Taantuma tappaa – mutta ei välttämättä

Julkaistu: , Päivitetty:

Taantuma lisää itsemurhia, murhia ja sydänkohtauksia, kertoo tuore tutkimus. Samalla kuitenkin havaittiin, että aktiiviset työmarkkinatoimet vähentävät väkivaltaisten kuolemien riskiä.
Taantuman vaikutuksista terveyteen on ollut paljon puhetta. Nyt Oxfordin yliopiston ja London School of Hygiene and Tropical Medicinen tutkijat ovat osoittaneet kattavassa tutkimuksessaan, kuinka talouden alamäki lisää kuolleisuutta. Tulokset julkaistiin Lancet Medical Journal -lehdessä. Niistä kirjoittaa muun muassa talouslehti The Financial Times.

Kaiken kaikkiaan työttömyyden kasvulla vaikuttaisi olevan vain vähän vaikutusta kuolleisuuteen tutkimuksen kohteena olleissa 26 Euroopan maassa. Tarkasteltava ajanjakso oli miltei 40 vuotta, vuodesta 1970 vuoteen 2007. Tutkimuksessa selvitettiin yli 50 kuolinsyyn yhteyttä taantumaan.

Vaikka vaikutukset kokonaisuudessaan olivat pieniä, erot eri maiden välillä olivat huomattavia. Eniten taantuma lisäsi tutkimuksen mukaan kuolleisuutta Itä-Euroopassa, missä sosiaalimenot ovat pieniä. Vähiten muutoksia oli Pohjoismaissa, joissa sosiaalimenoihin käytetään enemmän rahaa.

Väkivaltaiset kuolemat
lisääntyvät


Taantumalla oli selvästi vaikutusta väkivaltaisten kuolemien määrään. Kolmen prosentin työttömyyden nousu lisäsi itsemurhia keskimäärin 4 prosenttia ja murhia 6 prosenttia alle 65-vuotiaiden keskuudessa. Miesten kohdalla taantuma lisäsi eritoten itsemurhan riskiä, naisilla taas vaaraa joutua henkirikoksen uhriksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eniten taantuma vaikuttaa alkoholinkäyttöön, joka lisääntyi 28 prosenttia. Liikenneonnettomuudet sen sijaan vähenivät 4 prosenttia.

Sydänkohtausten riski lisääntyi kokonaisuudessaan vähän. Kuitenkin 30–44 –vuotiaiden miesten riski saada sydänkohtaus kasvoi taantumassa selvästi.  

Tutkijat havaitsivat, että työttömyys ei lisää itsemurhia, jos julkisen vallan satsaus niin sanottuihin aktiivisiin työmarkkinatoimiin on vuosittain yli 135 euroa henkilöä kohden.

The Financial Times -lehden mukaan tutkijat päättelevätkin, että on tehokkaampaa panostaa keinoihin, jotka auttavat ihmisiä pääsemään takaisin töihin sen sijaan, että rahat laitettaisiin terveydenhuoltoon tai työttömyyskorvausten korottamiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Eläkeläisen sähkölaskuun tulossa jopa 100 euron korotus – harkitsee nyt talonsa myymistä

    2. 2

      Diners Club -luottokortille hyvästit Suomessa

    3. 3

      ”Tässä on nyt kyse siitä...” – kaksi viikkoa sitten poliittiset lakot jakoivat mielipiteet kahtia, mutta entä tänään?

    4. 4

      Rehn Ylelle: Korko nousee todennäköisesti vuoden päästä

    5. 5

      Kauppakeskus Itis vaihtaa omistajaa

    6. 6

      Lakko uhkaa jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa – ”Sellaiseenkin äärimmäiseen tilanteeseen on varauduttava”

    7. 7

      Tallinkin uusi laiva tuo töitä sadoille Raumalla – kaupungissa riemuitaan: ”Tämä on iso juttu”

    8. 8

      Tutkijan kova väite: Miehet haluavat naista kovemmat tulot, jotta nainen ei pettäisi

    9. 9

      Näin eri liitot vastustavat nyt irtisanomislakia – maanantaina lakkoon 10 000 työntekijää lisää

    10. 10

      USA ei julista Kiinaa valuuttamanipulaattoriksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin eri liitot vastustavat nyt irtisanomislakia – maanantaina lakkoon 10 000 työntekijää lisää

    2. 2

      Eläkeläisen sähkölaskuun tulossa jopa 100 euron korotus – harkitsee nyt talonsa myymistä

    3. 3

      Lakko uhkaa jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa – ”Sellaiseenkin äärimmäiseen tilanteeseen on varauduttava”

    4. 4

      Tutkijan kova väite: Miehet haluavat naista kovemmat tulot, jotta nainen ei pettäisi

    5. 5

      Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

    6. 6

      Kauppakeskus Itis vaihtaa omistajaa

    7. 7

      Mitä taloyhtiön kannattaa tehdä 7,3 miljoonan euron perinnöllä? ”Rikkaalla on rikkaan murheet”

    8. 8

      Diners Club -luottokortille hyvästit Suomessa

    9. 9

      ”Tässä on nyt kyse siitä...” – kaksi viikkoa sitten poliittiset lakot jakoivat mielipiteet kahtia, mutta entä tänään?

    10. 10

      Rauman telakka solmi aiesopimuksen Tallinkin uudesta aluksesta – aikoo rekrytoida lisää väkeä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asiantuntijat antoivat suomalaisille konkreettiset neuvot jemmarahasta pankkitilillä – keskustelu kävi kuumana: ”Ihan mitätön summa varsinkin perheelliselle”

    2. 2

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    3. 3

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    4. 4

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    5. 5

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    6. 6

      Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

    7. 7

      JHL järjestää kahden päivän lakon irtisanomislain takia – yli 10 000 jäsentä lakkoon

    8. 8

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    9. 9

      Riita 5 700 eurosta vei osakkaat oikeuteen ja taloyhtiön konkurssiin – ”Jos olet ostamassa paritaloa, älä ihmeessä osta sitä ennen kuin...”

    10. 10

      Alice, 20, haki työpaikkaa: kohtelu muuttui oudoksi, kun ihonväri selvisi – yrittäjä vertaa Elovena-ryynien myymiseen

    11. Näytä lisää