Metso ylitti odotukset reilusti

Julkaistu: , Päivitetty:

Konepajayhtiö Metson tulos ennen veroja heikkeni heinä–syyskuussa. Myös liikevaihto supistui. Yhtiö pitää koko vuoden näkymänsä ennallaan ja pidättäytyy lisäosingon jaosta.


Metson saatujen tilauksien määrä jäi alle puoleen vuodentakaisesta. Myös tilauskanta oli selvästi vuoden takaista pienempi.

– Näemme ensimmäisiä merkkejä maailmantalouden asteittaisesta elpymisestä ja uskomme, että olemme saavuttaneet alhaisimman pisteen markkinakysynnässä, Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta totesi tulostiedotteessa.

Metson tulos ennen veroja oli heinä-syyskuussa 91 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 137 miljoonaa euroa. Uutistoimisto Bloombergin keräämän ennusteen mukaan tuloksen odotettiin olevan 55 miljoonaa euroa.

Kesä–heinäkuussa tulos oli 55 miljoonaa euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettoman käyttöomaisuuden poistoja oli 124,6 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 180,7 miljoonaa euroa.

Liikevoitto laski 172 miljoonasta eurosta 114 miljoonaan euroon. Liikevoittoprosentti vajosi 11,3 prosentista 9,5 prosenttiin.

Osakekohtainen tulos oli 0,44 euroa, kun se vertailukaudella oli 0,69 euroa.

Liikevaihto hupeni kolmannella neljänneksellä 1196 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 1528 miljoonaa. Luisua oli 22 prosenttia.

Edellisellä neljänneksellä liikevaihto oli 1247 miljoonaa euroa.

Tilauskanta oli syyskuun lopussa 3340 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmasta tilauskanta supistui 36 prosenttia.

Uudet tilaukset olivat vuoden kolmannella neljänneksellä 1031 miljoonaa euroa, kun edellisvuoden vastaavana aikana niitä oli 2246 miljoonaa euroa. Laskua oli 54 prosenttia.

Metso pitää näkymänsä ennallaan ja arvioi kannattavuuden olevan tänä vuonna tyydyttävällä tasolla ja vapaa kassavirta paranevan selvästi viime vuodesta. Liikevaihdon ennakoidaan ylittävän viiden miljardin euron tason.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    5. 5

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    6. 6

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    7. 7

      Ex-pomo kertoo: Kiinteistö­kuningatar-Kaisaan satsattiin ”niin paljon kuin rahkeet kesti” – huippu­palkka, kalliita autoja ja koulutuksia

    8. 8

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    9. 9

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    10. 10

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    4. 4

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    6. 6

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    7. 7

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    9. 9

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    10. 10

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    6. 6

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    7. 7

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    8. 8

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    9. 9

      7 000 euron palkkaa nauttinut mies menetti työnsä ja turvautui pikavippeihin – kohta niskassa oli lähes 200 000 euron velka

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää