Rakennuslehti: Näin asuntokupla puhkesi Euroopassa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Rakennuslehti: Näin asuntokupla puhkesi Euroopassa

Asuntorakentaminen romahti taantuman aikana Suomessa hieman muuta Eurooppaa vähemmän. Rakennuslehden selvityksen mukaan asuntokuplan puhkeaminen tuntui kuitenkin joka maassa. Nopeimmin asuntomarkkinat ovat toipuneet niissä maissa, joissa hintakupla on ollut pienin.

­

23.9.2010 12:26 | Päivitetty 23.9.2010 12:25

Suomessa asuntojen hinnat nousivat ennen taantumaa muuta Eurooppaa vähemmän ja myös asuntomarkkinoiden toipuminen on ollut muita ripeämpää, kertoo Rakennuslehti.

Sen mukaan asuntomarkkinat toipuvat nopeammin maissa, joissa hintakupla oli pienin.

Kovinta hintojen nousu oli lehden keräämien tietojen mukaan Britanniassa, Irlannissa ja Tanskassa. 

Suomessa rakentaminen kasvaa Rakennuslehden Euroconstructilta keräämien ennusteiden mukaan lähes kovinta vauhtia Euroopassa tänä vuonna. Tosin siihen ei paljon tarvita, vain 1,2 prosenttia, sillä monessa maassa rakentaminen vähenee edelleen. 

Pahiten rakentaminen puolestaan romahti Irlannissa, Espanjassa ja Portugalissa – peräti 50–74 prosenttia. Suomessa pudotus jäi 19,9 prosenttiin eli hieman 22 prosentin keskiarvon alle. Muissa pohjoismaissa asuntorakentaminen hiipui hieman Suomea enemmän.

Ennen taantumaan asuntorakentaminen kasvoi Euroopassa keskimäärin 10 prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?