Sinnemäki odotetusti Vihreiden johtoon

Julkaistu: , Päivitetty:

Jyväskylässä koolla oleva Vihreiden puoluekokous on valinnut Anni Sinnemäen puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Tärkeimpinä haasteinaan Sinnemäki pitää talouspolitiikkaa.
Anni Sinnemäki on kolmannen kauden helsinkiläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu. Hän on Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja on aikaisemmin toiminut Vihreiden varapuheenjohtajana. Sinnemäki tuli myös aikanaan tunnetuksi Ultra Bra -yhtyeen sanoittajana. Koulutukseltaan hän on humanististen tieteiden kandidaatti, YLE Uutiset kuvailee.

Sinnemäki ottanee vastaan työministerin salkun väistyvältä puheenjohtaja Tarja Cronbergilta. Nykyinen työministeri on kuitenkin sanonut istuvansa paikallaan vielä silloin, kun hallitus vastaa opposition välikysymykseen työllisyysmäärärahoista.

Verotus
kovenee


Sinnemäki totesi linjapuheessaan, että monet Vihreiden tavoitteista voivat toteutua vain, jos talouden ohjausmekanismeja muutetaan. Hän muistutti, nyt otettava velka on tulevaisuudessa maksettava, mikä tarkoittaa veroasteen nousua.

Verojen kohdistamista on Sinnemäen mukaan pohdittava tarkoin. Hän kannattaa työtulojen ja pääomatulojen verotuksen  tasaamista ja verotuksen painopisteen siirtämistä ympäristöverotukseen. Sinnemäki väläytti myös verovapautta pienituloisille.

Lisää varoja
ilmastonsuojeluun


Sinnemäki on pitänyt ympäristö- ja luonnonsuojelukysymyksiä vaikeina koko hallituskauden ajan. Hän haastoi hallituskumppaneitaan kysymällä, kiinnostaako isänmaan luontoarvojen säilyttäminen Kokoomusta ja Keskustaa.

Kokouksessa oli esillä myös Vihreiden vuoteen 2015 ulottuva strategia. Samalla hyväksytään EU-kannanotto, jossa vaaditaan elvytysvarojen suuntaamista ilmastonsuojeluun. Sinnemäen mukaan juuri ilmastosta on tullut politiikan kovaa ydintä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksi kuva kertoo: Näin kortilla maksaminen muuttuu syyskuussa

    2. 2

      Tutkimus osoittaa erityisesti naisten kärsivän kylmyydestä toimistoissa – merkittävä vaikutus aivotoiminnalle

    3. 3

      Savolaisen maatalon piirongin takaa löydetty testamentti sittenkin mitätön? Taistelu jättiomaisuudesta jatkuu

    4. 4

      Nuoripari aiheutti talon putkistolle valtavan vahingon – vuokraemäntä joutui vuosiksi kymppitonnien velkoihin

    5. 5

      Kommentti: EU:n kohtalon kysymykset ratkaistaan muualla kuin parlamentissa

    6. 6

      Pitäisikö näistä velkaisilta perityistä maksuista luopua? ”Silloinhan pääsisi veloista halvemmalla”

    7. 7

      Kiina vaatii Yhdysvaltoja korjaamaan "väärät tekonsa" – Huawein kohtelusta virallinen vastalause

    8. 8

      Trump: Huawein tilanne voi ratketa osana Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppaneuvotteluja

    9. 9

      Ex-pomo kertoo: Kiinteistö­kuningatar-Kaisaan satsattiin ”niin paljon kuin rahkeet kesti” – huippu­palkka, kalliita autoja ja koulutuksia

    10. 10

      Transtech saattaa lomauttaa, vaikka valittaa työvoimapulaa – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari aiheutti talon putkistolle valtavan vahingon – vuokraemäntä joutui vuosiksi kymppitonnien velkoihin

    2. 2

      Pitäisikö näistä velkaisilta perityistä maksuista luopua? ”Silloinhan pääsisi veloista halvemmalla”

    3. 3

      HS: Asuntosijoittamisen buumi johti ylihintaisiin asuntoihin – ”Tuli ihan paha mieli, kun ihmiset ostivat ylihintaisia asuntoja huonolta paikalta”

    4. 4

      Savolaisen maatalon piirongin takaa löydetty testamentti sittenkin mitätön? Taistelu jättiomaisuudesta jatkuu

    5. 5

      Transtech saattaa lomauttaa, vaikka valittaa työvoimapulaa – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Suomalainen Jolla voi hyötyä Huawein tapauksesta – ”Ei-amerikkalainen vaihtoehto”

    7. 7

      Kiina vaatii Yhdysvaltoja korjaamaan "väärät tekonsa" – Huawein kohtelusta virallinen vastalause

    8. 8

      Yksi kuva kertoo: Näin kortilla maksaminen muuttuu syyskuussa

    9. 9

      Tutkimus osoittaa erityisesti naisten kärsivän kylmyydestä toimistoissa – merkittävä vaikutus aivotoiminnalle

    10. 10

      Aktian pääekonomisti Heidi Schauman siirtyy Swedbankiin – pankki haluaa vahvistaa toimintaansa Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari aiheutti talon putkistolle valtavan vahingon – vuokraemäntä joutui vuosiksi kymppitonnien velkoihin

    2. 2

      Kommentti: Jopa 7 300 e/kk – tämä naimisiin menneiden outo etuus pitäisi heittää romukoppaan

    3. 3

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    4. 4

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    5. 5

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    6. 6

      Lehdenjakaja nosti 56 lainaa ja osti 37 000 euron auton – silloin velkojien mitta täyttyi

    7. 7

      Eläkejohtaja: Sdp:n esitys voisi tuoda keskieläkkeeseen 140 euron leikkauksen vuodessa

    8. 8

      Eläkeläisen lämmitysjärjestelmä hajosi – remonttifirmat iskivät kiinni ja myivät kymmenillätuhansilla turhia urakoita

    9. 9

      HS: Huippukokki Helena Puolakka paljastaa ravintoloissa näkemänsä kauhut – päivän päätteeksi pomo vei hakkaamansa työntekijät ensiapuun

    10. 10

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    11. Näytä lisää