Miinus-inflaatio on jo totta

Julkaistu: , Päivitetty:

Miinus-inflaatio alkaa nyt olla tosiasia. Saksassa inflaatio on jo pakkasella, ja tänään Eurostat kertoo ehkä samaa koko euroalueelta. Sen sijaan taloutta laaja-alaisesti kuristava deflaatio ei ole ainakaan vielä käynnissä. Todellisen deflaation riski on taantuman mittaan kuitenkin kasvanut.
Euroalueen kuluttajahintojen vuosimuutos painuu samaa latua pakkaselle kuin Saksan vuosi-inflaatio on jo mennyt. Saksa kertoi negatiivisesta 12 kuukauden inflaatiovauhdista keskiviikkona.

EU:n tilastokeskus Eurostat julkistaa euroalueen ensimmäisen negatiivisen vuosi-inflaation luultavasti jo tänään perjantaina.

Joka tapauksessa Eurostat julkistaa tänään euroalueen toukokuun inflaatiolukemat. Inflaation jääminen vähänkin positiiviseksi olisi suurempi yllätys kuin inflaation painuminen pakkaselle.

Saksa on euroalueen ylivoimaisesti suurin talous, joten sen hintakehitys vaikuttaa olennaisesti koko euroalueen tilastoihin. Jo huhtikuussa osa euromaista kirjasi kuluttajahintojen laskua vuotta aiemmasta, näin kävi esimerkiksi euroalueen suuriin maihin kuuluvassa Espanjassa.

Koko euroalueen vuosi-inflaatio oli Eurostatin mukaan huhtikuussa 0,6 prosenttia, joten kovin suurta pudotusta ei tarvita inflaation painumiseen nollaan tai jopa sen alapuolelle.

Saksan vuotuinen inflaatiovauhti oli vielä huhtikuussa 0,8 prosenttia,  toukokuussa lukema oli lipsunut jo –0,1 prosenttiin. Euroalueen toiseksi suuriman maan, Ranskan vuosi-inflaatio oli huhtikuussa vain 0,1 prosenttia.

Inflaation katoaminen
ei ole jymy-yllätys


Kuluttajahintojen painuminen viimekeväisten vertailuhintojen alapuolelle on miltei väistämätöntä, eikä kyse ole suinkaan jymy-yllätyksestä.

Päin vastoin. Kyse on harvoista talouden tapahtumista pitkään aikaan, jonka niin sijoittajat kuin talouden viranomaisetkin ovat osanneet ennustaa hyvissä ajoin ja kaiken lisäksi oikein.

Negatiivista inflaatiota on lukuisten pankkiekonomistien ja sijoittajien lisäksi ennustanut muun muassa euroalueen keskuspankki EKP.

Keskuspankin pääjohtaja Jean-Calude Trichet arvioi EKP:n toukokuun alun korkokokouksen jälkeen euroalueen vuosi-inflaation ehkä painuvan negatiiviseksi jopa muutaman kuukauden ajaksi. Samaa odottavat useimmat Euroopan taloutta seuraavat suurpankit.

Raakaöljyn hinta
selittää paljon


Inflaation painuminen nollan alapuolelle on ollut poikkeuksellisen turvallinen veikkaus karkeasti pelkistäen kahdesta syystä.

Ensimmäinen ja ehkä ilmeisempi syy on raakaöljyn hinnan erittäin jyrkkä ja voimakas halpeneminen viime kesän huippunoteerausten jälkeen. Toinen syy on taloutta lamauttava pankkikriisi seurauksineen.

Öljyn halpeneminen on viime heinäkuusta asti vetänyt inflaatiotilastoista pois sitä samaa nostetta, jota vielä vuosi sitten öljypörsseissä riehunut raakaöljyn raivoisa kallistuminen aiheutti.




Viime vuoden alussa esimerkiksi Pohjanmeren Brent-öljylaatu maksoi öljypörsseissä alle 90 dollaria barrelilta, mutta heinäkuun huippuhetkinä huimat 150 dollaria. Samaan aikaan elintarvikkeet ja useat teollisuuden raaka-aineet kallistuivat vauhdikkaasti.

Öljyn, elintarvikkeiden ja muiden raaka-aineiden kallistuminen tempaisi euroalueen vuosi-inflaation korkeimmillaan viime kesänä yli neljään prosenttiin. Tämä hermostutti jopa EKP:n korottamaan ohjauskorkoaan vielä heinäkuussa.

Inflaatiopaineet alkoivat nopeasti hellittää, kun öljyn hinta syöksyi jyrkkenevään laskuun loppukesän ja syksyn mittaan. Vuoden lopussa Brent-barrelin hinta oli jo alle 40 dollaria.

Pohjainflaatio
yhä yli prosentin





Raaka-aineiden hintavaikutukset eivät viime vuonna karanneet laaja-alaiseksi tuotteiden ja palveluiden hintojen nousuksi. Tämä näkyi selvästi kuluttajahintainflaation ja niin sanotun pohjahintainflaation erossa.

Kuluttajahintainflaatiossa energia ja elintarvikkeet ovat mukana, mutta pohjahintainflaatiosta ne on varta vasten jätetty pois. Pohjahintainflaation on tarkoitus paljastaa, tarttuvatko energian ja elintarvikkeiden hintamuutokset muiden tuoteryhmien ja palveluiden hintoihin.

Viime vuonna näin ei käynyt. Vaikka niin sanotun kulutuskorin kaikki osat sisältävä tavanomainen inflaatio huiteli jo yli neljässä prosentissa, pysyi ilman energiaa ja elintarvikkeita laskettu pohjainflaatio tyynesti koko viime vuoden kahden prosentin tuntumassa.

Sama näyttää toistuvan nyt, sillä euroalueen pohjainflaatio on pankkiennusteiden mukaan edelleen noin 1,5 prosenttia. 

Kyse ei vielä
deflaatiosta


Öljyn inflaatiovaikutukset muuttuvat sitä mukaa kuin barrelihinta pomppii öljypörssien päivittäisten noteerausten mukaan. Tämän vuoden alkupuolella raakaöljy on vaihteeksi taas kallistunut tuntuvasti.

Vuoden alussa esimerkiksi Brent-öljy maksoi alle 40 dollaria barrelilta, viime päivinä noin 60 dollaria. Jos öljyn hinta sattumalta vakiintuisi nykyiselle tasolleen, katoaisi öljyn inflaatiota hidastava vaikutus hintatilastoista loppusyksyyn mennessä.

Vuoden loppupuolelle moni taloutta ennustava suurpankki odottaa euroalueen inflaation palaavan taas yli prosenttiin, ensi vuoden mittaan jo takaisin kahden prosentin tuntumaan.

Inflaation painuminen ilmeisesti vain lyhytaikaisesti, vain vähän ja lisäksi lähes yksinomaan öljyn halpenemisen takia miinukselle selittää sitä, että ainakin viralliset lähteet kuvaavat tilannetta negatiiviseksi inflaatioksi.

Vaikka inflaatio onkin painumassa jo miinukselle, niin suoranaisesta deflaatiosta ei ole virallisesti kyse niin kauan kuin kyse ei ole laaja-alaisesta hintojen laskusta.

Pitkäaikaiset
ennusteet ristissä


Vuotta–kahta pitkäaikaisemmat inflaatioennusteet ovat paljon haastavampia kuin lähikuukausien ennusteet.

Pankkien ja suursijoittajien odotukset euroalueen ja muiden suurimpien talousalueiden keskipitkän ja pitkän ajan hintakehityksestä vaihtelevat äärimmillään vakavan deflaation ja hurjaan vauhtiin karkaavan inflaation välillä.

Näitä ennusteita vaikeuttaa se toinen inflaatiota nyt hillitsevä tekijä eli talouden taantuma ja pankkikriisi seurauksineen. 

Pankkikriisi on aina hyvin deflatorinen tapahtumasarja, sillä tappiot ja velkarahan vetäytyminen eri puolilta taloutta merkitsevät yleensä varallisuusarvojen laskua ja usein myös kulutuskysynnän laskua. Juuri näin on tässäkin kriisissä käynyt.

Deflaatio vai
uusi inflaatio?


Talouden yleisiä inflaatiopaineita hillitsevät parhaillaan hyvin tehokkaasti tuotannon tyhjäkäynti ja työttömyyden kasvu. Teollisuuden tuotantokapasiteettia on jouten nyt enemmän kuin vuosiin ja samaan aikaan työttömyys kasvaa vauhdikkaasti.

Suuri osa euroalueen tärkeimmistä tuontimaista on päästänyt valuuttansa heikkenemään suhteessa euroon. Tämäkin on omiaan hillitsemään hintojen nousupaineita, sillä Kiinan ja esimerkiksi Itä-Euroopan maat voivat nyt tarjota tuotteitaan euroalueelle entistäkin halvemmalla.

Osa korkosijoittajista pelkääkin talouden olevan vääjäämättä menossa kohti varsinaista deflaatiota, jossa yleinen hintojen laskukierre alkaa heikentää kysyntää, kaataa yrityksiä ja näivettää taloutta.

Juuri tällaista kehitystä EKP ja muut keskuspankit yrittävät nyt torjua painamalla talouteen lisää rahaa sen kuin ehtivät.

Ja juuri nämä keskuspankkien toimet yhdessä valtioiden voimakkaan velkaantumisen kanssa ovat herättäneet sijoittajissa pelkoa inflaation kiihtymisestä. Moni pelkää keskuspankkien pitävän rahahanojaan liian kauan liian löysinä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin syntyi lonkerofirman diili Hollywood-tähden kanssa – tähden kaveritkin tykästyivät ja nyt suunnitteilla on matka Suomeen

    2. 2

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    3. 3

      Kullan hinta pomppasi – hinta voi nousta 1 600 dollariin unssilta lähikuukausina

    4. 4

      Anttilan konkurssipesän pienvelkojat saamassa osuutensa syyskuun alkupuolella – valtaosalle puolet saatavista

    5. 5

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    6. 6

      Kiinan valuutta heikentyi alimmilleen 11 vuoteen – osakekurssit syöksyvät Aasian pörsseissä

    7. 7

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    8. 8

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    9. 9

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    10. 10

      Päiväpalkka jopa yli 700 euroa verottomana – Sieniyrittäjä iloitsee: ”on tullut aika hyvin sateita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    3. 3

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    4. 4

      Kryptovaluutoissa kihisee – kestävätkö markkinoiden rakenteet?

    5. 5

      Kommentti: Miinuskorollakin voi tienata satumaisia voittoja

    6. 6

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    7. 7

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    8. 8

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    9. 9

      Kiinan valuutta heikentyi alimmilleen 11 vuoteen – osakekurssit syöksyvät Aasian pörsseissä

    10. 10

      Päiväpalkka jopa yli 700 euroa verottomana – Sieniyrittäjä iloitsee: ”on tullut aika hyvin sateita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    3. 3

      Leipomon tuotantopäällikkö mokasi pahasti sämpylän, kokkareet yllättivät Jyrki Sukulankin – ”Palaute järkyttävän hyvää myös lihansyöjiltä”

    4. 4

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    5. 5

      Nainen vaati hyvitystä 20 vuoden avoliitosta, vaikka seurusteli välillä toisen kanssa – näin KKO asian ratkaisi

    6. 6

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    7. 7

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    8. 8

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    9. 9

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    10. 10

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    11. Näytä lisää