Maanviljelijät saivat iloisen eläkeyllätyksen

Julkaistu: , Päivitetty:

Eläkeiän nostosta innostunut hallitus on jättänyt yhden ammattiryhmän uudistusaikeiden ulkopuolelle. Maatalousyrittäjät voisivat vastedeskin jättäytyä vapaalle vaikka 56-vuotiaina.
Hallituksen eläkeuudistusaikeissa palkansaajia ja maatalousyrittäjiä kohdeltaisiin hieman eri tavalla. Asiasta kertoi ensin Uutispäivä Demari -lehti.

Vanhuuseläkkeen alaikärajan nosto 65 ikävuoteen vaikuttaa eniten palkansaajiin. Maatalousväki voisi vastedeskin päästä oloneuvoksiksi vaikka 56-vuotiaina valtion maksaman luopumistuen avulla.

– Luopumistukia ei tietääkseni käsitelty hallituksen politiikkariihessä tai sosiaaliturvan uudistustyöryhmässä mitenkään, sanoo Maatalousyrittäjien Eläkelaitoksen eläkejohtaja Pentti Saarimäki Taloussanomille.

Luopumistuki on eläkkeen kaltainen korvaus, jota maksetaan esimerkiksi tilan sukupolvenvaihdoksen, vuokraamisen tai myymisen jälkeen. Tuen saamiselle on paljon ehtoja: tilan pitää muun muassa olla elinkelpoinen.

Luopumistuki korvaa maatalousyrittäjän toimeentulon vanhuuseläkkeelle pääsyyn asti. Sen suuruus lasketaan luopumishetken ansioiden perusteella.

Tuen saaja voi edelleen tehdä myös pieniä sivutöitä.

– Tälle luopumistuelle on selkeät maatalouspoliittiset lähtökohdat ja tarpeet. Sukupolvenvaihdosten ja terveen tilarakenteen edistäminen on hyvin tärkeää nyt, kun suuret ikäluokat tulevat eläkeikään, sanoo Saarimäki.

Hän ei näe luopumistuessa kovin suurta "palkansaajat vastaan maanviljelijät" -riidanaihetta.

– Viime vuonna luopumistukihakemuksia tuli meille noin 800. Palkansaajien eläkkeellejäännissä puhutaan aivan eri mittakaavan luvuista kansantaloudelle, Saarimäki sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    2. 2

      Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

    3. 3

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    4. 4

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    5. 5

      Nuoripari aiheutti talon putkistolle valtavan vahingon – vuokraemäntä joutui vuosiksi kymppitonnien velkoihin

    6. 6

      Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

    7. 7

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    8. 8

      Putkiremontti on helppo tunaroida kalliiksi – kiinnitä huomiota näihin asioihin

    9. 9

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    10. 10

      Ulkomaiset sijoittajat tulleet vahvasti Suomen vuokra-asuntomarkkinoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    3. 3

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    4. 4

      Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

    5. 5

      Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

    6. 6

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    7. 7

      Ulkomaiset sijoittajat tulleet vahvasti Suomen vuokra-asuntomarkkinoille

    8. 8

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    9. 9

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    10. 10

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Ambulanssi­lennolle tuli kiire: asiakas lainasi yli 20 000 euroa ja maksoi – sitten lento­yhtiöltä tuli soitto, jollaista ei todellakaan olisi halunnut saada

    3. 3

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    4. 4

      Asunnon ostanut Riitta närkästyi, kun taloyhtiössä olikin hoivafirman palveluasuntoja – ”Tunsin tulleeni petetyksi”

    5. 5

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    6. 6

      Esa rakensi itselleen 30 eurolla köyhän miehen jäähdytyslaitteen

    7. 7

      Euroopan syvin kaivos suljetaan ja elämä pikkuruisella Pyhäjärvellä mullistuu – tästä kaikki alkoi: ”Isän lapio osui outoon kiveen”

    8. 8

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    9. 9

      Viisikymppinen ei saanut yhtään kutsua työhaastatteluun – asiantuntija: ”Liian kovia stereotypioita yhä edelleen”

    10. 10

      Laivayhtiöt valmiina Viron veroaleen: ”Hinnat laskevat heti”

    11. Näytä lisää