Katso mitä automerkkisi kertoo sinusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Volkswagen-kuski ei halua vaivata päätään autoilulla, BMW-ostaja ei ole ihan varma mikä on oikeaa luksusta, Kia on automaailman Hennes & Mauritz -valmistaja. Ja jos mikään näistä kliseistä ei voisi vähempää kiinnostaa, onnittelut! Olet moderni kuluttaja.


Tämä lama yhdistettynä ilmastonmuutosajatteluun ja nuorison maailmankuvan laajenemiseen murentaa vähitellen suomalaisten kuluttajien automerkkiasenteita.

Autosta tulee yhä useammalle perheelle tavallinen kestokulutushyödyke, eikä niin vakava persoonallisuuden jatke, väittää tulevaisuustutkija Mika Pantzar.

– Kannattaa seurata nuorisoa. Heille kulkuväline ei ole enää statusesine, sen paikan ovat ottaneet tietoliikennevälineet, Pantzar sanoo.

Esimerkiksi Suur-Tukholman alueella valtaosa nuorista ei enää hanki ajokorttia. Sama ilmiö on Pantzarin mukaan selvästi etenemässä myös Suomen kaupungeissa, siellä missä joukkoliikenne toimii.

– Kun itse sain ajokortin 1970-luvulla, oli pakko päästä heti ajamaan, vapautta kohti. Nykyisellä nuorisolla ei ole tällaista tarvetta, Pantzar sanoo.

Poikkeuksena ovat maaseudun taajamat. Siellä automies on yhä kunniassaan, koska muuten ei pääse liikkumaan paikasta toiseen. Siellä kiesi voi teoriassa tehdä vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen.

Tällaiseen joukkoon
kuulut, kun ajat tällä


Taloussanomat pyysi joukkoa liikenne- ja kulutustutkijoita sekä alan opiskelijoita listaamaan mielikuviaan yleisimpien automerkkien käyttäjistä, mainonnan ja arkikokemusten perusteella. (Katso koko lista viereisestä taulukosta.)

Luonnehdinnat kertovat jotain käyttäjäryhmistä – tällaisiksi tiettyjen autojen ajajat tai omistajat koetaan. Omistajilla on ollut taipumus hakeutua kaltaistensa seuraan, tästä ääri-esimerkkinä ovat tietysti automerkkikerhot.

– Autoilussa modernin maailman sarjatuotteet kohtaavat romanttisen yhteisöllisyyden kaipuun. Yksilöstä se ei kerro, yhteisön jäsenestä jonkin verran, sanoo liikennesosiologiaan erikoistunut tohtori Kalle Toiskallio.

– En usko tippaakaan, että autovalinnan perusteella voidaan tehdä mitään psykologisia johtopäätöksiä autoilijan luonteesta. Vaikka BMW:llä ajavat ovat kokemuksieni mukaan hirveää sakkia, nauraa Mika Pantzar.

Hän on itse ajanut Volkswagen Golfilla, ja allekirjoittaa väitteet Volkkari-omistajien varsin neutraalista autoilusuhteesta.

– Olen joskus haaveillut uudesta, mahdollisimman pienestä henkilöautosta. 1960-luvun kääpiöautot olivat hienoja.

BMW voikin päästä pois Pantzarin inhokkilistalta, jos yhtiö toteuttaa aikeensa ja tuottaa kääpiöauto Isettasta uuden ekoversion.

Malli ja ikä tärkeämpiä
kuin automerkki


Oikeasti hyvin samanlaisten automerkkien asettaminen keskinäiseen paremmuusjärjestykseen tai elvistelyasemaan on keski-ikäisten ja ikääntyvien väistyvä harrastus.

Modernit kuluttajat viestittävät elämäntavastaan jo enemmän auton iällä ja mallilla, kuin merkillä.

– Moni kertoo nykyisin autostaan vain mallin, tyyliin "vanha Mondeo-farkku", Kalle Toiskallio sanoo.

Itsensä toteuttaminen kulutuksen avulla on nousukauden ilmiö, ja nyt virta kääntyy toiseen suuntaan.

– Tällainen uusi trendi voisi olla slow life, ajan hidastaminen. Siihen kuuluu itse tekeminen ja turhan kulutuksen välttäminen, sanoo Kuluttajatutkimuslaitoksen tutkija Paavo Saarinen.

