Häirikkönaapuri voi pilata asuntokaupan

Julkaistu:

Naapuri sotkee pihamaan, naarmuttaa autoasi ja melkein ajaa ylitsesi. Piinaava ilkivalta saisi kenet tahansa harkitsemaan muuttoa. Häirikkönaapurista ei välttämättä pääse eroon niin helposti, sillä kiusaaminen voi estää koko asunnon myynnin ja purkaa jo tehdynkin kaupan.


Riidat naapurien kanssa kannattaa sopia ennen asunnon myyntiä, sillä jos häiriköinti jatkuu myös uuden asukkaan kohdalla, on kaupat mahdollista purkaa.

Tätä mieltä on ainakin Helsingin hovioikeus, joka keväällä tuomitsi asuntokaupan purettavaksi, koska naapuri jatkoi myös uuden asukkaan kiusaamista. Korkein oikeus ei antanut tapaukselle valituslupaa, joten tuomio on pysyvä.

Kyseisessä tapauksessa asunnon omistaja ja naapuri olivat pahoin riitaantuneet piha-alueista. Naapuri oli riidan pahentuessa aloittanut herkeämättömän kiusanteon: roskaaminen, omaisuuden vahingoittaminen ja jopa vaaralliset ajotilanteet pihalla poikivat yhteydenottoja poliisille asti, Suomen Kiinteistölehti kertoo.

Omistajan myytyä asuntonsa, piina oli jatkunut uuden asukkaan kohdalla. Hovioikeus katsoi, että asunto oli häiriköinnin takia asumiskelvoton, ja myyjä oli jättänyt tämän kertomatta ostajalle.

"Kohtuutonta kertoa
joka riidasta"


Asuntoihin erikoistuneen asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n lakimies Matti Kasson mielestä olisi kohtuutonta, jos jokaisesta riidasta tulisi kertoa ostajalle.
 
– Tässä on kyse myyjän tiedonantovelvoitteesta, joka kyllä muodostuu aika kohtuuttomaksi, jos henkilökohtaiset riidat pitäisi kertoa eteenpäin.

Kyseistä tapausta Kasso ei kuitenkaan halua kommentoida tarkemmin.

Kauppoja hierottaessa pihan siisteydestä oli ollut puhetta, mutta ostaja oli katsonut, että riidat ovat myyjän ja naapurin välisiä, eivätkä koske häntä. Tapaus on Suomessa uusi, eikä vakiintuneita käytäntöjä ole vielä muodostunut.

– Lainsäätäjä ei ole ottanut asiaan minkäänlaista kantaa, Kasso sanoo.

Häirikön naapuriin
ei halua kukaan


Kiinteistömaailma Bulevardin toimitusjohtaja Niina Uitto tunnistaa hankalien naapureiden aiheuttamat ongelmat.

– Jotkut kohteet ovat jääneet myymättä, kun naapuri on niin hankala. Se on tosi ikävää, mutta ei sille mitään voi.

Vaikeuksia aiheuttavat Uiton mukaan esimerkiksi suuria romukasoja keräävät tai kovaa meteliä pitävät naapurit. Välittäjän näkökulmasta näitä asuntoja myydään reilusti vain yhdellä tavalla.

– Väleistä naapureihin on aina kerrottava. Ei se ole sen isompi ongelma kuin muutkaan, se on vain tiedettävä ja kerrottava.

Uitto ei usko, että hovioikeuden päätöksestä tulee yleinen normi. Se kuitenkin on varmaa, että jo nyt häirikkönaapurit vaikuttavat asuntojen hintoihin ja myyntiaikoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    2. 2

      Kullan hinta pomppasi – hinta voi nousta 1 600 dollariin unssilta lähikuukausina

    3. 3

      Anttilan konkurssipesän pienvelkojat saamassa osuutensa syyskuun alkupuolella – valtaosalle puolet saatavista

    4. 4

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    5. 5

      Kiinan valuutta heikentyi alimmilleen 11 vuoteen – osakekurssit syöksyvät Aasian pörsseissä

    6. 6

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    7. 7

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    8. 8

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    9. 9

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    10. 10

      Onko sinulla rahanarvoista rahaa jemmassa? Nämä markat ja pennit voivat olla jopa tuhansien eurojen arvoisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    3. 3

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    4. 4

      Kryptovaluutoissa kihisee – kestävätkö markkinoiden rakenteet?

    5. 5

      Kommentti: Miinuskorollakin voi tienata satumaisia voittoja

    6. 6

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    7. 7

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    8. 8

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    9. 9

      Päiväpalkka jopa yli 700 euroa verottomana – Sieniyrittäjä iloitsee: ”on tullut aika hyvin sateita”

    10. 10

      Osakestrategi kertoo, miten Eurojackpot-voitto kannattaa sijoittaa – mahdollisuus 50 000 euron voittoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    3. 3

      Leipomon tuotantopäällikkö mokasi pahasti sämpylän, kokkareet yllättivät Jyrki Sukulankin – ”Palaute järkyttävän hyvää myös lihansyöjiltä”

    4. 4

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    5. 5

      Nainen vaati hyvitystä 20 vuoden avoliitosta, vaikka seurusteli välillä toisen kanssa – näin KKO asian ratkaisi

    6. 6

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    7. 7

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    8. 8

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    9. 9

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    10. 10

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    11. Näytä lisää