Osta tällainen asunto ensimmäiseksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Väärät päätökset ensiasunnon ostamisessa voivat olla kohtalokkaita ja mutkistaa koko tulevan asumisuran. Kannattaako esimerkiksi ostaa heti ensi alkuun riittävän iso koti koko loppuelämäksi vai edetä vähitellen? Välittäjien mukaan hulppeimpien ensiasuntojen aika alkaa olla jo ohi. Entä miten miettiä esimerkiksi asunnon jälleenmyyntiarvoa? Lue asiantuntijoiden vinkit.


Päätös ostaa asunto on iso, varsinkin kun kyse on ensimmäisestä omasta asunnosta. Toimitusjohtaja Tommi Rytkönen Kiinteistömaailmasta sanoo, että kaikki lähtee tarpeesta.

Ennen kun rupeaa kiertelemään asuntonäyttöjä, kannattaa miettiä tarkkaan, minkä kokoinen ja -laatuinen koti sopisi omaan tilanteeseen. Rytkönen kehottaa kiinnittämään sijaintiin ja liikenneyhteyksiin huomiota.

– Vaikka asunto olisi miten ihana tahansa, mutta sieltä on vaikea käydä töissä, pieleenhän sellaisen ostaminen menee, hän huomauttaa.

Kiinteistövälitysjohtaja Kenneth Sandberg OP-Keskuksesta suosittelee, että ensiasunnon ostaja miettii tilannettaan muutaman vuoden eteenpäin. Jos nuori pari toivoo saavansa pian lapsia, sen ei kannata ostaa yksiötä. Myös työpaikanvaihdossuunnitelmat on hyvä mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
 
Ensiasunnot ovat
entistä maltillisempia


Myytyjen asuntojen hintatilastoja on hyvä vilkaista, sillä ne antavat suuntaa alueen hintatasosta. Liikaa summiin ei pidä takertua, koska asunnot ovat yksilöitä.

Asuntokaupan asiantuntijat suosittelevat, että ennen näytöille lähtöä ostaja laskee, mihin hänellä on varaa ja pyytää lainalupauksen pankista.

Lama sai ensiasunnon hankkijat varovaisiksi. Pitkin 2000-lukua ensiasuntojen koot ja hinnat kohosivat, mutta viime vuosina kehitys on välittäjien mukaan maltillistunut.

– Suuntaus on mennyt takaisin kohti vanhaa mallia. Nyt taas lähdetään pienemmästä liikkeelle ja kerrytetään pääomaa ja muutaman vuoden päästä vaihdetaan isompaan, kenttäjohtaja Merja Siivonen Huoneistokeskuksesta kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sandberg OP-Keskuksesta sanoo, että enää ei satsata 300 000–400 000 euron huoneistoihin ja rakennettaessakin tyydytään aiempaa pienempiin asuntoihin. Hänen mukaansa pankkien tilastoistakin ilmenee, että lainasummat ja -ajat ovat pienentyneet.

Väärät ratkaisut voivat mutkistaa koko asumisuran ja välittäjien mielestä nykysuuntaus on viisautta.

– Vaikka kodin hankinta on iso asia, se ei saisi kurjistaa elämää. On ikävää, jollet voi käydä viiteen vuoteen ulkona syömässä, vaikka sinulla olisikin unelmien linna, Kiinteistömaailman Rytkönen sanoo.

Taloyhtiölainakin
on maksettava pois



Myös yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen Nordeasta varoittaa ensiasunnon ostajia haukkaamasta liian isoa palaa kerralla. 

– Kotitalouden kolmen vuoden bruttotulot on kohtuullisen kokoinen laina.

Kuukausisummat pienenevät laina-aikaa venyttämällä. Kovin pitkän lainan ottaminen yksiöön ei välttämättä ole järkevää, jos tarkoituksena on kerryttää pääomaa ja vaihtaa asunto isompaan myöhemmin.

Numminen huomauttaa, että 25 vuoden laina ei viidessäkään vuodessa lyhene kovin paljon. Lainan takaisinmaksutapa vaikuttaa pääoman lyhenemisnopeuteen. Tasaerälaina, jossa korkojen nousu tai lasku ei vaikuta kuukausierään, lyhenee kaikkein hitaimmin.

Korot ovat pitkään olleet alhaalla, mutta tilanne ei jatku ikuisesti. Numminen suosittelee varautumista niiden nousuun.

Uuden asunnon ostajan on syytä ottaa huomioon taloyhtiölainan määrä. On tavallista, että uudistalon yhtiölainasta maksetaan aluksi pelkkiä korkoja, mutta muutaman vuoden jälkeen myös lyhennykset alkavat juosta.

– Kokematon ei välttämättä osaa arvioida, millaiset todelliset asumiskustannukset tulevat olemaan, kun hänen pitää maksaa hoitovastikkeen lisäksi paitsi suurta rahoitusvastiketta, myös henkilökohtaista asuntolainaa, Numminen huomauttaa.

Tutki tarkkaan taloyhtiön
tila ja suunnitelmat


Sekä asunnon että kiinteistön kunto on tärkeä. Useimmat ostavat ensiasunnon asunto-osakeyhtiöstä ja taloyhtiön suunnitelmat on syytä lukea tarkkaan.

