Tästä alkaa asuinalueen alamäki - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tästä alkaa asuinalueen alamäki

Kun kotikulmien kauppojen tilalle muuttaa kirpputoreja ja karaokebaareja, on syytä olla huolissaan. Ne ovat merkkejä siitä, että asuinalueen alamäki on alkanut. Lue, miksi asuinalueelta menee maine, miten tunnistat muut vaaran merkit ja miksi kierrettä on niin vaikea pysäyttää. Kotikulmilla on väliä, sillä huonon asuinalueen asukkaan elinikä voi jäädä jopa lähes kymmenen vuotta muita lyhyemmäksi.

3.12.2010 6:01 | Päivitetty 3.12.2010 13:41

Ei ole lainkaan sama, missä päin pääkaupunkia perheesi asuu ja missä lapsesi kasvavat.

Helsingin kaupungin tietokeskuksen uuden tutkimuksen perusteella asuinalueiden taloudellinen ja sosiaalinen tilanne vaihtelee melkoisesti, ja kotipaikan valinta vaikuttaa hyvinkin paljon elämässä pärjäämiseen.

Tutkimuksesta löytyy yllättäviä tietoja.

Esimerkiksi 20-vuotiaiden helsinkiläismiesten elinikäodotus saattaa huonolla alueella olla nyt jopa 9,4 vuotta lyhyempi kuin muualla. Naiset pärjäävät paremmin missä vain, mutta heilläkin parhaimman ja kehnoimman alueen elinikäodotteen ero on 5,6 vuotta.

Samanlaisia elinikäeroja voi tietysti löytää kirkonkylistäkin, kylänraitin sinkku-uroiden ja metsänperukoiden aikamiespoikien väliltä. Mutta pääkaupunkiseudulla asuinalueiden erot vaikuttavat tuhansien ihmisten arkeen, viihtyvyyteen ja jaksamiseen.

– Todella hälyttäviä merkkejä ghettoistumisesta – palavia roskiksia, nuorisojengejä, rikollisuutta – ei vielä toistaiseksi ole nähty, muistuttaa alueiden eriytymisselvityksen koonnut tutkija Annina Ala-Outinen.

Slummeja täällä ei vielä pitkään aikaan ole. Mutta huolestuttavinta on, että moni tavallinen kaupunginosa uhkaa nyt suistua rapistumisen kierteeseen, jota on vaikea pysäyttää.

1990-luvun lama alkoi kurjistaa

Helsinki pystyi tasapainottamaan kaupunginosien köyhyys- ja palvelueroja varsin pitkään, mutta 1990-luvun lama pilasi pelin. Heikoimmilla alueilla kaupungin vuokra-asunnoissa asuvien ihmisten työttömyys nousi pahimmillaan 35 prosenttiin, kun se muualla pysyi keskimäärin 16 prosentissa.

Vaikka lama ei näennäisesti kestänyt kuin muutaman vuoden ajan, se ehti tehdä pahaa jälkeä niille joilla ei ollut säästöjä tai muita taloudellisia puskureita selviämiseensä.

Nousukauden tullessa osa Pohjois- ja Itä-Helsingin duunarilähiöiden asukeista oli jo ehtinyt syrjäytyä pysyvästi.

Töihin päässeilläkään tulojen kasvu ei lähtenyt edes suhteellisesti samanlaiseen lentoon kuin esimerkiksi kantakaupungin omistusasujilla.

– Tuloerot Helsingin alueiden välillä ovat voimistuneet 1990-luvun alkuun verrattuna, Ala-Outinen sanoo.

Tutkimuksen mukaan laman runtelemat kaupunginosat ovat yhä herkempiä uusille vastoinkäymisille: uutta rikkautta ei sinne synny, mutta aiempaa köyhempiä ihmisiä etsiytyy näille nurkille yhä enemmän.

Kurjistumisen merkit:Maahanmuuttajat ja köyhyys

Kaupunkikuva ja ihan tavallinen katunäkymä kertovat paljon siitä, mihin suuntaan alue on menossa.

Missä kunnossa talot, liikkeet ja julkiset rakennukset ovat, onko kukkakaupan tilalle tullut karaokebaari, ovatko asukkaat päivisin töissä vai maleksiiko ostarilla poikkeuksellisen paljon toimetonta väkeä.

Pienituloisimpien, suurperheisten ja paljon sosiaalipalveluita tarvitsevien maahanmuuttajien keskittyminen jonnekin on yksi merkki alueen tulevasta alamäestä.

Kaupunginosan palveluverkko olisi juuri ja juuri kestänyt "alkuperäisten" köyhien asukkaiden huoltamisen, mutta uusien avuntarvitsijoiden vyöry kaataa korttitalon.

