Pekkarinen: Suomi kohtaa epäsymmetrisen sokin

Julkaistu:

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk) mukaan Suomen talous on ensimmäistä kertaa kohtaamassa niin sanotun epäsymmetrisen sokin.

Pekkarisen mukaan taantuma on iskenyt monia muita aloja voimakkaammin sellaisille toimialoille, jotka ovat EU-maista erityisesti tärkeitä ennen muuta Suomelle ja Ruotsille.

Kun Suomi kuuluu eurojärjestelmään, yhteinen valuutta ei tietystikään reagoi Suomen  tarpeisiin siten kuin esimerkiksi Ruotsin kruunu ja dollari auttavat maiden taloutta nousuun.

– Tällaisen epäsymmetrian - laman erilaiset vaikutukset saman valuutta-alueen eri maihin - todelliset vaikeudet saattavat  olla kuitenkin vasta edessäpäin, lauantaina Jyväskylässä puhunut Pekkarinen sanoi.

Pekkarinen pitää vaarana sitä, että muualla euroalueella elpyminen käynnistyy huomattavasti aiemmin kuin Suomessa, jolloin EKP alkaisi nostaa korkoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Se taas olisi laman pohjalta vasta ensi askeleita ottavalle Suomen taloudelle paha isku.

Pekkarisen mukaan menojen kiristäminen ei ole oikea tie, vaan nyt on lisättävä elvytystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    3. 3

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    4. 4

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    6. 6

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    7. 7

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    8. 8

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    11. Näytä lisää

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    9. 9

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    10. 10

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    6. 6

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”