Näin paljon myyjät varastavat - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Näin paljon myyjät varastavat

Vähittäiskaupan varkauksista reilun kolmanneksen tekevät kaupan työntekijät, ilmenee tuoreesta selvityksestä. Euroopassa myyjät ovat selvästi amerikkalaisia kollegojaan kuuliaisempia. Suomessa myymälävarkaudet maksavat kaikkiaan 65 euroa jokaista suomalaista kohden.

19.10.2010 14:57 | Päivitetty 19.10.2010 17:15

Maailmanlaajuisesti vähittäiskaupasta häviää tavaraa useilla miljardeilla euroilla vuodessa. Hävikkiä eivät pelkästään tee asiakkaat. Myös kauppojen työntekijät kähveltävät tuotteita paljon. 

Tuoreen Global Retail Theft -barometrin mukaan vuodessa maailman vähittäiskaupasta varastettiin tavaraa lähes 87 506 miljoonalla eurolla. Tutkimus suoritettiin viime heinäkuun ja kuluvan vuoden kesäkuun aikana. 

Vaikka monet ovat joutuneet ahdinkoon taantuman vuoksi, anastaminen kaupoista on vähentynyt jonkin verran. Maailmanlaajuisesti lasku oli vajaat kuusi prosenttia, kun Euroopassa varastaminen on laskenut runsaat neljä prosenttia. 

Hävikki on kaupoille iso ongelma ja sen kustannukset vierivät aina kauppalaskuun asti. Tutkimuksen suorittaneen Centre for Retail Researchin johtaja Joshua Bamfield sanoo, että vähittäiskaupan rikollisuus tuo tavalliselle perheelle 152 euroa lisää ostoslaskuun.

– Euroopassa luku oli 140,65 euroa, Bamfield kertoo tiedotteessa. 

Euroopassa hävikin osuus kaupan arvosta on 1,3 prosenttia. Suurin hävikki luku on Venäjällä, 1,6 prosenttia. 

Amerikkalaiset kähveltävät eurooppalaisia enemmän

Enemmistön myymälän hävikistä aiheuttavat asiakkaat. Maailmanlaajuisesti osuus oli yli 42 prosenttia. Yllättävän paljon hävikkiä saavat aikaan myös kauppojen työntekijät. Heidän osuutensa hävikistä oli runsaat 35 prosenttia. 

Erot esimerkiksi eurooppalaisten ja amerikkalaisten myyjien välillä on melkoinen. Euroopassa myymälävarkauksien osuus hävikistä oli lähes 48 prosenttia ja henkilökunnan osuus lähes 30 prosenttia. Yhdysvalloissa tilanne on päinvastainen – työntekijät varastavat asiakkaita enemmän. 

Suurinta hävikki on vaatetuksessa ja muodissa, joissa hävikin osuus oli runsaat 1,7 prosenttia kaupan arvosta. Lähes yhtä paljon varastetaan kosmetiikkaa, parfyymejä ja vapaakauppalääkkeitä. 

Suomi keskitasoa

Suomessa kokonaishävikin osuus oli 1,3 prosenttia kaupan arvosta. Se on suurin piirtein tutkitun 42 maan keskitasoa.

Tutkimuksen mukaan myymälävarkaudet maksavat 65 euroa jokaista suomalaista kohden. Hävikin osuuden eroja asiakkaiden ja työntekijöiden välillä ei ollut saatavilla tietoa Suomen vähittäiskaupoista. 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?