Vapaavuori: Kuntien kisa jarruttaa asuntotuotantoa

Kaupunkien kilpailu rajoittaa edelleen asuntorakentamista. Näin siitä huolimatta, että valtiovalta on kokeillut tonttipulan helpottamiseksi "kaikkia lastenkasvatuksen keinoja". Asuntoministeri Jan Vapaavuorta harmittaa muun muassa kaavoitustilastoilla temppuilu.

2.9.2010 14:36 | Päivitetty 2.9.2010 14:35

Asuntoministeri Jan Vapaavuori pitää surullisena sitä, että kaupunkien välinen kilpailu hillitsee yhä asuntotuotantoa erityisesti pääkaupunkiseudulla.

– Näköjään vapaaehtoisuuteen pohjautuva aiesopimus ei ole tarpeeksi tehokas, hän sanoi tänään Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin tiedotustilaisuudessa.

Monet toimijat valittavat tonttipulaa ja samaan aikaan kunnat väittävät kaavoitettua tonttimaata olevan enemmän kuin tarpeeksi. Vapaavuori pitää ikävänä "tilastoilla temppuilua".

Esimerkiksi kaavoitetuksi tonttimaaksi on voitu laskea omakotitalotontit, joissa kaikkea rakennusoikeutta ei ole käytetty. Hän huomauttaa, että kaikki kaavoitettu tonttimaa ei ole myöskään samanarvoista sijaintinsa tai käyttökelpoisuutensa puolesta.

"Kaikki lastenkasvatuksenkeinot käytössä"

Kunnilla on kuitenkin kaavoitusmonopoli, johon valtiolla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa.

– Valtiovallan puolelta on yritetty käyttää kaikkia lastenkasvatuksen keinoja: uhkailua, kiristystä ja lahjontaa vaihtelevalla menestyksellä, Vapaavuori kärjisti.

Vapaavuoren mielestä on pohdittava, mitä voidaan tehdä tonttien hinnoille ja rakentamismääräyksille ja miten voitaisiin lisätä rakennusalan kilpailua. 

Rakennusalan kilpailun lisääminen ei kuulu Vapaavuoren toimenkuvaan, vaan työvoima- ja elinkeinoministeriölle. Vapaavuori toivoo kuitenkin, että tem:ssä ja Kilpailuvirastossa mietittäisiin, mitä voitaisiin tehdä.

Erilaiset uudet rakentamismääräykset risovat alan yrityksiä kustannusten kasvun vuoksi. Vapaavuori muistuttaa, että jokaisen määräyksen taustalla on kaunis tarkoitus.

– Pikkaisen parempi balanssi pitäisi saada rakentamisen kokonaiskustannusten ja muiden tavoitteiden välille. Uskon, että jotain vielä saadaan aikaiseksi.

Jokainen uusi asuntohelpottaa tilannetta

Johtaja Aija Tasa kertoi, että Rakli on huolissaan vuokra-asuntotuotannon hiipumisesta elvytyksen loputtua ja muun rakentamisen vauhdituttua.

Palvelualojen työntekijöiden on vaikea ostaa asuntoja pääkaupunkiseudun nykyisillä hinnoilla, mikä voi Tasan mukaan vaikuttaa elinkeinoelämään ja työvoiman liikkuvuuteen.

Valtion tukemana on aloitettu vuodesta 2008 lähtien lähes 30 000 vuokra-asunnon rakentaminen, ja Vapaavuori pitääkin elvytystä onnistuneena. Hän ei kuitenkaan kiinnittäisi liikaa huomiota vuokra-asuntotuotantoon, vaan katsoisi ennemmin kokonaisuutta.

Vapaavuori muistuttaa, että uusien asuntojen rakentaminen aiheuttaa ketjureaktion, joka viime kädessä auttaa niin vuokra- kuin omistusasujia.

"Kuluttajilla on käsittämätönluottamus omaan talouteen"

Viime aikoina ongelmia on aiheuttanut kysynnän ja tarjonnan epäsuhta. Kysyntää vauhdittaa ennen kaikkea asuntolainojen matalat korot. Muuttoliike on myös jatkunut pääkaupunkiseudulle niin muualta Suomesta kuin maan rajojen ulkopuolelta.

Lisäksi kuluttajien luottamus omaan talouteensa on kansantalouden tilanteeseen verrattuna Vapaavuoren mielestä "käsittämättömän hyvä". Talouskriisi pysäytti asuntotuotannon kuitenkin kuin seinään, joten tarjontaa saadaan vasta jonkin ajan kuluttua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?