuun mennessä EKP oli ostanut eurovaltioiden velkakirjoja hieman yli 70 miljardilla eurolla. Ilmeisesti kyse on pelkästään kaikkein velkaisimpien kriisivaltioiden, kuten Kreikan, Irlannin ja Portugalin, velkakirjoista, joita rahoitusmarkkinat luonnehtivat roskalainoiksi.
Vielä enemmän EKP:llä on kriisivaltioihin liittyviä epäsuoria riskejä. Sillä on hallussaan pankkien keskuspankkiluottojen vakuutena arviolta 300–400 miljardin euron arvosta samojen ongelmavaltioiden velkakirjoja.
Mutta taseen sisältämät luottoriskit tuskin vielä antavat aihetta huoleen EKP:n vakavaraisuudesta tai aihetta sen vahvistamiseen.
Teoriassa rajattomastirahaa, käytännössä ei
Omaa rahaa liikkeeseen laskevalla keskuspankilla, kuten euroalueen EKP:llä, ei ole huolta tavanomaisesta vararikosta. Ei ainakaan niin kauan kuin tuo raha ja sitä paimentava keskuspankki nauttivat kansalaisten ja muun maailman luottamusta.
Toistaiseksi euro ja EKP ovat nauttineet luottamusta.
Euro on eurovaltioiden rahoituskriisistä huolimatta kiistatta maailman toiseksi tärkein kansainvälisen kaupan laskutusvaluutta. Euro on myös maailman keskuspankkien toiseksi tärkein reservivaluutta. Kummassakin euron edellä on ainoastaan Yhdysvaltain dollari.
Niin kauan kuin maailma luottaa euroon, on EKP:llä periaatteessa käytettävissään rajattomat rahavarat.
Niinpä EKP voisi periaatteessa ratkaista euroalueen rahoituskriisin kerta heitolla ostamalla kaikkien valtioiden ja kaupan päälle vielä kaikkien pankkienkin velkakirjat niin sanotusti parempaan talteen.
Temppu onnistuisi EKP:ltä sananmukaisesti nappia painamalla. Riittäisi, että se synnyttäisi tietokoneillaan uutta rahaa muutaman tuhannen miljardin euron verran ja ostaisi kaikki velkakirjamarkkinoilla liikkeessä olevat eurovaltioiden ja euroalueen pankkien velkakirjat.
Mutta vain periaatteessa.
Käytännössä moinen tempaus on edes periaatteessa mahdollinen vain niin kauan kuin kukaan ei edes unissaan usko EKP:n ryhtyvän tempaukseen. Eli periaatteessa mahdollinen toimi on käytännössä mahdoton.
Setelirahoitusriskipitoista
Jos EKP tai mikä tahansa muu keskuspankki ryhtyisi laajamittaiseen valtion tai valtioiden rahoittamiseen, ottaisi se suuren riskin luottamuksen menettämisestä.
Tätä riskiä EKP on korostanut enemmän kuin esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankki Fed, joka on käyttänyt monin verroin suurempia rahasummia valtionlainojen ostamiseen kuin EKP.
Nykyisen euron ja dollarin kaltaisten niin sanottujen paperirahojen arvo perustuu pelkästään luottamukseen. Euron tai dollarin katteena ei ole minkäänlaista varallisuutta, kuten kultaa.
Tuon luottamuksen mureneminen voi hetkessä laukaista inflaation kuinka kovaan vauhtiin tahansa. Tämä tarkoittaisi rahan arvon eli ostovoiman murenemista.
Yhdysvaltain Fed on perustellut pyrkimyksiään rahan tarjonnan kasvattamiseen deflaatioriskien torjumisella. Fed on ilmoittanut ostavansa liittovaltion velkakirjoja ensi kesään mennessä noin 900 miljardilla dollarilla.
EKP on pitänyt vastaavia laajamittaisia toimia inflaatioriskien takia liian vaarallisina.
Vastentahtoisiavelkakirjaostoja
EKP on taipunut tähänastisiin eurovaltioiden velkakirjojen ostoihin vastentahtoisesti. Se on perustellut velkakirjaostoja pelkästään tarpeella turvata euroalueen rahoitusmarkkinoiden ja euron vakautta.
Sitä vastoin EKP on jyrkästi kiistänyt osallistuneensa yhdenkään eurovaltion rahoittamiseen. Moiset vaatimukset se on torjunut mahdottomina.
Viimeksi näin kävi viime viikolla, kun markkinat odottivat EKP:n neuvoston ilmoittavan velkakirjaostojen kasvattamisesta jopa 1000–2 000 miljardilla eurolla. Turhaan.
Suora valtioiden rahoittaminen on EKP:ltä yksiselitteisesti kiellettyä.
