Nokia käyttää puhelimissaan Kongon demokraattisesta tasavallasta peräisin olevia "verimetalleja", uskoo elektroniikkateollisuuden alihankintaketjuja tutkinut Päivi Pöyhönen suomalaista yritystoimintaa selvittävästä FinnWatchista.
– Varmasti käyttää. Maailman isoimmat sulatot ostavat kongolaista tinaa. Miksi sitä ei päätyisi Nokiankin kännyköihin?
Pöyhönen on ollut itse tekemässä selvitystä tinan matkasta kaivokselta kännyköihin.
Myös tanskalainen DanWatch kirjoittaa kahden vuoden takaisessa raportissaan, että Nokian puhelimissa on ainakin kongolaista kobolttia. Lisäksi se epäilee kuparin, tantaalin ja tinan olevan sieltä peräisin. Se epäilee tätä myös LG:n, Motorolan ja Samsungin puhelimista.
Myös yhdysvaltaisen kansalaisjärjestön Global Witnessin tässä kuussa ilmestynyt selvitys mainitsee Nokian yhtenä yrityksistä, jotka eivät ole tarkistaneet itäkongolaisen tinan päätymistä tuotteisiinsa.
Kännykän valmistus alkaa kaivoksesta
Koboltin ansiosta puhelimen akku on kevyempi ja tehokkaampi kuin muita metalleja käytettäessä. Maailman koboltista noin kolmasosa tulee Etelä-Kongosta, jossa sitä kaivaa arviolta 50 000 lasta. Päiväpalkka on yleensä yhdestä kahteen euroa.
Kaikkein ongelmallisin metalli on Päivi Pöyhösen mukaan kuitenkin tina.
– Siitä käytännössä kaikki tulee Itä-Kongon viidakoista, konfliktialueelta, hän sanoo.
Tina kiinnittää toisiinsa kännykän piirilevyn osat. Jos se on peräisin Kongosta, sitä voidaan hyvällä syyllä kutsua verimetalliksi.
Tina kaivetaan lapioilla jopa 200 metrin syvyydessä itäkongolaisista kaivoksista. Tuloista osa menee keskenään taisteleville ryhmille, jotka ovat syyllistyneet alueella vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Kymmeniä tuhansia itäkongolaisia on paennut taistelijoiden hallitsemalta kotiseudultaan, jossa ei myöskään ole kunnollisia teitä eikä sähköä.
Tinan käyttöön kulutuselektroniikassa on nyt puuttunut Yhdysvallat. Maan kongressi hyväksyi viime viikolla lain, joka velvoittaa New Yorkin pörssiin listautuneet yritykset ilmoittamaan viranomaisille, ovatko niiden käyttämät raaka-aineet Kongosta. Laki velvoittaa myös Nokiaa. Nokia: Jalkaudumme sulatoille
Nokian sosiaalisista ja eettisistä asioista vastaava yritysvastuupäällikkö Mika Kiiskinen kertoo Nokian olevan tietoinen uudesta yhdysvaltalaislaista.
Kiiskinen kertoo Nokian aikovan täyttää lain tuomat vaatimukset muun muassa menemällä valvomaan aasialaisia metallisulattoja yhdessä muiden elektroniikkavalmistajien kanssa.
– Olemme menossa auditoimaan sulattoja yhteistyöporukalla. Sulatot ovat selkeä ongelmakohta. Auditoinnissa pitää selvittää nimenomaan sitä, että ketjut sulatoille ovat tiedossa, Kiiskinen sanoo.
Sulatot ovat suunnilleen kolmas alihankintaporras puhelimen matkalla raaka-aineista valmiiksi puhelimeksi. Alihankintaketjua tutkineen Päivi Pöyhösen mukaan kongolaisista kaivoksista belgialaiset kauppahuoneet välittävät raaka-aineen Kenian ja Tansanian satamiin. Sieltä ne rahdataan Thaimaahan, Malesiaan, Intiaan ja Kiinaan maailman suurimpiin sulattoihin.
Sulatossa raaka-aineesta valmistetaan käyttövalmis metalli. Senkin jälkeen metalli kulkee vielä neljän tai viiden välikäden kautta ennen päätymistä Nokian valmiiksi tuotteeksi.
– Ensimmäiset auditoinnit ovat alkamassa kolmoskvartaalilla. Tämä johtaa siihen, että pystymme vastaamaan uusiin lakivaateisiin yhdessä muiden kanssa, Kiiskinen sanoo.
Nokia luottaaalihankkijoihinsa
Nokia ei aio uudesta laista huolimatta julkistaa metallien koko alihankintaketjuaan. Sen tunteminen selkeyttäisi kysymystä siitä, käyttääkö jokin lenkki pitkässä ketjussa verimetalleja.
Voiko Nokia itsekään olla varma siitä, onko niitä yhtiön tuotteissa?
– Meillä on tietoa olemassa. Asetamme toimittajille, joiden kanssa olemme suoraan sopimuksessa, vaatimukset, että me emme hyväksy mitään metalleja konfliktialueilta. Edellytämme, että ne myös vaativat vähintään yhtä tiukkaa politiikkaa ketjussa alaspäin, Mika Kiiskinen sanoo.
Hänen mukaansa ei ole syytä uskoa, että jokin lenkki jopa kahdeksanportaisessa ketjussa olisi pettänyt ja verimetalleja olisi päätynyt tuotteisiin asti.
DanWatchin ja Global Witnessin tutkimukset kuitenkin nimenomaan kertovat Nokian käyttävän muun muassa itäkongolaista kobolttia. Pöyhösen tutkimus puolestaan osoittaa tinan kulkeutuvan Aasian suuriin sulattoihin. Eikö Nokia usko tutkimusten pitävän paikkansa?
– Tällaisia väitteitä on esitetty monenmoisia. Emme ole omissa selvityksissämme saaneet selville mitään sellaista, että tämä väite olisi totta, että konfliktialueelta olisi tullut tinaa.
Boikotti viimeinennaula Kongon arkkuun?
Verimetallien käyttöön kulutuselektroniikassa on herätty muuallakin kuin Yhdysvalloissa. Syyskuussa saa ensi-iltansa tanskalaisohjaaja Frank Poulsenin dokumentti Blood in the Mobile, jonka myös Yle on ostanut. Dokumentissa käsitellään nimenomaan Nokian yhteyttä kongolaisiin metalleihin.
Päivi Pöyhösen mielestä ei ole pelkästään hyvä asia, että verimetalleista on nousemassa metakka. Hänen mukaansa esimerkiksi Yhdysvaltain laki todennäköisesti johtaa boikottiin. Hän pitää sitä kaikista huonoimpana vaihtoehtona
– Tinan kaivuu on satojen tuhansien itäkongolaisten kaivajien ainoa toimeentulo. Mihin he siitä siirtyvät? Salametsästykseen vai aseellisten ryhmien riveihin? Pöyhönen ihmettelee.
Hänen mielestään tärkeintä olisi kehittää läpinäkyvyyttä elektroniikkateollisuudessa. Lisäksi yritykset voisivat rahoittaa ponnisteluita kehittää esimerkiksi reilun kaupan tinaa.
– Yritykset voisivat ehkä maksaa enemmän sellaisesta tinasta, joka ei rahoita sisällissotaa eikä tuota suurta inhimillistä kärsimystä.
