Työpaikat lisääntyivät Suomessa

Työpaikkoja oli loppukeväästä reilu neljännes edellisvuotta enemmän. Tosin suurin osa oli määräaikaisia.

| Päivitetty

Avoimia työpaikkoja oli huhti–kesäkuussa 29 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna, ilmenee Tilastokeskuksen työmarkkinatilastoista.

Työpaikkoja oli toisella neljänneksellä 48 600, kun edellisvuonna vain 37 800.

Suurin osa eli 63 prosenttia oli kuitenkin määräaikaisia. Vakituisten uusien työpaikkojen osuus oli 32 prosenttia. Vaikeasti täytettäviä työpaikkoja oli 11 prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän eli 41 prosenttia.

Yksityisten yritysten tarjoamia oli 54 prosenttia kaikista työpaikoista.

Työpaikkoja lisääntyi koko maassa, eniten Itä-Suomessa 59 prosentilla ja vähiten Uudellamaalla viidellä prosentilla.

Kaupan alalla lisääntyi 3 400 paikkaa, ammatillisessa, tieteellisessä ja teknisessä toiminnassa 3 300. Julkisessa hallinnossa, koulutuksessa, terveys- ja sosiaalipalveluissa oli tänä vuonna 2 200 työpaikkaa viime vuotta enemmän. Rakentamisessa työpaikkoja kuitenkin väheni 1 700:lla.

Tilasto perustuu otokseen yritysten ja julkisyhteisöjen toimipaikoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?