Pauli Aalto-Setälä aloitti lopettamalla lehden

Julkaistu: , Päivitetty:

Allerin uusi toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä aloitti pestinsä lopettamalla nuorille naisille suunnatun Hot Now -lehden. Lehden näkymät eivät Aalto-Setälän mukaan olleet hyvät. Muiden lehtien lakkauttamista ei suunnitella.
Lehtikustantaja Aller Julkaisut lopettaa Hot Now -lehden, jonka julkaisu aloitettiin vasta keväällä. Se rakennettiin tuolloin lopetetun Oho!-lehden tilalle.

Alkavat yt-neuvottelut voivat johtaa enimmillään 20 työntekijän vähentämiseen.

Aller Julkaisujen johdossa juuri aloittanut toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä perustelee lopetuspäätöstä sillä, ettei lehti saavuttanut tavoitteitaan. Hänen mukaansa vasta orastava talouden elpyminen ei ehdi auttaa lehteä ajoissa.

Aalto-Setälä myöntää, että lehdelle annettiin hyvin vähän aikaa näyttää kyntensä. Hänen mukaansa mediamainonnan ja levikin kehitys olivat niin heikkoja, että päätös haluttiin tehdä jo tässä vaiheessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Lehti sinänsä on hyvä, siinä on tiukka konsepti ja se on laadukkaasti tehty. Mutta usko katosi siihen, että siitä saataisiin lähivuosinakaan kannattava.

Muiden lehtien lopettamista
ei suunnitella

Taantuma vauhditti Aalto-Setälän mukaan päätöstä, koska trendi- ja shoppailulehteen on vaikea myydä mainoksia tällaisena aikana. Muilla Allerin lehdillä ja verkkopalveluilla menee hänen mukaansa paremmin, eikä niitä olla lopettamassa.

– Tällä hetkellä ei ole sellaista suunnitelmaa. Olen arvioinut hyvin nopeasti tilanteen ja meidän taloustilanne on muuten ihan hyvä ja muut lehdet ovat pärjänneet olosuhteisiin nähden hyvin.

Aikakauslehtialalla lehtiä tulee ja menee tiiviiseen tahtiin, ja Allerillakin suunnitellaan uusia lanseerauksia.

– Mutta se on totta, että juuri nyt mediatalot eivät lähde kovin helposti liikkeelle.

Miltä tuntuu aloittaa toimitusjohtajana tällaisilla uutisilla?

–  Mieluummin sitä käy kertomassa väelle iloisia asioita, mutta toisaalta ikävätkin asiat on syytä tehdä nopeasti ja kertoa rehellisesti, mistä on kysymys.

Allerin kustantamia lehtiä ovat muun muassa 7 päivää, Elle ja Katso.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Suomalaisen tislaamon toimitusjohtaja: ”Toivon, että britit tulevat järkiinsä”

    4. 4

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    5. 5

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    6. 6

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    7. 7

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    8. 8

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    9. 9

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Nokia aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää 350 Suomessa

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää