"Raportti on pelättyäkin pahempi Pasilan tilaustyö" - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

"Raportti on pelättyäkin pahempi Pasilan tilaustyö"

Sanomalehtien liiton puheenjohtaja Mikael Pentikäinen pitää Yleisradion rahoitusta pohtineen työryhmän tänään julkistettua raporttia pelättyäkin pahempana Pasilan tilaustyönä.

23.4.2009 18:11 | Päivitetty 24.4.2009 16:00

– Raportti lisää kansalaisten Yle-maksutaakkaa, jättää Ylen roolin ja valvonnan epäselväksi sekä heikentää riippumattoman median edellytyksiä toimia ja sitä kautta kaventaa suomalaisen median moniarvoisuutta, Mikael Pentikäinen kommentoi tiedotteessa.

Sanoma Newsin toimitusjohtajana ja uutistoimisto STT:n hallituksen varapuheenjohtajana toimiva Pentikäinen on samoilla linjoilla Viestinnän Keskusliiton kanssa. Raportin ehdotus siirtymisestä veromaiseen maksuun on huono ja mediamaksusta puhuminen harhaanjohtavaa, Pentikäinen arvostelee.

– Kaikki maksulla kerättävät sadat miljoonat menevät täysin Yleisradion rahoitukseen. Mikään muu mediayhtiö ei saa senttiäkään.

Pentikäisen mukaan Ylen rahoitus olisi pitänyt siirtää hallituksen budjettiin, mikäli maksuvastuu halutaan jakaa kaikille. Tällöin eduskunta arvioisi Yleisradiota yhdessä muiden palveluiden kanssa.

Pentikäinen on huolissaan myös kaavaillun mediamaksun oikeudenmukaisuudesta.

– Kaavailtu Yle-vero on sama niin rikkaalle toimitusjohtajalle kuin köyhälle eläkeläiselle tai työttömälle. Se ei ole mielestäni oikein, Pentikäinen sanoo.

Taloussanomat on osa Sanoma-konsernia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?