Finnair: Lakko voi perua osan kotimaan lennoista

Julkaistu: , Päivitetty:

Lentoyhtiö Finnair arvioi, ettei auto- ja kuljetusalan lakko sekoita sen liikennettä täysin. Yhtiön mukaan suuri osa koneista voidaan tankata ulkomailla. Kotimaan liikenteessä voidaan kuitenkin nähdä peruutuksia.


– Kaukoliikenne pystytään hoitamaan ja Euroopan liikenne lähestulkoon normaalisti. Kotimaassa tulee joitain peruutuksia, arvioi Finnairin talousviestinnästä vastaava johtaja Taneli Hassinen Taloussanomille.

– Se on tämänhetkinen arvio ja huomenna tilannetta täytyy taas tarkastella uudelleen.

Huomenna tiistaina käynnistyvä auto- ja kuljetusalan lakko lamauttaa Suomen monin paikoin. Lakko tuo ongelmia myös lentoyhtiöille, sillä se vaikeuttaa niiden polttoaineen saantia.

– Uskoisin, että lakko tuntuu kaikkein nopeimmin Seutulassa tankattavissa kotimaan lennoissa, arvioi Suomen Säiliöautoliiton toimitusjohtaja Robert Nyman.

Säiliöautoliitto kuuluu auto-alan työnantajia edustavaan SKAL:n alaisuuteen. Nymanin mukaan Suomessa on alle kymmenen yhtiötä, jotka toimittavat lentopetrolia.

Tankkaus tökkii
Suomen päässä


Se, miten pahasti lakko lopulta sekoittaa lentoliikenteen, jää kuitenkin vielä nähtäväksi. 

Finnair arvioi, että yli puolet yhtiölle polttoainetta toimittavista yhtiöistä on lakon piirissä. Yhtiön mukaan se pystyy kuitenkin tankkaamaan jopa 90 prosenttia koneistaan ulkomailla.  

Syöttöliikennettä Finnairille tekevä Finncom puolestaan vakuuttaa, ettei lakko vaikuta laisinkaan sen lentojen aikatauluihin. 

Hassisen mukaan suuri osa koneista on tankattavissa ulkomailla, koska valtaosa kotimaassa käytetystä lentokalustosta käy päivän aikana ulkomailla. Kaukoliikenteen koneiden tankkausta voidaan myös hoitaa kuljetusliikkeiden esimiesten voimin, Hassinen vakuuttaa.

– Tietenkin joudumme lentämään isommilla tankkauksilla, mikä ei ole kaikkein taloudellisinta.

Säiliöautoliiton Nyman pitää mahdollisena sitä, että Finnair pystyy tankkaamaan 90 prosenttia koneistaan ulkomailla.

– Kyllä se varmaan pitää paikkaansa – ainakin aluksi, Nyman sanoo.

Hassinenkin korostaa tilanteen vaativan vielä seurantaa. Kokonaiskuva lakon vaikutuksista ei ole kirkas.

– Keskiviikkona meillä on jo varmaan enemmän kokemuksia ja tietoa siitä, kuinka hyvin varajärjestelyt toimivat, Hassinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    2. 2

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    3. 3

      Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

    4. 4

      Trump puhuu ja joku tienaa miljardeja – oudon onnekkaat pörssikaupat herättävät epäilyjä: ”Markkinoiden manipulointia”

    5. 5

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    6. 6

      Ruotsin valtio: Telialle ylimääräinen yhtiökokous – Jarnheimer nousemassa hallituksen puheen­johtajaksi

    7. 7

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    8. 8

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    9. 9

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    10. 10

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    2. 2

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    3. 3

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    4. 4

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    5. 5

      Trump puhuu ja joku tienaa miljardeja – oudon onnekkaat pörssikaupat herättävät epäilyjä: ”Markkinoiden manipulointia”

    6. 6

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    7. 7

      Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

    8. 8

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    9. 9

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    10. 10

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    7. 7

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    8. 8

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    11. Näytä lisää