Verkostoriskien sukupolvi

Julkaistu: , Päivitetty:

Kolumni
Minun sukupolveni on työpaikkojen suurin riski yrittäessään nuorentua nettimaailman verkostoitujaksi. Hommassa voi mennä puurot ja vellit sekaisin.
Kirjoitan tätä lähes neitseellisenä facebookilaisena, puolivahingossa LinkedIn-ketjuuntuneena ja twitteröinnistä autuaan tietämättömänä keski-ikäisenä. Tällaisen taidottoman sukupolven käsissä nämä nettimaailman verkostot tuovat isoja riskejä työpaikoille.

Nettiverkostot ovat meille mystinen maailma, jota emme kunnolla hallitse, mutta johon on aikaansa seuraavan ihmisen jotenkin liityttävä. Jotkut meistä kyllä osaavat – ja heiltä pyydän anteeksi yleistyksiäni – ja imaisevat meidät loputkin verkostojen valtakuntaan.

Me nettineitsyet tuomme työpaikoille verkostointiriskejä etenkin siksi että moni meistä on pomoasemassa. Päätämme siis sallittujen verkostojen rajoista ja käytöstä ymmärtämättä niitä itsekään kovin hyvin.

Economist Intelligence Unitin keskiviikkona julkistama selvitys Euroopan yritysten suhtautumisesta työntekijöiden verkostoitumiseen kertoo, että yritykset jakaantuvat aika tasaisesti kahtia. Toisille netti on vakava uhka ja toisille iso mahdollisuus.

Nettiuhkia pelkäävissä yrityksissä sosiaalisten verkostojen käyttö on kiellettyä työaikana. Monet niistä evät tykkää blogeista tai webmeileistäkään.

Nämä yritykset eivät ole oppineet lähihistorian tapahtumista mitään. Ei siitä kovin kauan ole kun joissakin yrityksissä sähköpostiosoitteita annettiin vain rajatulle porukalle. Muut käyttivät sitten webmeilejä eivätkä ainakaan vähentäneet yrityksen tietovuotoriskejä, kun viestit kulkivat kokonaan ulkopuolisen serverin kautta.

Economist Intelligence Unitin paneelikeskusteluun osallistuvien viesti on selvä: mitä enemmän kielletään sitä enemmän kierretään ja sitä enemmän riskit kasvavat.

Liika tieto
pahaksi pomolle


Seitsemässä Euroopan maassa haastateltujen yritysjohtajien joukosta toinen puoli uskoo viestinnän voimaan. Verkostoituminen tuo vapaan viestinnän iloa. Se lisää yrityksen innovaatioita, kohentaa henkilökunnan työmoraalia, tehostaa tiedonkulkua ulkopuolisten kumppaneiden kanssa ja kohentaa tuottavuutta.

Kieltojen ja rajojen asettelu ei tällaiseen työkulttuuriin kuulu. Ei sinne kyllä näytä kuuluvan koulutuskaan. Vain 17 prosenttia yrityksistä opastaa työntekijöitään verkostojen käyttöön.

Verkostoitumiseen kannustavissakin firmoissa työskentelee varmasti koko joukko väkeä, joilla ei ole tarkkaa käsitystä, miten laajalle viestit esimerkiksi Facebookissa leviävät. Mitä vanhemmasta ja korkeammassa asemassa olevasta työntekijästä on kysymys, sitä vähemmän hän luultavasti verkostoista ymmärtää.

Pomoasemassa olevat voivat tulla vahingossa paljastaneeksi asioita, jotka eivät yrityksen ulkopuolelle kuulu, jos he veljeilevät nuorempien alaistensa ystäväpiireissä.

Brittiläisen liikejuridiikkaan erikoistuneen asianajotoimisto Beachcroftin mukaan pomon ei myöskään pidä tietää liikaa alaisistaan. Jos pomo tutkailee porukkansa – tai työnhakijoiden –   profiileja erilaisilla seurustelusaiteilla se voi vaikuttaa hänen arviointeihinsa ja tuoda aikanaan vaikkapa syrjintäkanteita.

Kulttuurimuutos
edessä


Verkostomaailmaan on kuitenkin sopeuduttava. Kun 1980- ja 1990-luvulla syntyneet tulevat työelämään ja kohoavat uraportailla, he eivät verkostojaan jätä. He ovat eläneet koko ikänsä henkilökohtaisten päätelaitteiden kanssa eivätkä he taivu edes yritysten laitepolitiikkaan.

Merkkejä ilmiöstä on jo nyt. Eräässä isossa amerikkalaisyrityksessä ei tueta Macintoshin tietokoneiden käyttöä, mutta verkostojen ja omien laitteiden osalta yhtiön politiikka on avointa. Yhtiön suosituin sisäinen keskusteluryhmä on Macin käyttäjien sivu, jolla työntekijät jakavat vinkkejä toisilleen.

Economist Intelligence Unit puhuu työpaikkojen tietotekniikkavallankumouksesta. Pian työntekijät päättävät, mitä he käyttävät ja miten. Työpaikoille tulee tietotekniikan ja viestinnän demokratia, jota ylin johto it-osastoineen voi auttaa, edistää ja konsultoida, muttei kontrolloida.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    4. 4

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    5. 5

      Oiva Toikan luovuudesta kumpusi kannattava bisnes – firma on takonut reipasta voittoa

    6. 6

      Stockmann: tulosvaroitus!

    7. 7

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    9. 9

      Rakennusteollisuus: Asuntoja rakennetaan tuhansia vähemmän kuin viime vuonna

    10. 10

      Virossa tekeillä täyskäännös alkoholiverotukseen, syynä hyytynyt viinaralli – yksi kuva kertoo karusti, miksi suomalaiset suuntaavat Latviaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Stockmann: tulosvaroitus!

    4. 4

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    5. 5

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    6. 6

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    7. 7

      Miljoonaomaisuuden menettänyt Jaakko Rytsölä myy nyt talouskasvatusta lapsille

    8. 8

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    10. 10

      Raakaöljyn hinta ponnasi vuoden huippuun – Syynä Iranin pakotteiden tiukennus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    3. 3

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    4. 4

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    5. 5

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    6. 6

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    7. 7

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    8. 8

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    9. 9

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    10. 10

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    11. Näytä lisää