Tarkastajat: Luotsaus toimii hyvin monopolinakin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tarkastajat: Luotsaus toimii hyvin monopolinakin

Kuvituskuva
Julkaistu: 22.9.2009 9:07, Päivitetty 22.9.2009 9:49

Luotsaustoiminnasta uutta bisnestä haluavat laivafirmat saivat kylmän suihkun valtiontalouden tarkastusvirastolta. Viraston uusi raportti toteaa, että merenkulkulaitoksen luotsimonopoli toimii nykyisellään melko hyvin. Kilpailua ei tarvitse ainakaan turvallisuussyistä vapauttaa.

Tarkastusvirasto oli tutkinut Merenkulkulaitoksen uudistamisen yhteydessä muuttuneita kilpailu- ja markkina-asetelmia.

Viisi vuotta sitten Merenkulkulaitoksesta eriytettiin Luotsausliikelaitos ja Varustamoliikelaitos. Alan viranomaispalveluiden monopoli säilyi kuitenkin niillä.

Kaupalliset varustamot ovat moittineet Merenkulkulaitoksen asemaa. Ne väittävät, että esimerkiksi luotsauksen vapauttaminen – autokatsastuksen tavoin – parantaisi laivaliikenteen sujuvuutta ja voisi jopa alentaa käyttäjien kuluja.

Tarkastuksen perusteella alan nykyinen kokonaisuus on kuitenkin tarkoituksenmukainen, sanoo raportin laatinut johtava tuloksellisuustarkastaja Raija Virta.

– Luotsaus toimii tässä mallissa melko hyvin. Tärkeimmän eli meriturvallisuudenkaan kannalta siinä ei ole mitään huomautettavaa, Virta sanoo Taloussanomille.

Kilpailun vapauttaminen jääkin puhtaasti aatteelliseksi kysymykseksi hallitukselle, koska taloudellisia ja turvallisuusperusteita sille ei suoraan ole.

Tarkastusvirasto huomauttaa silti, että luotsausliiketoiminnan kulut eivät ole viidessä vuodessa juuri laskeneet. Varustamoliiketoiminta sen sijaan on pystynyt tehostamaan toimiaan ja parantamaan kustannustehokkuuttaan.

Lisäksi tarkastusvirasto moittii Merenkulkulaitosta siitä, että se puuttuu yhä jäänmurtajapalveluiden hankintaan ja ohjailee toimintaa liikelaitostensa yläpuolelta.

Valtio alkaa yhtiöittää merenkulkualan liikelaitoksia ensi vuoden alussa. Yksityisiä yhtiöitä niistä ei kuitenkaan tehdä.

Tuoreimmat osastosta