Intel pitää kannetta harhaanjohtavana

Julkaistu: , Päivitetty:

Puolijohdevalmistaja Intel on kommentoinut Yhdysvaltain kauppakomissio FTC:n ilmoitusta haastaa yhtiö oikeuteen.
FTC syyttää Inteliä siitä, että tämä on käyttänyt hallitsevaa asemaansa kilpailun rajoittamiseen ja monopolinsa vahvistamiseen.

– Intel on kilpaillut reilusti ja lainmukaisesti. Yhtiön toiminta on ollut kuluttajille hyödyksi, yhtiö toteaa lausunnossaan.

Syytteiden mukaan Intel on yrittänyt määrätietoisesti estää laadultaan parempien tuotteiden markkinoilletulon ja vienyt kuluttajilta valinnanmahdollisuuden 10 vuoden ajan. Intelin mukaan tietokoneissa käytettyjen suorittimien markkinat ovat kuitenkin kilpaillut.

– FTC:n kanne on harhaanjohtava. Se perustuu pitkälti väitteille, jotka FTC lisäsi vasta viime metreillä ja joita se ei ole tutkinut, yhtiö kirjoittaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Intelin mukaan FTC kanne ei myöskään perustu vallitsevaan lainsäädäntöön, vaan tähtää uusien sääntöjen luomiseen. Intelin mukaan uudet säännöt koituisivat kuitenkin kuluttajien maksettaviksi ja hidastaisivat innovaatioiden syntymistä.

EU:n komissio määräsi Intelille viime keväänä miljardin euron sakot kilpailun rajoittamisesta. Marraskuussa Intel pääsi sopimukseen kilpailijansa Advanced Micro Devicesin (AMD) kanssa vuosia kestäneistä kiistoista, jotka liittyivät osaltaan yhtiön määräävän markkina-aseman hyödyntämiseen. Sopu maksoi Intelille noin 837 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Perinteinen makkara ei ole enää juhannuksen ykkösgrilliherkku - näitä suomalaiset käristävät mieluiten

    2. 2

      Nyt niitä saa: kotimainen mansikka ja peruna menevät kuin kuumille kiville – katso hintaesimerkit

    3. 3

      Näin paljon kalliimpaa viina on Suomessa kuin muualla Euroopassa

    4. 4

      BBC: Autojätti BMW haluaa selvyyttä brexitin ehtoihin ennen kesän loppua

    5. 5

      Neljä kaistaa takseille, kolme eri yhtiötä, digitaaliset ilmoitustaulut – kartta kertoo, miltä taksiliikenteen vapautuminen Helsinki-Vantaalla näyttää

    6. 6

      Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

    7. 7

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    8. 8

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    9. 9

      Suomalaisten velkataakka kasvaa: asuntovelkaa keskimäärin jo yli 98 000 euroa

    10. 10

      Euroministerit vahvistivat: Kreikka pärjää nyt omillaan, Suomelle rahoja takaisin – ”Historian siipien havinaa”

    11. Näytä lisää

      Intelin toimitusjohtaja erosi – syynä suhde alaisen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työtön perheenäiti Tuula laski: töitä ei kannata ottaa vastaan – puolen vuoden jälkeen totuus paljastui

    2. 2

      Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

    3. 3

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    4. 4

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    5. 5

      Laaja lakko uhkaa Helsinki-Vantaan lentokenttää – ”Tiistaina Finnairin täytyy alkaa perua lentoja”

    6. 6

      Jyskille 100 000 euron uhkasakko harhaanjohtavasta mainonnasta

    7. 7

      Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

    8. 8

      Audin toimitusjohtaja pidätettiin

    9. 9

      Moni piensijoittaja tuhoaa tuottonsa todella helpolla virheellä

    10. 10

      ”Osa leskeneläkkeistä on hävyttömän suuria”– epäreilua rikkaiden tukemista vai turva kriisitilanteen varalle?

    11. Näytä lisää