Nuoriso romuttaa primetimen

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisnuorten mediakäyttäytymisessä televisio jyrää netin. 10–29-vuotiaiden eniten käyttämä media on yhä töllötin, jota katsotaan vahvasti perinteiseen ilta-aikaan. Tosin muita sähköisiä medioita nuoriso käyttää jo tasaisemmin vuorokauden eri aikoina.


Nuorten mediakäyttö -tutkimuksen mukaan toinen vahva nuorisomedia internet korostuu yli 20-vuotiaiden puheissa. Television parissa aikaa viettävät erityisesti 10–14-vuotiaat.

Facebookin ja IRC-Gallerian tapaiset yhteisösivustot ovat tutkimusyhtiö TNS Gallupin mukaan ylivoimaisesti käytetyimpiä nettisivustoja nuorten keskuudessa. Ikäryhmäkohtaiset erot ovat kuitenkin suuria, esimerkiksi 10–14-vuotiailla pelisivustot nousevat suosituimmiksi.

Lähes kaksi viidesosaa nuorista ilmoittaa käyttävänsä Messenger-pikaviestintä. Radiota kuuntelee ja lehtiä lukee yhden päivän aikana noin puolet suomalaisista nuorista. Sanomalehtiä lukee ainoastaan 28 prosenttia nuorista.

Nuoret käyttävät matkapuhelinta aktiivisesti muun muassa puhumiseen, tekstailuun ja musiikin kuunteluun.

Matkapuhelimen käyttötarkoituksissa ilmenee paljon ikäryhmäkohtaisia eroja, esimerkiksi 15–19-vuotiaat kirjoittavat tekstiviestejä lähes yhtä paljon kuin puhuvat puhelimessa.

Mediakulutus
painottuu iltaan

Sähköisten medioiden käyttäminen on aktiivisimmillaan klo 14–22. Sen sijaan lehtien lukeminen on aktiivisinta aamulla.

Television katsominen painottuu muihin medioihin verrattuna erittäin vahvasti aikavälille 19.30–22.30. Muiden medioiden käyttö jakaantuu selvästi television katsomista tasaisemmin vuorokauden ajalle.

Nuorten Internetin käytössä on selkeästi havaittavissa ikäryhmäkohtaisia eroja: aamulla nettiä käyttävät yli 20-vuotiaat, kun taas illalla verkkoa käytetään aktiivisesti kaikissa ikäryhmissä. Messengerin käyttö painottuu iltaan, jolloin lukioikäiset mesettävät aktiivisimmin. Nuorten päivässä korostuu myös medioiden päällekkäinen käyttö, esimerkiksi Internet ja televisio on lyömätön yhdistelmä illalla.

Medioita seurataan
viihtymisen vuoksi

Television, Internetin ja radion käytön motiiveissa korostuu viihtyminen. Lehtien lukemisen motiivina korostuu ajankohtaisten asioiden ja uutisten seuraaminen, varsinkin yli 20-vuotiaiden keskuudessa.

Internet-käytössä viihtymisen ohella nousee esille yhteydenpito ystäviin sekä asioiden hoitaminen sähköisesti.

TNS Gallup toteutti Nuorten mediakäyttö -tutkimuksen huhtikuussa 2009. Nuorten mediakäyttö -tutkimuksen vastaajina olivat 10–29-vuotiaat suomalaiset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      HS: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvanut

    3. 3

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    4. 4

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    5. 5

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    6. 6

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    7. 7

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    8. 8

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    9. 9

      EU:n huippukokous vahvisti Christine Lagarden valinnan EKP:n pääjohtajaksi

    10. 10

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    3. 3

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    4. 4

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    5. 5

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    6. 6

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    7. 7

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    8. 8

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    9. 9

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    10. 10

      Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää