Ruotsinlaivankin voi kaapata

Julkaistu: , Päivitetty:

Itämerellä kaapattu Arctic Sea ei välttämättä jää yksittäistapaukseksi. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi ruotsinlaivan kaappaus olisi helppoa.
Rahtilaiva Arctic Sean kaappaus saattoi olla Itämerellä ensimmäinen kahteensataan vuoteen, mutta voi hyvin olla, että se ei jää viimeiseksi. Laivakaappauksen toteuttaminen Itämerellä on yhä täysin mahdollista, sanoo asiantuntija.

– Se on täysin mahdollista. En sano, että se olisi todennäköistä, mutta mahdollista kuitenkin, valtiotieteen tohtori Timo Hellenberg sanoo.

– Ja niin kauan kuin se on mahdollista, parannuksia turvallisuuteen tulisi tehdä.

Hellenberg tietää mistä puhuu, sillä hän johti keväällä päättynyttä tutkimushanketta, jossa tarkasteltiin matkustajalaivan kaappausta Itämerellä. Hän johtaa konsulttiyhtiötä, joka neuvoo yrityksiä ja valtioita meriturvallisuusasioissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hellenbergin tutkimus on raakaa luettavaa.

Sen mukaan laivakaappausoperaatio olisi suhteellisen helppoa esimerkiksi lentokoneen kaappaamiseen verrattuna. Aseita tarvitaan vain vähän, eikä turvatarkastuksia laivaan noustessa juuri ole. Lisäksi laivaan salakuljetettavat järeät aseet tekisivät laivan takaisinvaltaamisesta hyvin hankalaa.

Vastapuolellakin on tosin tukku arsenaalia. Tutkimuksen mukaan erityisesti Venäjällä on Itämerellä kapasiteettia vaikka laivan valtaamiseen pinnan alta tai sen ollessa liikkeellä helikopterein.

Tutkimuksessa myös ehdotetaan tuliaseiden jakamista laivojen turvallisuushenkilökunnalle, jotta terroristien kynnys laivakaappauksiin kohoaisi.

Satamiin
turvatarkastukset


Laivojen turvattomuus suhteellisen turvallisenakin pidetyillä merialueilla tulee Timo Hellenbergin mukaan johtamaan siihen, että satamissakin aletaan tehdä lentokenttien tyylisiä turvatarkastuksia. Laivayhtiöt ja viranomaiset ovat pitäneet tarkastuksia tähän asti tarpeettomina ja kalliina.

– Ihmettelen kyllä, miten se on nähty niin kalliina. Laivayhtiöiden etu on osoittaa meriliikenteen turvallisuus. Ne kilpailevat yhä lentoliikenteen kanssa matkustajamääristä, Hellenberg sanoo.

– Turvatarkastukset edellyttävät vain, että satamaan tullaan tarpeeksi ajoissa. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä.

Hellenbergin mukaan Itämeren varustamot ja satamat saisivat hyvän etumatkan alkamalla pian toteuttaa turvatarkastuksia. Tulevat EU-säännökset pakottavat satamat uudistumaan ja työt aloittamalla voitaisiin säästää kustannuksia.

– Turvatarkastukset tulevat, halutaan niitä tai ei.

Arctic Sea uudenlaisen
terrorin kohde


Timo Hellenberg on seurannut rahtilaiva Arctic Sean mysteeriä tarkasti. Hän kutsuu tapausta Troijan hevoseksi.

– Arctic Sea on mahdollisuus. Nyt olisi kaikki mahdollisuudet tiivistää ja kehittää viranomaisyhteistyötä. Tästä tapauksesta on paljon opittavaa ja hyödynnettävää.

Heinäkuun lopulla Ruotsin aluevesillä kaapatuksi joutunut suomalaisvarustamon laiva purjehti Maltan lipun alla, ja sen turvallisuudesta vastasivat venäläiset. Miehistö oli venäläinen ja kaapparit Virosta, Venäjältä ja Latviasta. Oman lusikkansa keittoon laittoivat vielä Ranskan ja Portugalin laivastot sekä Britannian rannikkovartiosto.

Hellenbergin mukaan Suomen poliisi toimi tapauksessa moitteetta. Sen sijaan ruotsalaisten toiminnassa oli arvosteltavaa. Paras tilannekuva on puolestaan ollut venäläisillä.

Arctic Sean tapauksesta Hellenbergillä on oma näkemyksensä.

– Tapaus vaikuttaa uudenlaiselta terrorilta, jossa perinteinen järjestäytynyt rikollisuus ja järjestäytynyt fundamentalismi (ääriliikkeet) tekevät yhteistyötä.

– Tässä on kaikki ainekset laajempaan konfliktiin ja riskianalyysiin. Siitä kielii myös Venäjän tapauksessa käyttämä suuri voima, Hellenberg sanoo.

Arctic Sean tapaus on yhä suuri mysteeri, johon toivottavasti saadaan selkoa poliisitutkinnassa. Hellenberg varoittaa kuitenkin, että erityisesti Venäjällä valtiolliset edut saattavat mennä tutkinnallisten seikkojen edelle, jolloin tapaus myös jää mysteeriksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    5. 5

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    6. 6

      Suomalaisen tislaamon toimitusjohtaja: ”Toivon, että britit tulevat järkiinsä”

    7. 7

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    8. 8

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    9. 9

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Nokia aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää 350 Suomessa

    5. 5

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    9. 9

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    10. 10

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää