Finnair nipistää kanta-asiakkaidensa eduista

Lentoyhtiö Finnair leikkaa kanta-asiakkaidensa Plus-pisteiden voimassaoloaikaa viidestä vuodesta kolmeen vuoteen. Muutos astui voimaan helmikuun alussa.

4.2.2010 20:10 | Päivitetty 5.2.2010 13:21

Finnairin mukaan pisteet vanhenevat aina kuukauden lopussa ja käyttämättömät pisteet katoavat taivaan tuuliin.

Pääasiassa lentämällä ansaittavien Plus-pisteiden voimassaoloajan lyhentäminen kiukuttaa osaa Finnairin asiakkaista. He pitävät kolmea vuotta liian lyhyenä aikana pisteiden käyttämiseen.

Kanta-asiakkuuden aikana hankituilla pisteillä voi esimerkiksi lunastaa ilmaisia lentoja, hotelliöitä ja muita matkustamiseen liittyviä etuja.

Vanhat, ennen helmikuun alkua kerätyt pisteet säilyvät voimassa viisi vuotta, Finnair kertoo verkkosivuillaan. Muutos ei koske Plus Platinum- ja Finnair Junior Plus -jäsenyyden aikana hankittuja pisteitä.

Etenkin työmatkoilla ansaituista lentobonuspisteistä on taitettu peistä pitkään.

Helsingin hallinto-oikeus päätti viime vuonna, että jos työntekijä käyttää työnantajan maksamien matkojen bonukset omiin reissuihinsa, ne tulkitaan verotettavaksi eduksi. Tapaus on etenemässä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?