NSN: Ensi vuonna selviää iskevätkö leikkaukset Suomeen

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokia Siemens Networksin operatiivinen johtaja Mika Vehviläinen kertoo, että ensi vuonna selviää, miten yhtiön kaavailemat tuhansien työntekijöiden väenvähennykset iskevät Suomeen. Säästöohjelma tarkentuu ensi vuonna.


– Olemme katsoneet liikevaihtomme tämänhetkisen kehityksen ja sitä vastaavan kustannusrakenteemme. Säästötavoite lähtee yläpäästä ja seuraavaksi on tarkoitus lähteä tekemään yksikkökohtaisia suunnitelmia, mistä se lopulta valuu eri maihin, Vehviläinen sanoo.

NSN:n tavoitteena on saavuttaa 500 miljoonan euron vuosittaiset säästöt liiketoiminnan kuluissa ja välillisissä tuotantokustannuksissa vuoden 2011 loppuun mennessä verrattuna tämän vuoden lopun tasoon. Säästöjen osana se arvioi henkilöstön vähentämistarpeekseen maailmanlaajuisesti 4 500–5 800 työntekijää.

Lisäksi NSN tavoittelee huomattavasti suuremmiksi luonnehtimiaan säästöjä tuotteiden ja palvelujen hankinta- ja valmistuskuluista.

– Toimintaympäristön muuttuessa investointeja on vaikea enää tietyillä alueilla perustella yksin, vaan kannattaa hakea kumppanuuksia. Meidän vahvuutemme on hyvin pitkälle kanavassa eli myynti- ja markkinointiorganisaatiossamme sekä toisaalta vahvassa palveluorganisaatiossamme. Ajatuksena on lähteä sieltä päästä liikkeelle ja sitten katsoa niitä ratkaisuja ja tuotteita, joita asiakkaamme tarvitsevat. Vasta sen jälkeen ratkaistaan, tuotammeko niitä tuotteita itse vai ostammeko jonkun yrityksen vai teemmekö ratkaisun yhdessä jonkun kumppanin kanssa, Vehviläinen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhtenä esimerkkinä on maailman toiseksi suurin reititintoimittaja Juniper, jonka kanssa NSN perustanut  yhteisen ethernet-siirtoverkkoyrityksen. Lisäksi NSN on kertonut suunnittelevansa Juniperin kanssa yhteistyötä optisella alueella. Kumppanuudet myös muiden isojen verkkoalan yhtiöiden kanssa ovat mahdollisia.

– Haemme hyvin aktiivisesti tämäntyyppisiä tapoja löytää lisää ratkaisuja ja myytävää palvelu- ja myyntiorganisaatioomme, Vehviläinen sanoo.

NSN hakee uutta kasvua matkapuhelin-Nokian tavoin palveluista. Yhtiö ryhmittelee aiemmat viisi liiketoimintayksikköään ensi vuoden alusta alkaen kolmeksi yksiköksi, jotka ovat perinteisen verkkoliiketoiminnan Network Systems, palvelu- ja huoltoliiketoiminnan Global Services sekä operaattorien Business Solutions

– Asiakasorganisaatio miettii tehokkuuksia, teknistä verkkoa ja palveluita. Teknisestä verkosta keskustellaan hyvin pitkälti Network Systemsin kanssa ja tehokkuudet haetaan Global Servicesin kanssa, Vehviläinen selittää.

– Kun puhutaan asiakkaan omille asiakkailleen tarjoamista palveluista ja miten se provisioi, hallinnoi ja laskuttaa niitä, Business Solutions on näitä asioita tekevä yksikkö. Se tarjoaa ratkaisuja, joilla operaattori pystyy paremmin käyttämään hyväkseen tilaajatietonsa ja luomaan niiden avulla uusia asiakaskokemuksia. Tämä on luonteeltaan palvelubisneksen, teknologian ja ohjelmistojen yhdistämistä, Vehviläinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    2. 2

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    3. 3

      Kommentti: Nyt alkoivat EU:n piinaviikot, ja brexit on oudolla tavalla helpoin ongelmista

    4. 4

      Donald Trump nimesi suurimman uhkansa

    5. 5

      Selvitys: Työkaverin palkka pitäisi saada tietää

    6. 6

      Varo mustekikkailua

    7. 7

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    8. 8

      Pikavippien suitsiminen etenee: tulossa 30 prosentin korkokatto ja ankarat sanktiot rikkojille

    9. 9

      Posti aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 72

    10. 10

      Volvo varoitti komponenttiviasta – kustannukset merkittävät, osake luisuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    2. 2

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    3. 3

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    4. 4

      Nyt on Taksi Helsingin vuoro panna hinnat uusiksi – ”On tapahtunut merkittävä muutos”

    5. 5

      Selvitys: Työkaverin palkka pitäisi saada tietää

    6. 6

      Posti aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 72

    7. 7

      Volvo varoitti komponenttiviasta – kustannukset merkittävät, osake luisuu

    8. 8

      Mihin karahti kokeilu 6 euron tuntipalkasta? ”Luottamusmiehet ottivat kokeilun erittäin surkeasti vastaan”

    9. 9

      Audi maksaa 800 miljoonan euron sakot päästöhuijauksesta

    10. 10

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haiseva yllätys paljastui talon kivijalasta – myyjälle napsahti noin 90 000 euron lasku

    2. 2

      Asiantuntijat antoivat suomalaisille konkreettiset neuvot jemmarahasta pankkitilillä – keskustelu kävi kuumana: ”Ihan mitätön summa varsinkin perheelliselle”

    3. 3

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    4. 4

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    5. 5

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    6. 6

      Riita 5 700 eurosta vei osakkaat oikeuteen ja taloyhtiön konkurssiin – ”Jos olet ostamassa paritaloa, älä ihmeessä osta sitä ennen kuin...”

    7. 7

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    8. 8

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    9. 9

      Alice, 20, haki työpaikkaa: kohtelu muuttui oudoksi, kun ihonväri selvisi – yrittäjä vertaa Elovena-ryynien myymiseen

    10. 10

      Hoitoalan opiskelijat kokevat olevansa arvoasteikossa torakoita – ”Alalla on valtavasti pahaa oloa”

    11. Näytä lisää