25 kaupunkia – katso missä elät edullisimmin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

25 kaupunkia – katso missä elät edullisimmin

Helsingissä on helppo tuntea itsensä köyhäksi, vaikka tienaisi lähes keskituloisen suomalaisen verran eli 30 000 euroa vuodessa. Asuminen haukkaa valtaosan nettotuloista ja varsinkin kantakaupungissa elämiseen jää vain muutama euro. Monessa muussa kaupungissa samalla rahalla eläisi paljon leveämmin. Taloussanomat vertaili elämisen hintaa 25 kaupungissa. Katso missä eläisit edullisimmin.

18.10.2010 6:02 | Päivitetty 15.10.2010 20:22

Kotipaikka vaikuttaa olennaisesti rahojen riittävyyteen. Siinä missä asuminen haukkaa muualla Suomessa vain kolmanneksen tuloista, Helsingissä asuminen nielee helposti valtaosan nettotuloista.

Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemä kaupunkien kustannusvertailu kertoo, että 30 000 euroa vuodessa ansaitseva pystyy asumaan omistuskodissa Helsingissä korkeintaan kaupungin laidoilla. Muuallakin pääkaupunkiseudulla eläminen on hyvin niukkaa.

Eniten paikkakunnan kustannuksiin vaikuttavat asunnon hinta ja verotus. Jutun lopussa olevaan taulukkoon on laskettu, miten suuren osuuden nettotuloista asumiskustannukset vievät eri paikkakunnilla.

Ydin-Helsingissä pitäisipärjätä 4 eurolla päivässä

Helsingin ydinkeskustassa esimerkkihenkilö maksaisi asumisestaan yli 21 000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa, että hänen tuloistaan 93,5 prosenttia menisi asumiseen, joten ruokaan ja muuhun kulutukseen jäisi 123 euroa kuukaudessa eli 4 euroa päivässä.

Jos hän muuttaisi Helsingin reunoille, hänen tuloistaan hieman yli puolet kuluisi asumiseen. Vaikka Vantaalla on keskimäärin pääkaupunkiseudun halvimmat asunnot, sielläkin kotiin uppoaisi 44 prosenttia tuloista.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että voidakseen asua pääkaupunkiseudulla esimerkkihenkilön pitää tyytyä 50–60-neliöiseen kotiin.

Selvästi halvimmalla hän asuisi Kouvolassa. Siellä hänen asumiskustannuksensa olisivat vain neljännes Helsingin keskustan asumismenoista. Kouvolassa 30 000 euron tuloista alle neljännes menee asumiseen ja asukkaalle jää vielä liki 17 000 euroa vuodessa tai 46 euroa päivässä muuhun elämiseen.

Kouvolan jälkeen seuraavaksi edullisimmat kaupungit ovat Pori, Rauma ja Kotka.

Pääkaupunkiseudun jälkeen kalleimpia kaupunkeja ovat Porvoo, Tampere sekä Hyvinkää. Näissä kunnissa asumiseen menee keskimääräistä enemmän eli liki 40 prosenttia nettotuloista.

Vertailukaupungeissa 30 000 euron vuosituloista jää päivittäiseen käyttöön keskimäärin 38 euroa.

Kauniaisten veroetuuppoaa kodin hintaan

Vertailukaupungeista suurimmat veroäyrit ovat Kajaanissa ja Rovaniemellä. Siellä veroprosentti on 20. Kajaanissa palkasta jää käteen noin 250 euroa vähemmän kuin Kouvolassa, jossa kunnallisveroprosentti on 19.

Niukimmin kaupunkilaisiaan verottaa Kauniainen. Siellä asukkaalle jää verotuksen jälkeen vuodessa 680 euroa enemmän käteen kuin Kajaanissa. Kauniaisissa esimerkkihenkilömme maksaisi kuitenkin asumisestaan 5 900 euroa enemmän kuin Kajaanissa.

Vaikka pikkukaupungeissa ja etenkin monilla maaseutupaikkakunnilla on halvat asunnot, niissä ei välttämättä ole töitä. Kuntien rahavaikeudet heijastuvat verotuksessa. Esimerkiksi Alajärvellä, Haapajärvellä, Heinolassa, Kesälahdella ja Urjalassa kunnallisveroprosentti on 21.

Tarkastelussa on oletettu, että asukas ostaa 75 neliötä 85 prosenttisesti laina-rahalla. 20 vuoden pituisen velan korko on 2,5 prosenttia.

Vertailussa on otettu huomioon verotus, eläke- ja työttömyysmaksut, yhtiövastike, kotivakuutuksen hinta sekä 3500 kWh/v-kulutuksen mukainen paikkakunnan toimitusvelvollisen yhtiön sähkölasku.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?