Auton ei tarvitse enää olla tämän vuoden mallia, kiiltävä ja kolhuton.

Merkkivälinpitämättömyys ja köyhyysdiivailu alkaa maailmalla olla jo ylpeilyn aihe, ihme kyllä jopa Yhdysvalloissa asti.

– "99 Avensis, I don´t care", vastasi tuttu professori itärannikolta, kun kysyin millä ajelee, Kalle Toiskallio kertoo.

Mika Pantzarin mielestä kuluttajien asennemuutoksesta kertoo sekin, miten nopeasti kaupunkimaastureiden haluttavuus ja symboliarvo romahtivat.

Jos joku yritysjohtaja tänä syksynä poseeraisi firmansa mainoksissa keskikaupungilla johonkin Audi Q8 -nelivetojättiin nojaillen, hän leimautuisi öykkäriksi.

– Väitän, että jo nyt herättää eniten ihailua, jos rikas ihminen sanoo ajavansa pienellä autolla, Mika Pantzar sanoo.

Automainonta menee
yhä enemmän pieleen


Kulutustutkijoiden mielestä automainonta menee taantuman aikana erityisen pahasti ostajien todellisuuden ohi.

Mainosfilmeissä autot kiitävät ruuhkattomilla kaduilla heleissä väreissä, ilman vastaantulijoita. Jalankulkijoita ei näy, eikä pakokaasu haise pahalta.

– Kuluttajalle vakuutetaan, että paras ympäristöteko on ostaa äkkiä uusi auto. Samaan aikaan valtaosa perheistä miettii tosissaan, lykkäisikö kaikkia isoja hankintoja laman takia, Mika Pantzar muistuttaa.

– Kauppiaiden kannattaisi pohtia, voisiko slow life -aatteella myydä autoja, neuvoo Paavo Saarinen.

Automerkit kun voisivat oikeasti erottua toisistaan. Vaatteiden ostajista jokainen tietää, millä valmistusfilosofialla tehdään Louis Vuitton ja millä Hennes & Mauritz. 

– On harmi, että esimerkiksi Mercedes tai Audi ovat leimautuneet niin ökyautoiksi. Kestävän kehityksen kannaltahan on erityisen hienoa, jos nyt ostettu auto kestää niiden tavoin kymmeniä vuosia, sanoo Mika Pantzar.

Joka vuosi mallistoaan muuttavat aasialaisvalmistajat ovat hänelle kauhistus.

– Olen klassikkoautojen kannattaja. Jatkuvat mallimuutokset ovat kertakäyttökulttuuria pahimmillaan, sanoo Pantzar.

Tällaisia ovat näiden autojen ajajat

Alfa Romeo
Ei välitä pikkuharmeista, liukaspohjaiset nahkakengät ovat tyylikkäät talvellakin. Käyttää napakorua jakkupuvun alla, koska se lisää imagoon ripauksen jännittävyyttä, tulehduksista viis.

Audi
Teknologiaa arvostava, ihailee kosketusnäyttöpuhelintaan ja harjatusta teräksestä valmistettua liesituuletintaan. Ajaa lähes aina hieman rajoituksia nopeammin, koska edelläkävijällä on suorastaan velvollisuus ottaa harkittuja riskejä. Oikeistolaishenkinen tai hivenen elitistinen maailmankatsomus.


BMW
Myynti- ja markkinointialalla. Autovalinta on protestanttisen kilvoittelijan osoitus taivaspaikasta maan päällä. Haluaa autonsa symboloivan ohituskykyä, ja pelkää että rauhallisesti ajaminen tulkitaan nössöydeksi. Hieman epävarma siitä mikä on oikea merkkituote tai oikeaa luksusta, joten pelaa varman päälle valitsemalla esimerkiksi saman kellon kuin Kimi Räikkönen.

Citroën
Työsuhdeautoilija, jonka verotusluokkaan malli sopi, ei persoonallista suhdetta autoonsa. Käyttää autoa säälittä. Vähemmistönä ranskalaisuus-intoilijat joita on enää häviävän vähän.


Ford
Pelkää muutoksia elämässään eikä halua pettyä. On valmis jopa maksamaan siitä, ettei auto näytä liian pröystäilevältä. Merkkiuskollinen.

Honda
Suvereeni hondamies selvittää radiossa ruikuttajien asiat. Vilkasliikkeinen, iloisen sosiaalinen ongelmanratkaisija.