– Huono-osaisuuden kasautuminen aiheuttaa selvästi enemmän kuormitusta kaupunginosan palveluille: päivähoidolle, kouluille, terveysasemille ja sosiaalityölle, Ala-Outinen luettelee.

Isokaan joukko kouluttamattomia maahanmuuttajaperheitä ei tekisi Lauttasaaresta tai Töölöstä kurjalistoaluetta.

Kyse on kokonaisvaikutuksesta: jos alueella on jo valmiiksi paljon työttömyyttä ja köyhyyttä, moniongelmaisimpien maahanmuuttajien pakkosijoittaminen sinne kärjistää ongelmia.

Helsingin kaupunki on yrittänyt lievittää pulmaa niin sanotulla positiivisella diskriminaatiolla: heikommassa asemassa oleville ihmisryhmille tai kaupunginosille on annettu erityistukea.

Tutkimus vihjaa, että tämä ei kuitenkaan ole auttanut. Asukkaat ovat kokeneet palveluiden vain heikentyneen, ja asiakasvyöry väsyttää kaupungin työntekijöitä pahasti.

Toinen merkki: Työpaikkatäältä ei houkuta

Moni ammattilainen tietää, missä kaupunginosassa ei olisi kiva käydä töissä. Samaa arvostusmittaria voi käyttää myös asuinpaikan arvioimiseen.

Ruotsissa kaupunkitutkijat ovat laskeneet, että kaupunginosa "sietää" noin 20 prosentin verran maahanmuuttajia. Jos määrä ylittää sen, kantaväestö alkaa etsiytyä muualle.

Heidän entisiin asuntoihinsa siirtyvät varakkaimmat maahanmuuttajat, ja taas heiltä tyhjiksi jääneisiin kaupungin vuokra-asuntoihin virtaa vielä köyhempää väkeä.

Tällaisia yli 20 prosentin maahanmuuttaja-alueita on Helsingissä seitsemän, kaikki idässä.

Tutkimuksen mukaan joitain näiden alueiden kunnallisia työpaikkoja on jo nyt vaikea täyttää. Esimerkiksi terveyskeskuslääkärit ja opettajat hakeutuvat toisiin kaupunginosiin, jos suinkin voivat.

Kaupungin väen työhyvinvoinnissakin on isoja puutteita.

– Mikäli työntekijät alkavat vältellä joitain alueita niiden raskaan maineen vuoksi, on sekin merkki siitä että tilanteeseen on puututtava, Ala-Outinen sanoo.

Kaupunki: Ongelmia ei saaliioitella mediassa

Tutkimus ei anna kovin onnistunutta kuvaa Helsingin 1990-luvun ja 2000-luvun alun asuinaluepolitiikasta.

Virkamiehet eivät ajatelleet, mitä seuraa maahanmuuttajien keskittämisestä jo ennestään huono-osaisten ihmisten alueille. Kenen tahansa ihmisen on vaikea päästä sosiaaliseen nousuun kiinni, jos kukaan naapurikaan ei ole siihen pystynyt.

Tutkimuksen johtopäätöksiä on, että heikompiosaisten kaupunginosien houkuttelevuutta pitäisi pikaisesti parantaa, esimerkiksi kantaväestölle mieleistä pientalokaavoitusta lisäämällä.

Kaupungin asuntovälitystäkin olisi tehostettava, ettei maahanmuuttajille aina osoiteta vuokrakämppää samoilta kulmilta.

Tätä vain vaikeuttaa se, että kaupunki on rakennuttanut valtaosan vuokra-asunnoistaan tietyille seuduille. Mitään kokonaan uusia alueita ei ole vastedeskään tarjolla.

Kaupungin näkökulmasta kurjistuminen on myös itseään toteuttava ja median ruokkima kierre. Mitä enemmän jotain lähiötä mollataan, sitä enemmän ihmiset alkavat karttaa sitä.

– Leimaavalla kirjoittelulla on vaikutusta paitsi asukkaiden itsensä käsitykseen omasta alueestaan, myös potentiaalisten muuttajien päätöksiin, Ala-Outinen sanoo.

Kaupunginosan alamäen merkkejä

– rakennusten huono ulkoinen kunto, viheralueiden epäsiisteys– palveluiden heikentyvä saatavuus– alueen työpaikkojen haluttavuuden lasku– kauppojen vähentyminen, liiketoimintarakenteen nopea muutos toimistoista kirpputorien kautta kaljabaareihin– koulujen levottomuus, opettajien vilkas vaihtuminen– väestörakenteen muutos työssäkäyvistä työttömiksi

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?