Saman se voi käytännössä tehdä ostamalla valtioiden velkakirjoja pankeilta, ja juuri näin se onkin tehnyt. Samaan tapaan EKP:n pankeille myöntämää keskuspankkirahoitusta on kiertänyt pankkien kautta kriisivaltioiden luotoiksi satoja miljardeja euroja.
Kriisimaiden pankit ovat ostaneet kotivaltioidensa velkakirjoja ja lainanneet ostoihin tarvitsemansa rahat EKP:ltä, joka on puolestaan kelpuuttanut samat velkakirjat luottojensa vakuudeksi.
Näin EKP:n taseeseen on eurovaltioiden rahoituskriisin kuluessa kertynyt suoranaista luottoriskiä monin verroin sen pääoman verran.
Keskuspankki voikaatua konkurssiin
Keskuspankkien toimintaa ja mahdollisuuksia laajasti tutkinut ekonomisti Willem Buiter kysyi jo finanssikriisin alkuvaiheissa vuonna 2008 laatimansa raportin otsikossa, "voiko keskuspankki mennä konkurssiin".
Nyttemmin yhdysvaltalaispankki Citigroupin Euroopan pääekonomistina työskentelevä Buiter oli tuolloin London School of Economicsin talousprofessori.
Hänen vastauksensa oli selkeä: keskuspankki voi mennä konkurssiin, ja näin on käynytkin.
Buiterin tuoreimmat esimerkit keskuspankkien konkursseista olivat Zimbabwesta ja Tadzikistanista. Zimbabwessa keskuspankin kuprua edelsi rahan tuhoaminen hillittömällä setelirahoituksella, Tadzikistanissa keskuspankki kaatui kavalluksiin.
Kummassakin tapauksessa alkujaankin kyseenalainen luottamus keskuspankkia ja sen rahaa kohtaan loppui tyystin.
Sekin on Buiterin tutkimusten mukaan selvää, ettei vararikko hevin uhkaa dollarin ja euron kaltaisia mahtivaluuttoja paimentavia keskuspankkeja.
Setelipainokinvaatii pääomaa
Citigroupin Buiter on arvioinut EKP:llä olevan varaa käyttää eurokriisin ratkomiseen jopa 2 000 miljardia euroa ennen kuin sillä olisi todellista vaaraa inflaatio-odotusten liiallisesta kasvusta.
Hänen mukaansa EKP:llä on setelinanto-oikeutensa turvin teoriassa rajattomat varat käytettävissään, mutta 2 000 miljardia suurempien summien synnyttäminen tähän hätään alkaisi hänen mukaansa kasvattaa inflaatioriskiä.
Buiter on aiemmissa tutkimuksissaan korostanut, että uskottavalla keskuspankilla on setelinanto-oikeuden lisäksi oltava varmuus tarvittavasta pääomituksesta.
Ilman riittävää pääomaa – ja varmuutta lisäpääoman saatavuudesta – keskuspankki ei välttämättä selviydy tiukan paikan tullen sen harteille kaatuvasta viimeisen lainaajan (lender of last resort) urakasta. Ei ainakaan ilman vaaraa luottamuksen murenemisesta.
Siihen ei pelkkä setelipaino riitä, niin kuin Zimbabwen kolea esimerkki osoittaa.
EKP on 16 maankeskuspankki
Yhdysvaltain Fedillä samoin kuin Japanin tai Britannian keskuspankeilla on selkeämpi asema kuin euroalueen EKP:llä. Yhden maan keskuspankille on päivän selvää, minkä valtion vastuulla se viime kädessä toimii.
EKP:lla ei tällaista selkeän kotimaan etua ole, joten sen asema voi 16 euromaan yhteisenä keskuspankkina osoittautua kriisioloissa ongelmalliseksi. Koska EKP:llä ei ole tavanomaisen keskuspankin tapaan yhtä selkeää kotivaltiota, ei sillä ole myöskään yhtä selkeää takaajaa.
Eurojärjestelmän kansallisilla keskuspankeilla on kullakin oma kotivaltionsa, joiden veronkanto-oikeus viime kädessä varmistaa niiden tarvittavaa pääomitusta. EKP:n pääomitus on puolestaan näiden rahaliiton kansallisten keskuspankkien keskinäisellä vastuulla.
Tämä euromaiden rahaliiton Emun rakenteesta johtuva erikoispiirre voi Buiterin mukaan merkitä EKP:lle muita keskuspankkeja suurempaa itsenäisyyttä. Yksikään yksittäinen hallitus tai valtiovarainministeri ei hevin määräile EKP:tä.
Mutta rahaliiton rakenne voi merkitä myös kankeutta ja päätöksenteon hitautta mahdollisissa äkillisissä pääomitustarpeissa.
Kyetäkseen säilyttämään itsenäisyytensä ja uskottavuutensa on keskuspankilla oltava riittävästi pääomaa. Tämä voisi olla hyvä syy EKP:lle pääoman vahvistamiseen – jo ennen kuin se on välttämättä edes tarpeen.
