Kolmekymppisenä keski-iän kriisiin

Me elämme yhä pitempään ja yhä terveempinä, mutta viimeisimmän brittitutkimuksen mukaan keski-iän kriisistä kärsivät jo kolmekymppiset. Uran huipulle pitää kiivetä entistä nopeammin, muuten sinne ei koskaan nouse.

30.9.2010 7:28 | Päivitetty 29.9.2010 13:28

Tänä syksynä täällä Britanniassa on seurattu Milibandin veljesten kisaa työväenpuolueen johtajuudesta. Voittajaksi ja maan oppositiojohtajaksi nousi nelikymppinen pikkuveli Ed. Vain muutaman vuoden vanhempi isoveli David joutuu vakavasti pohtimaan tulevaisuuttaan.

Sukupolvi sitten heistä kumpikaan ei olisi ollut vielä lähelläkään puoluejohtajaikää. Margaret Thatcher nousi konservatiivijohtoon 49-vuotiaana ja pääministeriksi 54-vuotiaana. Kun Tony Blair aloitti pääministerinä vuonna 1997,  hänen vähäinen 44-vuoden ikänsä oli iso uutinen.

Nyt uutinen olisi se, jos joku yli 45-vuotias nousisi yhtään minnekään ensimmäistä kertaa. Niin bisneksessä kuin politiikassakin uran huipulle pitää kivuta nelikymppiseksi mennessä tai se huippu jää saavuttamatta.

Sukupolvi sitten Britannian suurimpia yrityksiä johtivat keskimäärin 59-vuotiaat miehet. Nyt vallan kahvassa ovat keskimäärin 48-vuotiaita. He ovat olleet huipulla tai huipun tuntumassa jo vähän yli nelikymppisinä.

Heidän seuraajiaan etsitään varmaan jo kolmekymppisistäkin.

Kaikki pallot ilmassa

Oman tuttavapiirini väki lähentelee viittäkymppiä tai on sen juuri ylittänyt. Meidän pitäisi nyt kärsiä keski-iän kriisistä, kun mitä todennäköisimmin elämää on edessä vähemmän kuin mitä sitä on jo takanapäin.

Kyllä moni meistä kärvistelee, mutta pääsääntöisesti pahimmat kriisit on ohitettu. Viimeistään muutamia vuosia sitten jouduimme hyväksymään sen tosiasian, ettei meistä nyt enää tule mitään ihmeellistä.

Kolmikymppisillä sen sijaan on vielä mahdollisuus. Koulutus on kohdallaan eivätkä kasvotkaan kaipaa vielä botuliinitoksiinia. Mitä mielenkiintoisempiin tehtäviin pääsee nelikymppiseksi mennessä sitä mukavammaksi loppuelämä muodostuu.

Isät ja äidit takovat työelämän kuumaa rautaa samaan aikaan, kun heidän entistä iäkkäämpänä hankitut lapsensa ovat vielä vaippaiässä. Tai vasta tulollaan – kuten Britannian oppositiojohtaja Ed Milibandilla. Pääministeri David Cameronin kuopus on kuukauden ikäinen.

Ihmissuhdeneuvontaa antavan hyväntekeväisyysjärjestö Relaten teettämä tutkimus kertoo, että 35–44-vuotiaat kärsivät jo ilmeisistä keski-iän kriisin merkeistä. Heillä on niin monta palloa yhtä aikaa ilmassa, että vain jonglööri pärjäisi niiden kanssa.

Koti- ja työrintaman kuristuksessa he ovat kaikkien eniten yksinäisyydestä kärsivä ikäryhmä. Heistä viidennes on ollut masentunut ja lähes kolmannes on jättänyt työpaikkansa huonojen ihmissuhteiden vuoksi.

Kodin ihmissuhteet eivät voi työelämän suhteita paremmin. Nämä varhaisessa keski-iässä olevat ovat Relaten suurin asiakasryhmä.

Taakkaa voisi jakaa

Kolmikymppisten paineet tuntuvat täysin tarpeettomilta. Kun me elämme entistä pitempään ja todennäköisesti joudumme pian tekemään töitä entistä vanhemmiksi, me voisimme jakaa työelämän ja perheenperustamisen taakkaa tasaisemmin eri elämänvaiheissa.

Tyhmäkin tajuaa, että yksilön kannalta olisi järkevintä ensi opiskella, sitten perustaa perhe ja vasta lasten tultua koulu- tai teini-ikään hakeutua niihin kaikkien vaativimpiin tehtäviin.

Nuoruutta ihannoivassa maailmassa tämä on kuitenkin mahdotonta. Kolmikymppisten täytyy tehdä kaikki yhdellä kertaa.

Meidän neli- ja viisikymppisten ei enää tarvitse vaivautua. Monella meistä olisi kyllä sekä aikaa että energiaa, mutta tiedämme, ettei ryppykasvoisille jaeta palkintoja urakilpailuissa.

Kun emme pääse keventämään kolmikymppisten taakkaa, teemme töitä tutulla rutiinilla. Ylimääräisen energiamme käytämme työpanoksen sijasta itsemme viihdyttämiseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?