Akavalainen ei tingi eläkkeestä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Akavalainen ei halua tinkiä eläke-eduista

Korkeasti koulutettujen Akavaan kuuluva ei halua tinkiä eläke-eduistaan, mutta toisaalta varhaisen eläköitymisen suosio on laskusuunnassa.

14.12.2010 19:59 | Päivitetty 14.12.2010 19:58

Tuoreen tutkimuksen mukaan moni akavalainen olisi halukas työskentelemään vanhuuseläkkeelläkin. Entistä pienempi osuus pitää alle 60 vuoden ikää sopivana eläkkeellesiirtymisikänä.

Kun vuonna 2007 14 prosenttia vastanneista halusi siirtyä eläkkeelle alle 60-vuotiaana, on osuus tänä vuonna tehdyssä tutkimuksessa laskenut kolmeen prosenttiin. Miesten mielestä alle 60-vuotiaan eläköityminen on hieman sopivampaa kuin naisten.

Ylivoimaisesti eniten kannatusta sai eläkkeellesiirtyminen 63-65 -vuotiaana. Yli seitsemänkymmentä prosenttia akavalaisista uskoo pysyvänsä työn piirissä ainakin 63 vuotiaaksi.

Toisaalta suuri enemmistö ei kannata vanhuuseläkkeen alaikärajan nostamista nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen.

Akavalaiset haluvat myös säilyttää nykyiset eläke-edut, iästä tai ammattiasemasta riippumatta. Eläkkeiden heikentämisen sijaan ollaan valmiita jopa jatkamaan työssä pidempään tai maksamaan nykyistä suurempia eläkemaksuja.

Akavan tutkimuksen eläkeasenteista teki lokakuussa TNS Gallup ja siihen vastasi 1136 työtätekevää akavalaista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?