Hyundai, Kia
Mutkattoman Henkka & Maukka -filosofian ystäviä, "Kato miten kivan muotiauton löysin alesta". Pitävät todennäköisesti enemmän Crocseista kuin narusandaaleista. Käytä ja heitä pois.

Mazda
Arvostaa japanilaista helppokäyttöisyyttä, eivät ole kiinnostuneita tekniikasta. Vähemmän esiintymishaluisia kuin Honda-kuskit.

Mercedes-Benz
Menestyksen merkki, hivenen ylipainoisille vanhan liiton yrittäjille. Luonteessa hallitsevana konservatiivisuus, rahannäyttöhalu, ei kaipaa yksilöllisyyttä koska muuten valitsisi auton jota ei näy joka taksitolpalla. Ei piittaa arvostelusta eikä muiden kateudesta.


Nissan
Nissan-Topi on myyjille käsite. Maakunnan merkkiuskollinen mies, pohtii autonvaihtoa viikkotolkulla, valitsee sitten sen mikä on naapurillakin. "Ei tehrä tästä ny numeroo". Hyvä vakioasiakas jonka karkaamista muille merkeille ei tarvitse pelätä. Usein pitää syödessäänkin lippalakkia päässä. Konservatiivi.

Opel
Työsuhdeautoilija, ei juuri eroa Citroën-ajajiin.

Peugeot
Humanistisilla aloilla, ripaus feministisyyttä. Tosin osa valitsee Peugeotin vain koska sen myyntiliikkeistä saa kaupparyhmän bonuspisteitä.

Renault

Merkkiuskollisia masokismiin asti. Jotkut olosuhteiden pakosta, koska vain omassa liikkeessä saavat vanhasta autostaan vaihtohyvitystä.

Skoda
Taloudellista järkevyyttään korostava tai tilaa tarvitseva perheellinen. Haluaa olla nousussa mukana, vaikuttuu kun mainos kehuu merkin rajua myyntimäärien kasvua. Hiven vastarannan kiiskeä, koska ei osta samanlaista Volkkaria. Myös vaatimatonta teeskenteleviä akateemisia kaupunkilaisia, vaikka todellisuudessa nyky-Skodassa ei ole mitään köyhää.

Subaru
Hyvin vähän ekologisesti ajattelevia, enemmän rallimaineen houkuttamia. Eivät kuitenkaan ulosmittaa autonsa nelivetoluisu-ominaisuuksia niin herkästi kuin luulisi. Piilojärkeviä kuskeja.

Toyota
Muuten samanlaisia kuin Nissan-Topitkin. Poikkeuksena Priuksen ostajat, jotka ovat ekologista omaatuntoaan lepytteleviä taajama-asukkeja. Tyypillinen Prius-kuski uskottelee itselleen, että keskusta-autoilu muuttuu jotenkin vähemmän pahaksi kun sen tekee hybridillä. Prius-asiakkaat ovat perinteisille automyyjille erittäin hankala ryhmä: on pidettävä kieli keskellä suuta, ettei lipsauta huonoja vitsejä viherpiipertäjistä.

Volkswagen
Keski- tai hyvätuloiselle perheelliselle, joka tarvitsee autoa luotettavaan liikkumiseen. Ei halua vaivata päätään autoilulla, korjaamokäynneillä tai kaveripiirin autoaiheisella keskustelulla. On pohtinut autoilun ympäristöhaittoja.

Volvo
Perinteisiin uskova, arvostaa turvallisuusimagoa ja lastenistuinten erikoislukkoja. Taipuvainen siitä huolimatta ajamaan hieman kovempaa kuin muut ja unohtamaan ajoturvallisuuden.

Lähteet: Kulutus- ja liikennetutkijoita, liikennepsykologian ja sosiologian opiskelijoita

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    3. 3

      HS: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvanut

    4. 4

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    5. 5

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    6. 6

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    7. 7

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    8. 8

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    9. 9

      EU:n huippukokous vahvisti Christine Lagarden valinnan EKP:n pääjohtajaksi

    10. 10

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    3. 3

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    4. 4

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    5. 5

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    6. 6

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    7. 7

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    8. 8

      Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

    9. 9

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    10. 10

      Kommentti: Mistä kaikille kauppakeskuksille riittää asiakkaita?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää