Kiinalaiset kahlittu kotipaikkaansa

Sata miljoonaa kiinalaista kelpaa puurtamaan tehtaalle ja maksamaan veroja. Terveydenhoitoon, kaupungin tukemiin asuntoihin, sairausvakuutukseen tai lasten koulutukseen heillä ei ole oikeutta.

3.10.2010 9:09 | Päivitetty 1.10.2010 18:46

Kiinalainen kotipaikkaoikeus, hukou, sitoo kansalaiset sisämaan "pikkukyliin". He joutuvat matkaamaan viralliselle kotiseudulleen yliopistokokeisiin tai vaikka naimalupaa hakemaan. Hukou-järjestelmän vaatimatonkin uudistaminen on koskenut vain varakkaimpia ihmisiä.  

Asuinpaikkarajoitus ei ole mikään uusi keksintö. Siinä ei ole myöskään mitään erityisen kiinalaista, mutta Kiinassa meneillään oleva maailmanhistorian suurin kansainvaellus on tehnyt siitä maailmanluokan kysymyksen.

Asuinpaikkaan sitominen voi alistaa ihmiset pahimmassa tapauksessa maaorjan asemaan. Kotipaikan rajoittamisen lisäksi valtiot ovat rajoittaneet ja rajoittavat monenlaista ammatinharjoittamista tietyille alueille.

Päätoimittajakinvierastyöläinen Pekingissä

Parin vuosikymmenen aikana kiinalaisia on muuttanut maalta kaupunkeihin arviolta 200 miljoonaa. Muuttoliike on olennainen osa Kiinan avautumista, teollistumista, kehittymistä ja vaurastumista.

Suuri osa vaurauden luojista on saanut vain murusia uudesta vauraudesta. Asuinpaikkalupa on sitonut heidät kotiseutuunsa, ja he ovat olleet vierastyöläisiä omassa kotimaassaan.

Beijing News kuuluu Kiinan vaikutusvaltaisimpiin yksityisiin päivälehtiin. Sen päätoimittaja Wang Aijun on asunut Pekingissä seitsemän vuotta, mutta silti hänellä ei ole pääkaupungissa kotipaikkaoikeutta. Washington Postin artikkeli käyttää Wangia esimerkkinä hukoun puuttumisen haitoista.

Wang maksaa veronsa Pekingiin, mutta hänen lapsensa eivät pääse kaupungin kouluihin ala-astetta lukuun ottamatta. Puhelin- tai internet-yhteyden toimittaja vaatii häneltä maksun etukäteen. Joissakin kaupungin maksullisissa puistoissa hänen pääsylippunsa on kalliimpi kuin oikeiden kaupunkilaisten.

Wang ei saa asuntoa kaupungin tukiaisia saaneista asunnoista, eikä hänen perheensä pysty hankkimaan kaupungin yleistä sairausvakuutusta.

Hukou-asiakirjaon sisäinen passi

Hukou on kiinalaisen tärkein asiapaperi. Se on sisäinen passi ja kotitalousrekisteröinti. Siihen merkitään vanhempien nimet, perheen jäsenten syntymät, kuolemat, avioliitot ja -erot, osoitteenmuutokset ja koulutus. Vapaan liikkuvuuden kannalta tärkein tieto on kotipaikka.

Hukou sitoo ihmisen kotipaikkaansa monin siten. Suuri osa kaikesta viranomaisasiointiin liittyvistä toimista on sidottu kotipaikkaan. Kiinassa lähes kaikilla asioilla on linkki viranomaisiin.

Kotipaikkarekisteri on, tai ainakin oli, keskeinen työkalu suurten väestömäärien valvonnassa. Nykyään fyysistä liikkumista ei ole sidottu tiukasti kotipaikkaan vaan työmarkkinat sanelevat muuttoliikkeen suuntaa. Alueellisen infrastruktuurin kannalta hukou on silti yhä  kriittisen tärkeä. Siinä on tietenkin kysymys resursseista ja rahasta.

Pekingissä 8 miljoonaatilapäisasukkia

Suurkaupungissa saattaa majailla miljoonia vierastyöläisiä, joiden virallinen kotipaikka on jossain kaukana. Vaikka kaupungista löytyisi riittävästi hyvää tahtoakin, sillä ei ole varaa laajentaa kotipaikkaoikeuksia ja -etuuksia miljoonalle tai kahdelle miljoonalla ”uudelle” kaupunkilaiselle. Yksin 20 miljoonan Pekingissä arvioidaan olevan kahdeksan miljoonaa tilapäisasukasta.

Pekingin hukou on kaikkein halutuin. Erityisesti nuoria houkuttelevat Pekingin monet korkealle rankatut yliopistot. Ne ovat varanneet suuren osan opiskelupaikoista pekingiläisille.

Tilanne on samanlainen kuin EU:ssa tai Yhdysvalloissa, vain raja on erilainen. Rikkaat maat eivät halua antaa muuttolupaa afrikkalaisille, aasialaisille tai eteläamerikkalaisille. Niiden kansalaiset purnaavat suomalaisten tavoin muuttajien tuomista kustannuksista, epäreiluista eduista, epäilyttävästä käytöksestä ja niin edelleen.

Uusia tulokkaita katsotaan usein alaspäin riippumatta siitä, muuttavatko tulokkaat maan sisäisen vai ulkoisen rajan yli. Sinänsä Helsingissä muuttajilla on tasa-arvoisemmat oikeudet kuin Pekingissä tai Kantonissa. Tosin kiinalaismuuttajat eivät menetä entisen kotipaikkansa oikeuksia.

