Yhä useampi kyllästynyt kapitalismiin

Julkaistu: , Päivitetty:

BBC:n haastattelututkimuksen mukaan yhä useampi on maailmassa sitä mieltä, että kapitalismi on tullut tiensä päähän.


Kaksikymmentä vuotta vapaan kapitalismin merkkipaaluna pidetystä Berliinin muurin murtumisesta ovat ihmiset eri puolilla maailmaa laajasti tyytymättömiä markkinatalouteen, kertoo BBC:n tutkimus.

Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä yli 29 000 ihmistä 27 eri maassa. Vain 11 prosenttia vastanneista oli maailmaa ravistelleen finanssikriisin jälkeen sitä mieltä, että kapitalismi toimii järjestelmänä hyvin. Useimpien mukaan kapitalismi tarvitsee sääntelyä ja uudistuksia.

Lähes neljännes eli 23 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että markkinatalousjärjestelmä on kuolettavasti vinoutunut. Ranskassa tätä mieltä oli 43 prosenttia vastanneista, Meksikossa 38 prosenttia ja Brasiliassa 35 prosenttia.

Nykyistä tasaisempaa tulonjakoa kannatti haastateltavien enemmistö 22 maassa. Lähes kaikkialla enemmistö vastanneista kannatti hallituksen tiukempaa puuttumista elinkeinoelämään. Vain Turkissa hallituksen haluttiin puuttuvan vähemmän.

Suhtautuminen Neuvostoliiton hajoamiseen oli Euroopan maissa melko yhdenmukaista. Saksassa 79 prosenttia oli sitä mieltä, että tämä oli hyvä asia, Britanniassa 76 prosenttia ja Ranskassa 74 prosenttia.

Muualla oli enemmän hajontaa. Esimerkiksi Egyptissä lähes seitsemän kymmenestä haastatellusta oli sitä mieltä, että Neuvostoliiton hajoaminen oli vahingoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    2. 2

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    3. 3

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    4. 4

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    5. 5

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    6. 6

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    7. 7

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    8. 8

      Kostotoimien mahdollisuus Lähi-idässä nostaa jälleen öljyn hintaa

    9. 9

      Google kouluttaa SAK:n kanssa digitaitoja työntekijöille – ”Tämä ei ole mikään perinteinen ATK-koulutus”

    10. 10

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    2. 2

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Diesel menetti tukensa, maksajina kuljetusala ja syrjäkylien autoilijat – Professori: ”Siinä mielessä ympäristöteko, että hinta nousee”

    6. 6

      Uhkaako verokorttisi tuloraja ylittyä – toimi näin!

    7. 7

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    8. 8

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    9. 9

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    10. 10

      Merivoimien neljä uutta laivaa rakennetaan turvallisuussyistä Raumalla – luvassa satoja uusia työpaikkoja: ”laidasta laitaan väkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää