Sanoman Syrjänen: Mainosmarkkinoilla elpymistä

Mediakonserni Sanoman johto näkee markkinoilla selviä elpymisen merkkejä, mutta jatko on vielä epävarmaa. Uudet kriisit voivat muuttaa tlannetta.

5.5.2010 15:19 | Päivitetty 5.5.2010 15:23

Mediakonserni Sanoman toimitusjohtaja Hannu Syrjänen toivoo, että yhtiö pääsee tulosparannuksessaan säästöistä ja tehostamisesta pian myös ylärivin eli liikevaihdon kasvattamiseen. Alkuvuotta hän luonnehtii hyväksi, kun viime vuonna päätetyt säästötoimet alkoivat vaikuttaa.

– Täytyy muistaa, ettei mediayhtiötä kuitenkaan voi johtaa loputtomiin kuluja karsimalla, Syrjänen sanoi osavuosikatsauksen tiedotustilaisuudessa.

Kaikki muut divisioonat paransivat tulostaan paitsi kioski- ja kirjakaupan sekä elokuvien Trade. Siellä toimintaa on jatkossa tarkoitus reivata. Eniten kannattavuuttaan paransi Sanoma Magazines.

Konserni on säästänyt markkinointi- ja henkilöstökulujen lisäksi myös esimerkiksi paperin hinnassa, joka on nyt alhaalla. Paperin 120 miljoonan euron budjetista kymmenen prosentin leikkaus on jo merkittävä.

– Myös alkuvuoden erittäin vahva kassavirta oli yksi ilonaiheista, Syrjänen sanoi. Tässä oli selvä parannus vuodentakaiseen linjaan.

Vauhdinotosta näkyy jo merkkejä, sillä mainosmyynnissä vaisun tammi-helmikuun jälkeen maaliskuu oli jo selvästi parempi kuukausi, sekä Suomessa että pitkälti myös Venäjällä ja Hollannissa, vaikka yksi kuukausi ei tee vielä kesää.

– Huhtikuukaan ei ollut mikään huono kuukausi, se täytyy sanoa, Syrjänen sanoi.

Konsernin ennallaan pysynyttä koko vuoden ohjausta voidaan pitää konservatiivisena, mutta tähän vaikuttaa nimenomaan alkuvuoden liikevaihdon pysyminen lähes ennallaan. Avoimia kysymyksiä tulee muun muassa Kreikan kriisistä ja Islannin mahdollisista uusista tuhkapilvistä.

– Montaa huonoa uutista ei enää tarvita, niin ollaan taas erilaisessa tilanteessa.

Ohimennyt tuhkapilvi ei mainontaan juuri ehtinyt vaikuttaa, Finnairia lukuunottamatta.

Taloussanomat kuuluu Sanoma-konserniin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?