Mao otti käyttöön vanhan keinon

Kiinan hukou on ainakin pari tuhatta vuotta vanha käytäntö. Nykymuodossa se juontaa Mao Zedongin hallituksen päätökseen vuodelta 1958. Sen avulla on estetty epätoivoisessa tilanteessa eläviä maaseudun miljoonia kansoittamasta kaupunkeja.

Intian ja Kiinan välisessä vertailussa hukou-kontrolli nousee usein esiin. ”Demokraattinen” Intia ei ole pystynyt torjumaan suurkaupunkien kasvavia slummeja, koska sillä ei ole toimivaa hukou-järjestelmää.

Avioliittoa puuhaavat ihmiset joutuvat matkustamaan kotiseudulleen avioliittolupaa hakemaan. Sinne pitää mennä myös hankkimaan passia ja osallistumaan yliopiston pääsykokeisiin. Testi on erityisen hankala opiskelijoille, jotka ovat koulussa käyttäneet eri oppikirjoja kuin testaavassa provinssissa käytetään.

Huonokin työpaikka vetää hukoun voimalla

Hukou on kova sana työantajan arsenaalissa.  Moni valitsee huonomman tai heikommin palkatun työpaikan, jos työnantaja, esimerkiksi valtion virasto tai valtion omistama yritys pystyy tarjoamaan kotipaikkaoikeuden suuressa kaupungissa.

Hukou-järjestelmä on johtanut yhdessä maan epätasaisen taloudellisen kehityksen kanssa väestön jakautumiseen kahteen eriarvoiseen osaan. Jotkut puhuvat kiinalaisesta apartheidista.

Maalaisten ja kaupunkilaisten erottelu toimii myös lähietäisyydellä. Suurkaupungin lähikunnissa asuvat maatyöläiset ovat ulkopuolisia kaupungeissa.

Oikea hukou tekee miehestä seksikkään

Qingdaossa olen nähnyt muutaman kerran poliisin ratsaavan katukauppiaita. Poliisin saapuessa paikalle myyjät reagoivat eri tavoin. Suurin osa pysyy rauhallisesti paikoillaan ja esittelee papereitaan. Muutamat taas poistuvat kiireen vilkkaan takavasemmalle. En ole käynyt kyselemässä, mitä poliisit haluavat, ehkä kyse on kotipaikkaoikeudesta, ehkä myyntiluvasta.

Suukaupungin kotipaikkaoikeus lisää myös nuoren miehen menestymismahdollisuuksia avioliittomarkkinoilla.

Rahalla saa kotipaikkaoikeuden niin idässä kuin lännessä. Suuri sijoitus on oikotie yhdysvaltaiseen green cardiin, pysyvään oleskelu- ja työlupaan, mutta rahalla pääsee myös muun muassa Shanghain, Shenzhenin tai Kantonin asukkaaksi.

Shanghai myöntää kotipaikkaoikeuksia myös kaupungissa seitsemän vuotta työskennelleille ja veroja maksaneille, korkeasti koulutetuille henkilöille.

Tähän ryhmään kuuluu kuitenkin vain 0,1 prosenttia ”ulkokaupunkilaisista”.

Hukou-järjestelmän epäoikeudenmukaisuus ja monet haittapuolet tunnetaan hyvin. Järjestelmän korjaamista tai poistamista on odotettu kymmeniä vuosia. Korjausliikkeet ovat olleet vaatimattomia.

Talouskasvun vaatimus voi nujertaa hukoun-vallan

Peking sallii nykyään eläkkeen maksamisen myös toiseen kaupunkiin. Lastentarhojen ja alakoulun avaaminen kaikille lapsille kuuluu samaan sarjaan.

Näyttää siltä, että vahvin hukou-uudistusta ajava voima on taloudellisen kehityksen vauhdittaminen. Se edellyttää työvoiman vapaata liikkumista.

Kotipaikkaoikeuden myöntämistä kaupunkien kaikille asukkaille perustellaan myös sen edullisuudella. Täysivaltaisten kaupunkilaisten uskotaan käyttävän rahansa työpaikkakaupungissa. Tilapäisasukkaiksi itsensä tuntevat työntekijät elävät mahdollisimman pihisti ja lähettävät kaiken liikenevän rahan kotikylässä asuvalle suvulleen.

Maatilkku vaihtuu kaupunkilaisoikeuksiin  

Maailman suurimmaksi kaupungiksi sanottu Chongqing käynnisti suuren hukou-reformin heinäkuussa. Se suunnittelee tekevänsä 10 miljoonasta talonpojasta kaupunkilaisia vuoteen 2020 mennessä.

Kiinan lounaisosassa sijaitsevassa kaupungissa asuu 33 miljoonaa ihmistä, joista 23 miljoonaa on statukseltaan talonpoikia. Kahden ensimmäisen vuoden aikana kaupunkioikeudet on määrä antaa yli kolmelle miljoonalle nuorehkolle siirtotyöläiselle, jotka kansoittavat kaupungin urbaania keskusta. Etusija annetaan kansalaisille, jotka hakevat uutta statusta kaupunkilaisammatista.

Kaupunkilaisuus ei tule ihmisille ilmaiseksi. He joutuvat luopumaan oikeuksista, joita heillä on maalaisina. Muutosta helpotetaan siirtymisajalla. He saavat jatkaa maatilkkunsa viljelyä tai pitää maaseutuasuntonsa kolmen vuoden ajan. Monet eivät kuitenkaan halua luopua omasta kylästään ja esi-isiensä hautapaikoista.

Pakollista maa-oikeuksista luopumista myös arvostellaan.  Arvostelijoiden mukaan maalaiset eivät saa edes kunnollisia sosiaalipalveluita vastineeksi maastaan. Kyseessä on juoni, jolla päästään kiinni talonpoikien hallitsemaan maahan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?