Öljynmyyjät pelkäävät omakotilämmittäjien tilausruuhkaa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Öljyala varoittaa pakkasyllätyksistä

Öljyala arvelee, että lähipäiviksi odotettu pakkaskausi yllättää öljylämmitteisten talojen omistajat. Ala suositteleekin talollisia tarkistamaan pikaisesti säiliönsä, ettei polttoaine pääse loppumaan kesken. Tyhjentyneen öljysäiliön saa vielä vuoden loppuun asti täytettyä vanhalla hinnalla, sen jälkeen energiaverotus kiristyy.

23.11.2010 15:39 | Päivitetty 23.11.2010 15:38

Öljy- ja kaasualan keskusliitto patistaa öljylämmittäjiä ostoksille paitsi pakkaskelin, myös viimeisiä kuukausia voimassa olevan vanhan öljyverotuksen takia.

Valtio nimittäin uudistaa vuodenvaihteessa lämmitysenergian verotusta, ja valmisteverojen taso nousee reippaasti. Muun muassa kevyen polttoöljyn nykyinen 8,7 sentin vero hypähtää 15,7 senttiin litralta.

Öljynmyyjät ovat pelänneet, että omakotiasujat havahtuvat veromuutokseen vasta joulukuussa, ja yrittävät kaikki saada tehtyä lisätilauksensa yhtä aikaa vuoden viimeisinä viikkoina.

Tämä ruuhkauttaisi öljykuljetuksia melkoisesti ainakin eteläisessä Suomessa.

Öljy- ja kaasualan keskusliitto vihjaa tiedotteessaan, että vain hyvissä ajoin tilatut öljytoimitukset ehtivät perille tämän vuoden puolella.

Useimmat öljylämmityslaitteistojen häiriöt ja pysähtymiset johtuvat käyttäjän virheistä, kuten säiliön tyhjentymisestä.

Uudenaikaisissa öljykattiloissa on kuitenkin sähköllä toimiva varalämmitysvastus, jonka pitäisi estää rakennuksen täydellinen kylmeneminen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?