– Entistä enemmän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että taloyhtiötä hoidetaan pitkäjänteisesti, Rytkönen huomauttaa.

Huoneistokeskuksen Siivonen sanoo, että tulossa olevia remontteja ei tarvitse pelätä, mutta niihin on syytä varautua rahallisesti. Esimerkiksi taloyhtiön putkiremontti voi tarkoittaa 80 neliön asunnon omistajalle yli 40 000 euron laskua. 

Epäsiisti piha ja likainen rappu juoruavat taloyhtiön tyylistä. Näkemäänsä kannattaa verrata kunnostussuunnitelmiin ja tarvittaessa miettiä tahtooko sijoittaa rahansa taloon, jossa rappaukset putoilevat, maalit hilseilevät tai kaiteet notkuvat, mutta näiden korjaamista ei edes suunnitella.

Toimiva koti on
helppo myydä


Monessa asunnossa on hassuja ratkaisuja kuten makuuhuone, johon ei mahdu sänkyä tai keittiö, johon ei sovi ruokapöytää tai jääkaappia.

Siivonen suosittelee kuvittelemaan, miten arki toimisi asunnossa eli esimerkiksi missä pyykkiä pestään, onko taloyhtiöllä pyykkitupa vai pitääkö kylpyhuoneeseen mahtua pesukone. Harrastuksetkin on syytä ottaa huomioon. Jos talossa ei ole ulkoiluvälinevarastoa, aktiivisesti pyöräilevän, hiihtävän, golfaavan ja kiekkoilevan yksiö käy pian ahtaaksi.

Kodin toimivuus voi vaikuttaa jälleenmyyntiarvoon. Rytkösen mukaan sekin on hyvä ottaa huomioon. Siivonen ei ottaisi tästä suurta ongelmaa.

– Tärkeintä on, että asunto vastaa omia tarpeita. Jälleenmyyntiarvoa ei kannata kovasti miettiä. Yleensä asunnot säilyttävät arvonsa, hän sanoo.

Aina onni ei
ole ikuista



Moni ostaa ensimmäisen asunnon avopuolison kanssa. Vaikka rakkaus kukoistaisi, OP-Keskuksen Sandberg muistuttaa elämän realiteeteista. Avioliitoista noin puolet päätyy eroon, avoliitoista vieläkin useampi.

–  Avoparin kannattaa satsata muutama sata euroa käyntiin lakimiehen luona ja laatia keskinäiset sopimuksen kuntoon, hän huomauttaa.

Jos näin ei ole tehty, ja pari eroaa, voi olla hankalaa selvittää, kumpi on maksanut mitäkin ja miten paljon.

– Keskinäisten sopimusten järjestely on melkein yhtä tärkeää kuin ensimmäisen asunnon ostaminen, Sandberg sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    2. 2

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    3. 3

      Entistä harvempi yritys aikoo lisätä työvoimaa vuoden alussa

    4. 4

      Toistuuko Kiina-pakettien kaaos tänä vuonna? ”Iso kysymysmerkki, paljonko kirjelähetyksiä on Euroopan kentillä jumissa”

    5. 5

      Brexit-äänestyksen lykkäys heijastui markkinoihin – pörssikurssit ja punta sukelsivat

    6. 6

      Nuorten työttömyyden katkaisua yritetään yhä nopeammin – ”Syrjäytyminen on mittaamaton katastrofi ”

    7. 7

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    8. 8

      Kommentti: En tiedä, onko minulla varaa tulla vanhaksi

    9. 9

      Oletko käynyt omituisessa työhaastattelussa? Kysymyksiä lapsista, perheen perustamisesta tai puolisosta…

    10. 10

      Teollisuuden tilaukset kasvoivat lokakuussa viime vuodesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    2. 2

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    3. 3

      Ruotsalainen ÅF haluaa ostaa suomalaisen Pöyryn – yli 600 miljoonan euron kauppa

    4. 4

      Kommentti: En tiedä, onko minulla varaa tulla vanhaksi

    5. 5

      Oletko käynyt omituisessa työhaastattelussa? Kysymyksiä lapsista, perheen perustamisesta tai puolisosta…

    6. 6

      Brexit-äänestyksen lykkäys heijastui markkinoihin – pörssikurssit ja punta sukelsivat

    7. 7

      Nissan-johtaja sai syytteet talousrikoksista: väitetään pimittäneen 70 miljoonaa euroa

    8. 8

      Toistuuko Kiina-pakettien kaaos tänä vuonna? ”Iso kysymysmerkki, paljonko kirjelähetyksiä on Euroopan kentillä jumissa”

    9. 9

      Joulu voi iskeä pahan loven suomalaisten saldoon – huonoimmat ratkaisut saatetaan tehdä vasta pyhien jälkeen

    10. 10

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Legendaarinen venekeisari myy koko elämäntyönsä – sodankäynyt isä vähätteli poikaansa: ”Pitäisi tehdä kunnon töitä”

    6. 6

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    7. 7

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    8. 8

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    9. 9

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    10. 10

      Trumpin hallinto aikoo lopettaa kaiken tuen uusiutuvalle energialle ja sähköautoille

    11. Näytä lisää