Lego-palikka ei ole tavaramerkki - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Lego-palikka ei ole tavaramerkki

Legon palikat kärsivät tappion EU-käräjillä kanadalaisia Megablokseja vastaan.

15.9.2010 20:36 | Päivitetty 15.9.2010 21:45

Tanskalainen Lego on kärsinyt tappion Euroopan unionin tuomioistuimessa, minne se oli joutunut vastaamaan kanadalaisen Mega Brandsin haasteeseen.

Tuomioistuimen päätöksen mukaan Legon kahdeksannappinen, punainen peruspalikka ei ole tavaramerkki, Lego kertoo verkkosivuillaan.

Lego oli vuonna 1999 saanut palikalleen EU:n laajuisen tavaramerkkioikeuden. Kanadalainen Mega Brands valmistaa samankaltaisia palikoita ja sen mukaan Lego rikkoo tavaramerkkilainsäädäntöä, minkä vuoksi se haastoi yhtiön EU:n tuomioistuimeen.

Tuomioistuimen näkemyksen mukaan Legon palikan muodolla on tekninen tarkoitus eikä sitä siten voi suojata tavaramerkkinä. Patenttioikeus on vanhentunut jo kauan sitten.

Päätöksestä ei voi valittaa.

– Tämä oli viimeinen oikeusaste eikä meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa tuomio huomioon, Legon immateriaalioikeuksista vastaava johtaja Peter Kjær sanoo tiedotteessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?