Ruokakori edelleen halvin Lidlissä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ruokakori edelleen halvin Lidlissä

Halvinta ruokaa näyttäisi tutkimuksen mukaan myyvän Lidl, mutta myös S-ryhmä kunnostautuu edullisuudellaan. Kuluttajatutkimuskeskuksen selvitys noudattelee aikaisempien kartoitusten linjoja.

29.3.2010 14:25 | Päivitetty 29.3.2010 15:48

Ruokakorin saa edelleen halvimmalla Lidlistä, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen selvitys. Kotimaisista kaupparyhmistä kori maksoi vähiten S-ryhmän kaupoissa.

Ruuan arvonlisäveroalennuksen vaikutuksia luodanneen tutkimuksen mukaan suurin hintanotkahdus vuoden 2008 lokakuusta vuoden 2009 lokakuuhun tapahtui Stockmannin ruokakorissa, vaikka Stockmannin hinnoilla ei edelleenkään päästä mitalisijoille.

Ylipäänsä elintarvikkeiden hinnat lähtivät laskuun jo ennen viime lokakuun alv-alea, mikä ei tue väitettä, että kauppa olisi pyrkinyt ennakoimaan veroalea hintoja korottamalla ja veromuutoksen jälkeen laskenut hintoja vastaavasti.

Tutkimuksessa kerättiin aineistoa 81 myymälästä eri puolilta Suomea. Erikoistutkija Ari Peltoniemen mukaan seurannassa olleet tuotteet pyrittiin keräämään normaalihintaisina, sikäli kun tämä oli mahdollista.

– Kaupoissa tarjous- ja normaalihintojen raja näyttää hämärtyneen, Peltoniemi sanoi tiedotustilaisuudessa.

Niinpä normaalihintaiselta näyttänyt tuote saattoi kampanjan päätyttyä paljastua rajoitetun ajan myynnissä olleeksi tarjoustuotteeksi. Kaupan omia merkkejä ruokakoritutkimukseen ei kuitenkaan otettu mukaan.

Isojen ja keskikokoisten myymälöiden hinnat ovat tutkimuksen mukaan laskeneet hiukan enemmän kuin pienten myymälöiden. Arvonlisäverottomien hintojen kansainvälinen vertailu osoittaa, että liha on täällä kohtuuhintaista, mutta leipä ja maitotuotteet kalliinpuoleisia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?