Hallitus veikin työt etelään

Julkaistu:

Mikä ihmeen alueellistaminen? Valtio onkin vienyt työt pois pohjoisesta. Suurin voittaja on Helsinki. Katso minne muualle työpaikat ovat menneet.


Tilastojen valossa kiistely merenkulun turvallisuusviraston hajasijoittamisesta Rovaniemellä tuntuu naurettavalta.

Paavo Lipposen (sd) kahdella hallituskaudella ja Matti Vanhasen (kesk) ensimmäisellä hallituskaudella katosi Lapista, Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta, Etelä-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Pohjanmaalta liki 6000 valtion työpaikkaa. Samaan aikaan vuosina 1995–2007 Helsinkiin tuli 6 014 uutta valtion työpaikkaa.

Miten tässä näin kävi? Otetaanpa esimerkiksi Kajaani. Sieltä ovat vähentäneet Rajavartiosto ja Metsähallitus. Suurin osa väen vähennyksestä on tapahtunut eläköitymisenä tai siirtona muualle. Jättipotkuja ei ole tarvittu. Seuraavaksi lopetuslistalla on opettajankoulutus, jonka siirtoneuvottelut ovat juuri nyt herkässä vaiheessa.

Helsingin jälkeen toiseksi suurimmat voittajat olivat 12 vuoden aikana Tampere ja Vantaa. Etelä-Suomessa on myös yksi kummajainen: Tuusula, josta varuskunnan siirto vei mennessä yli 400 valtion työpaikkaa.

Tämä ilmenee yliaktuaari Olli Savelan Tieto & trendit -lehdessä julkaisemasta selvityksestä. Savela on laskenut muutokset työssäkäyntitilastoista. Sen mukaan valtion työpaikoiksi lasketaan myös valtion liikelaitosten ja muun muassa Kelan, RAY:n ja Suomen Pankin työpaikat. Valtion osakeyhtiöiden työpaikat eivät kuitenkaan ole luvuissa mukana.

Kaiken kaikkiaan valtion leivissä oli sekä vuonna 1995 että vuonna 2007 1 460 000  työntekijää. Vuoden 1995 Savela valitsi vertailuvuodeksi koska silloin valtio oli yhtiöittänyt rautatiet, postin ja telen eikä sen jälkeen ole tapahtunut suuria yhtiöittämisiä.

Savelan mukaan vuoden 2008 tilastot valmistuvat vielä tämän vuoden puolella, mutta hän ei odota, että yksi vuosi tuo suuria muutoksia nyt tehtyihin havaintoihin.

Hänen mukaansa työpaikkoja ovat menettäneet syrjäseutujen kunnat, mutta suuria menettäjiä ovat myös sellaiset isot kaupungit, kuten Vaasa ja Kotka. Suurimpia menettäjiä ovat myös varuskuntapaikkakunnat – Tuusulan lisäksi mm. Mikkeli.

Voittajia ovat Savelan mukaan suuret korkeakoulupaikkakunnat ja jotkin varuskuntapaikkakunnat, kuten Säkylä ja Kauhava.
Onko valtion työpaikkojen siirto ollut nopeampaa kuin väestön muuttoliike?

– Ei nyt sentään, hän suhteuttaa.




Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seinäjoen Ideapark avautui ja Elina oli ensimmäisenä jonossa: ”Toivottavasti siellä olisi Teemu Selänne”

    2. 2

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    3. 3

      Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

    4. 4

      Asukkaille valtavat taloudelliset vahingot: Rivitalo uppoaa Pälkäneellä, kulut juoksevat vaikka rakennus on asumiskelvoton

    5. 5

      Tästä postilakossa on kyse

    6. 6

      Osa ikäihmisistä nipistää ruuasta, koska ei saa käteistä – pankit eivät vastaa hätähuutoon: ”Emme pysty olemaan joka paikassa”

    7. 7

      Rautatiealan Unioni pysäyttää rautateiden tavaraliikenteen vuorokaudeksi – tukee postilakkoa

    8. 8

      Saksan pelättiin jo suistuneen taantumaan – yllätti repäisemällä talouden kasvuun

    9. 9

      Kommentti: Käytätkö rahaa kuten itse haluat vai toimitko kuten äitisi tai isäsi?

    10. 10

      Postin neuvotteluissa ei ratkaisua, lakko jatkuu – Pau:n Nieminen: ”Keskustelun sävy hieman muuttui”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    2. 2

      Asukkaille valtavat taloudelliset vahingot: Rivitalo uppoaa Pälkäneellä, kulut juoksevat vaikka rakennus on asumiskelvoton

    3. 3

      Postin neuvottelut käynnistyivät – tunnelma jääkylmä: ”Kun toinen haluaa 40 prosentin palkanalennuksia niin sellaista sopimusta ei tule”

    4. 4

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    5. 5

      Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

    6. 6

      Postin neuvotteluissa ei ratkaisua, lakko jatkuu – Pau:n Nieminen: ”Keskustelun sävy hieman muuttui”

    7. 7

      Tästä postilakossa on kyse

    8. 8

      Osa ikäihmisistä nipistää ruuasta, koska ei saa käteistä – pankit eivät vastaa hätähuutoon: ”Emme pysty olemaan joka paikassa”

    9. 9

      Postisuma seisoo – Posti myöntää: Kirjeet saattavat maata päiväkaupalla maaseudun laatikoissa

    10. 10

      Valtio-omistaja syynää tänään Postin vuokra­työvoiman käyttöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    2. 2

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    3. 3

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Nikosta, 29, tuli parissa vuodessa miljonääri tuurilla – ”Niitä jaettiin käytännössä ilmaiseksi kaikille”

    6. 6

      ”Japanin Ikeaksi” kuvattu Muji avaa jättimyymälän Suomeen – 500 lahjakassin tekstissä piilee yllättävä Suomi-vitsi

    7. 7

      Sipilä pesee hallituksen kädet laittomiksi todetuista kikyistä – SAK:n puheenjohtaja tyrmistyi

    8. 8

      Järvenpään K-Citymarket on valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi – ”Teimme sen!”

    9. 9

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    10. 10

      Kaksi pakastinta hurisee Valton, 80, talossa auringon voimalla – mies otti hatkat sähköverkosta jo 80-luvulla

    11. Näytä lisää