Varkaus: Maailmanloppu

Julkaistu: , Päivitetty:

Varkauden kaupunginjohtaja Hannu Tsupari sanoo, että Stora Enson suunnitelma lakkauttaa Varkauden paperitehdas iskee kaupunkiin kovaa.
Stora Enson suunnitelma lakkauttaa Varkaudessa sijaitseva paperitehdas uhkaa nostaa kaupungin työttömyysasteen lähes kahteenkymmeneen prosenttiin. Varkauden tehtaalla työskentelee parhaillaan noin 630 työntekijää, joita kaikkia uhkaavat lähtöpassit. Kaupungin työttömyysaste oli kesäkuun lopussa 16 prosenttia.

– Kyllä tämä lähes maailmanlopulta vaikuttaa tällä hetkellä, Varkauden kaupunginjohtaja Hannu Tsupari kuvailee tilannetta.

Tsuparin mukaan Varkaudessa on osattu arvuutella tehtaiden lakkauttamisia. Yhtiö ilmoitti viime vuoden marraskuussa vähentävänsä Varkaudesta 136 työpaikkaa.

Kaupungissa kuitenkin uskottiin, että samalla paikkakunnalla sijaitsevat biodieseltehdas ja Sanoma-konserniin kuuluva Savon Paino olisivat luoneet synergiaetuja myös paperitehtaalle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tsupari toivoo valtion rientävän avuksi Varkaudessa. Varkaus on jo äkillisen rakennemuutoksen alue viime vuoden irtisanomisten vuoksi. Nyt kerrottu irtisanomisuhka koskee kuitenkin lähes yhtä suurta määrää ihmisiä kuin viime vuonna lakkautetuissa Summan ja Kemijärven tehtailla yhteensä.

– Ehkä taloustilanne on vaikuttanut siihen, että yritykset eivät tähän mennessä ole lähteneet mukaan investoimaan, Tsupari arvelee.

Tsuparin mukaan yrityksille annettavien tukien ehtoja voitaisiin tarkastella uudestaan ja lieventää investointien houkuttelemiseksi.

– Kaikki toimijat, ennen kaikkea valtio, pitäisi nyt saada saman pöydän ääreen pohtimaan metsäteollisuuden jatkoa Suomessa, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    2. 2

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    3. 3

      Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut – jopa 400 voi joutua irtisanotuiksi

    4. 4

      Näin sähkön hinta lähti omille teilleen – käyrä näyttää hurjan nousun

    5. 5

      Ranska kiistää huhut: Renaultin ja Nissanin fuusio ei ole työn alla

    6. 6

      EU kieltää muoviset kertakäyttömukit – synnyttää miljoonabisneksen Kotkaan

    7. 7

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    8. 8

      Havainnekuva: Merenkurkun liikenteeseen rakennetaan uusi matkustaja-autolautta – tilaa 800 matkustajalle

    9. 9

      Syyttäjä: Purkualan yritys pilasi ympäristöä varastoimalla tuhansia tonneja jätettä ilman lupaa

    10. 10

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Näin sähkön hinta lähti omille teilleen – käyrä näyttää hurjan nousun

    4. 4

      EU kieltää muoviset kertakäyttömukit – synnyttää miljoonabisneksen Kotkaan

    5. 5

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    6. 6

      Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut – jopa 400 voi joutua irtisanotuiksi

    7. 7

      Havainnekuva: Merenkurkun liikenteeseen rakennetaan uusi matkustaja-autolautta – tilaa 800 matkustajalle

    8. 8

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    9. 9

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    10. 10

      Kokenut asianajaja antaa neuvon, jolla välttää perintöriidat ja mahdollisesti säästää sievoisesti rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    6. 6

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    11. Näytä lisää