Lama on odotetusti lisännyt talousrikollisuutta. YLE Uutisten haastatteleman valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen mukaan konkurssi- ja nettirikollisuuden torjunta kärsii resurssipulasta.
– Konkurssirikoksia tulee esiin niin paljon kuin niitä ehditään kaivaa. Aiheita rikostutkintaan olisi yllin kyllin, mutta viranomaiskoneistolla on rajalliset voimavarat, Kuusimäki arvioi YLE Uutisille.
Nettikauppa on yleistynyt hyvää vauhtia, ja rikolliset eivät ole seuranneet toimintaa sivusta. Syyttäjälaitoksessa osaavasta työvoimasta on kuitenkin pulaa. It-alan eksperttejä on palkkalistoilla liian vähän.
Henkilöstön koulutukseen on panostettu yhdessä poliisin kanssa. Oppi on tärkeää, koska rikosprosessien eteneminen on poliisin esitutkinnan jälkeen pitkälti syyttäjän käsissä.
Valtakunnansyyttäjä Kuusimäki jää eläkkelle viikon kuluttua.