New Yorkin alueen teollisuusyrityksillä synkkääkin synkempää

Julkaistu: , Päivitetty:

New Yorkin alueella toimivien teollisuusyritysten näkymistä kertova Empire Manufacturing -indeksi teki kaikkien aikojen pohjat.
New Yorkin alueella toimivien teollisuusyritysten näkymät synkkenivät selvästi odotuksia enemmän lokakuussa, kertoo Yhdysvaltain keskuspankin New Yorkin aluepankin tänään julkistama Empire Manufacturing -indeksi.

Indeksi putosi kaikkien aikojen alhaisimpaan lukemaansa eli -34,7:ään edelliskuun -22,2:sta. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin kyselyssä odottaneet indeksin laskevan vain hieman eli -23,8:aan. Indeksiä on laskettu vuodesta 2001 alkaen.

Nollan alapuolella oleva lukema kertoo, että suurimmalla osalla alueen teollisuusyrityksistä liiketoiminta kehittyi heikompaan suuntaan.

Keskeisistä alaindekseistä uusia tilauksia kuvaava indeksi putosi -30,5:een tammikuun 22,8:sta. Työllisyysindeksi painui -39,1:een -26,1:stä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Raaka-aineista maksettuja hintoja kuvaava indeksi vahvistui -13,8:aan -18,2:sta. Tuotehintoja kuvaava indeksi sen sijaan luisui selvästi eli -20,7:ään -3,4:stä.

New Yorkin alueen teollisuusyritykset näkevät myös tulevaisuuden aiempaa synkempänä, sillä liiketoimintanäkymiä kuuden kuukauden aikavälillä peilaava indeksi heikkeni lukemaan -6,6 tammikuun -4,0:sta.

Fedin New Yorkin aluepankin kuukausittaisessa kyselyssä on mukana noin 150 yritystä. Vastaukset pankki saa yleensä noin sadalta yritykseltä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Eläkeläisen sähkölaskuun tulossa jopa 100 euron korotus – harkitsee nyt talonsa myymistä

    2. 2

      Diners Club -luottokortille hyvästit Suomessa

    3. 3

      ”Tässä on nyt kyse siitä...” – kaksi viikkoa sitten poliittiset lakot jakoivat mielipiteet kahtia, mutta entä tänään?

    4. 4

      Rehn Ylelle: Korko nousee todennäköisesti vuoden päästä

    5. 5

      Kauppakeskus Itis vaihtaa omistajaa

    6. 6

      Tallinkin uusi laiva tuo töitä sadoille Raumalla – kaupungissa riemuitaan: ”Tämä on iso juttu”

    7. 7

      Lakko uhkaa jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa – ”Sellaiseenkin äärimmäiseen tilanteeseen on varauduttava”

    8. 8

      USA ei julista Kiinaa valuuttamanipulaattoriksi

    9. 9

      Hallitus esittää kivihiilikieltoa vuodesta 2029 alkaen

    10. 10

      Tutkijan kova väite: Miehet haluavat naista kovemmat tulot, jotta nainen ei pettäisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin eri liitot vastustavat nyt irtisanomislakia – maanantaina lakkoon 10 000 työntekijää lisää

    2. 2

      Eläkeläisen sähkölaskuun tulossa jopa 100 euron korotus – harkitsee nyt talonsa myymistä

    3. 3

      Lakko uhkaa jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa – ”Sellaiseenkin äärimmäiseen tilanteeseen on varauduttava”

    4. 4

      Tutkijan kova väite: Miehet haluavat naista kovemmat tulot, jotta nainen ei pettäisi

    5. 5

      Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

    6. 6

      Kauppakeskus Itis vaihtaa omistajaa

    7. 7

      Mitä taloyhtiön kannattaa tehdä 7,3 miljoonan euron perinnöllä? ”Rikkaalla on rikkaan murheet”

    8. 8

      Diners Club -luottokortille hyvästit Suomessa

    9. 9

      ”Tässä on nyt kyse siitä...” – kaksi viikkoa sitten poliittiset lakot jakoivat mielipiteet kahtia, mutta entä tänään?

    10. 10

      Rauman telakka solmi aiesopimuksen Tallinkin uudesta aluksesta – aikoo rekrytoida lisää väkeä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asiantuntijat antoivat suomalaisille konkreettiset neuvot jemmarahasta pankkitilillä – keskustelu kävi kuumana: ”Ihan mitätön summa varsinkin perheelliselle”

    2. 2

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    3. 3

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    4. 4

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    5. 5

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    6. 6

      Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

    7. 7

      JHL järjestää kahden päivän lakon irtisanomislain takia – yli 10 000 jäsentä lakkoon

    8. 8

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    9. 9

      Riita 5 700 eurosta vei osakkaat oikeuteen ja taloyhtiön konkurssiin – ”Jos olet ostamassa paritaloa, älä ihmeessä osta sitä ennen kuin...”

    10. 10

      Alice, 20, haki työpaikkaa: kohtelu muuttui oudoksi, kun ihonväri selvisi – yrittäjä vertaa Elovena-ryynien myymiseen

    11. Näytä lisää