Suomalaisen unelma-asunnossa on yli 90 neliötä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tämän asunnon haluavat kaikki

Julkaistu: 29.3.2010 6:01, Päivitetty 29.3.2010 6:10

Unelma-asunto ei enää ole punainen tupa järven rannalla Nurmijärven kaltaisessa onnelassa. Mutta onko siellä oma sauna, lautalattiat tai tilava piha? Missä se sijaitsee ja mitä se maksaa? Taloussanomat selvitti, millaisen asunnon suomalainen haluaa.

Asuntomarkkinoilla eletään nyt jälleen yhtä murrosvaihetta. Ihmisten asumismaku ja toiveet ovat jo erilaisia kuin vielä vuosituhannen alussa.

Pääkaupunkiseudulla tämä näkyy siinä, että lapsiperheetkään eivät enää automaattisesti muuta keskusta-alueilta kehyskuntiin.

Ihmiset laskevat tarkemmin, kuinka monta tuntia päivässä kannattaa käyttää ruuhkaliikenteessä istumiseen, ja paljonko elämisen kulut nousevat halpojen neliöiden vastineeksi seutulippuvyöhykkeiden ulkopuolella. 

– Bensakustannukset ja lasten kuljetukset jarruttavat muuttointoa, sanoo Helsingin OP-kiinteistökeskuksen toimitusjohtaja Risto Kivialho.

Silti avara pari- tai rivitalo ovat hänen mukaansa yhä lapsiperheiden yleisimpiä unelmia. Karvas totuus vain on, ettei niitä saa tavallisen palkansaajan tuloilla muualta kuin kaukaa Kehä kolmosen ulkopuolelta.

Siksi moni tyytyy kerrostaloasuntoon, mikäli sen sijainti sopii omiin mieltymyksiin.

Taloussanomat kysyi kiinteistönvälittäjiltä, millaisia hinta-, koko- ja varustetasotoiveita pääkaupunkiseudun asunnonetsijät ovat toimeksiantoihinsa listanneet.

Perhe haluaa trampoliininkokoisen nurmikon

Näiden unelmalistojen mukaan tyypillinen kaksilapsinen perhe etsii pääkaupunkiseudulta yli 90 neliön asuntoa, jossa olisi edes pieni oma pihapläntti "trampoliinia varten". Suurempaa nurmikenttää ei tarvita, koska siinä olisi liikaa hoitamista.

Kummallekin lapselle pitää saada oma huone, joten huonejaoksi tulee 4–5 huonetta ja keittiö.

Kodinhoitohuone, työhuone, vessojen määrä ja isot säilytystilat ovat autopaikan lisäksi tärkeitä valintakriteereitä.

1970-luvun muotivärit tai synkät kasaripaneloinnit eivät kelpaa: välittäjien asiakkaat ilmoittavat kaipaavansa vaaleita seinäpintoja ja valoisuutta.

Takasta voidaan tinkiä, eikä ylimääräistä parveketta tarvita, jos kaksikerroksisessa asunnossa on jo piha.

Lapsiperheet keskittävät etsintänsä mieluummin vanhoille, jo muotonsa löytäneille pientaloalueille Pakilaan, Oulunkylään ja lännessä Tapiolan ja Olarin ympäristöön.

Keskelle peltoja rakennettujen, perinteettömien uudistalorykelmien suosio on pääkaupungissa laantunut. Tässä on todennäköisesti syynä uudisasuntojen suhteellisen korkeana pysynyt hintataso.

Runsaan sadan neliön uudisasunnoista pyydetään yhä yli 400 000 euroa, kun perheet olisivat valmiita maksamaan niistä korkeintaan 350 000 euroa.

Keskustan suosioelpyy perheilläkin 

Edullisimmista neliöhinnoista huolimatta perheet eivät ensimmäisinä etsiydy kovin kauaksi Itä-Helsinkiin, tai menevät sitten kerralla Sipoon seudulle. Itään muuttavilla perheillä on yleensä jo omasta lapsuudestaan hyviä kokemuksia kyseisiltä alueilta.

Sen sijaan kantakaupunkiin, missä palvelut ovat kävelymatkan päässä, on vähitellen alkanut kertyä enemmän lapsiperheitä.

He myös tyytyvät ahtaampiin asuntoihin: lastenhuoneista ei tingitä, mutta aikuisten työ- ja harrastushuoneet jäävät pois .

– Perheet ovat nyt joko selkeästi pois ydinkeskustasta lähteviä tai sitten mahdollisimman ytimeen hakeutuvia. Osa arvostaa sitä, että kaupat ovat ratikkareitin varrella, osa taas Sellon tai Ison Omenan kaltaisten kauppakeskusten läheisyyttä, sanoo Realia Groupin viestintäpäällikkö Alexandra Naumanen.

Koulun ja päiväkodin pitää löytyä lapselle sopivan kävelymatkan päästä. Vanhemmat seuraavat tarkasti myös keskustelua eri alueiden koulujen laadusta.

