Mainoseurot siirtyvät verkkoon - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Mainoseurot siirtyvät verkkoon

Markkinointiviestintä on lähdössä uuteen lentoon, mutta mediakenttä on menossa uuteen jakoon. Mainoseurot siirtyvät digitaaliseen mediaan ja televisioon, ilmenee tuoreesta mainosbarometristä.

27.1.2010 10:23 | Päivitetty 27.1.2010 10:23

Mainonnan lisäämistä suunnittelee 37 prosenttia yrityksistä, ilmenee Mainostajien Liiton tuoreesta mainosbarometristä. Vastaajista 19 prosenttia aikoo vähentää mainospanostuksia ja 44 prosenttia säilyttää edellisen vuoden tason.

Mainontaa lisäävien ja vähentävien erotusta kuvaava saldoluku oli tutkimuksessa 19. Alkusyksyn vastaavassa tutkimuksessa saldo oli 5. Vuosi sitten tammikuussa oli kaikkien aikojen pohjalukema -41.

– Kaikki mediat eivät pääse nauttimaan tänä vuonna häämöttävästä mainospanostusten kasvusta. Tämä ennakoi pysyvämpiä muutoksia mediapanostusten jakoon pitkällä aikavälillä, Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski arvioi tiedotteessa.

Kovassa kurssissa mainostajien silmissä on digitaalinen media. Verkkomedian saldoluku oli 77, sähköpostin 67 ja mobiilimainonnan 54.

Näyttävän paluun tekee televisiomainonta. Saldoluku hyppäsi tutkimuksessa 29:ään, kun luku pysyi kahdessa edellisessä tutkimuksessa negatiivisena.

Piristyvästä tilanteesta saavat osansa myös telemarkkinointi, myymälämarkkinointi, suoramarkkinointi ja radio.

Sen sijaan sanoma- ja aikakauslehtimainonnassa ei näy merkittävää piristymistä. Sanomalehtien saldoluku oli -19 ja aikakauslehtien -11.

Mainostajien Liiton vuodenvaihteessa tekemään kyselyyn vastasi 127 liiton jäsenyritystä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?