– Kirjastot ja muut julkiset palvelut eivät ole asunnonostajille niin tärkeitä, sanoo Naumanen.

Monelle oma saunaon turhake

Traditiotkin muuttuvat. Jos kerrostaloasuja saisi suunnitella asuntonsa huonejärjestyksen itse, valtaosa käyttäisi saunan viemät 3–5 neliötä mieluummin vaikka isompaan vaate- tai kodinhoitohuoneeseen.

– Arvelen, että 30 prosenttia valitsisi saunan, sanoo Risto Kivialho.

Kyse on pitkälti asunnonetsijöiden vanhoista tottumuksista.

– Niistä asiakkaista, joille riittää taloyhtiön sauna, enemmistö on varmaan syntyisin pääkaupunkiseudulta. Muualta Suomesta muuttaneille oma sauna on selvästi tärkeämpi, sanoo Kiinteistömaailman markkinointisuunnittelija Tiina Korhonen.

Nuorehkot liikunnalliset miehet kaipaavat asuntoonsa saunaa enemmän kuin naiset.

Yllättäen myös kantakaupungista tai Lauttasaaresta perheasuntoa etsivät ovat sinkkujen tavoin valmiita tinkimään omasta saunasta, samoin kuin katetuista pysäköintitiloista.

Näiden perheiden mielestä autoa voidaan säilyttää taivasalla kadunvarressa. Saunoa voi saunoa taloyhtiön, uimahallin tai kuntosalin saunassa silloin kun löylyä haluaa.

Lautalattia jakorkeat huoneet

Sinkkuasujille suosikkikaupunginosia ovat muun muassa Alppila, Kruununhaka, Punavuori ja Lauttasaari.

Malmia kauemmaksi pohjoiseen ei radanvarressa mielellään mennä, ja idässä haluttavuuden raja kulkee Herttoniemenrannassa.

Poikkeuksen idässä tekee Aurinkolahti, missä varttuneempia yksinasujia viehättävät uusien asuntojen hyvä kunto ja meren läheisyys.

– Ihannehan olisi kerrostaloasunto merinäkymällä lähellä keskustaa. Länsiparveke olisi paras, kertoo Risto Kivialho.

– Lautalattia, korkeat huoneet, hyvä taloyhtiö johon ei ole remontteja tulossa. Pieniin asuntoihin kaivataan erillistä nukkumatilaa kuten alkovia, luettelee Alexandra Naumanen asiakkaiden unelmayksityiskohtia.

Sinkuille asunnon ihannekoko olisi vajaassa 40 neliössä. Alle 33 neliön asuntoa ei hankita mielellään omaan käyttöön.

Toivehinta saisi olla lähellä ASP-lainaehtojen rajaa, 150 000 euron molemmin puolin.

Luksuskliseitäkin löytyy asunnonetsijöiden listaamista vaatimuksista. Helsingin Kasarmikadun ja Uudenmaankadun väliseltä baarivyöhykkeeltä jopa 400 000 euron kaksiolle löytyisi ottajia, edellyttäen että asunto on remontoitu edustuskelpoiseen kuntoon.

Tällaista asuntoa kaipaa perhe 2 aikuista, 2 lasta, toivelista

Kaupunginosa, alueHuoneet, neliötHintatasoTärkeitä asunnossa ja alueellaVähemmän tärkeitäOulunkylä, Pakila4-5 h+k, 90+ neliötä375 000 €piha, 2-3 wc:tä, säilytystilat, autopaikka, koulun ja päiväkodin läheisyystakka, parvekeLauttasaari, kantakaupunki80-100 neliötämax 500 000 €lastenhuoneet, säilytystilat, koulun/päiväkodin läheisyys ja laatu, julkiset liikenneyhteydetpiha, sauna, parveke, työhuone aikuisille, katettu autopaikkaTapiola, Olari, Laajalahti, Leppävaara100–150 neliötä350 000 €piha, kodinhoitohuone, 2-3 wc:tä, säilytystilat, autopaikka, koulun/päiväkodin läheisyys, helpot yhteydet palveluihintakka, parveke Lähde: Realia Group, Kiinteistömaailma, OP-kiinteistökeskus

Tällaista asuntoa kaipaa yksinasuja Kolmikymppinen sinkku, toivelista

Kaupunginosa, alueHuoneet, neliötHintatasoTärkeitä asunnossa ja alueellaVähemmän tärkeitäTorkkelinmäki, Alppila1-2 h+k/kk, 35-45 neliötä140 000 €Kunnon kylpyhuone/suihku, remontoitu taloyhtiösauna, parvekeLauttasaari1 h+k, 34-38 neliötä170 000 €Alkovi/erillinen nukkumatila, kylpyhuonesaunaKruununhaka, Punavuori1-2 h, 35-40 neliötämax 200 000 € kylpyhuone, hissisaunaKantakaupunki45-60 neliötämax 400 000 €muuttovalmius, laadukkaat materiaalit sauna, parveke Lähde: Realia Group, Kiinteistömaailma, OP-kiinteistökeskus

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?