Valta on kuin tomaatti

Julkaistu: , Päivitetty:

Kolumni
Amerikkalaisen ja osin myös maailmantalouden johto on siirtynyt eteläiseltä Manhattanilta Washingtoniin. Nyt taloudellisia päätöksiä tekevät poliitikot kuten ennen vanhaan.


Ennen kuin pörssi romahti syyskuussa Wall Streetillä, rahoitusyhtiöiden ja pankkien voitot edustivat peräti 27 prosenttia kaikkien amerikkalaisyritysten voitoista. Wall Street oli siis aivan huikean tehokas rahakone.

Päivä päivältä julkinen keskustelu paljastaa lisäpiirteitä Wall Streetistä, joka on sekä paikka että yleisnimi keinottelulle. Wall Street pystyi ostamaan rahoillaan poliittista vaikutusvaltaa, jonka tarkoituksena oli pankkien ja rahoitusyhtiöiden valvonnan vähentäminen. Wall Street tiesi, että mitä vähemmän valvontaa on, sitä enemmän se saa rahaa.

Pankkiirit onnistuivat muuttamaan ostamiensa poliitikkojen avulla koko länsimaisen tapakulttuurin palvelemaan itseään niin että mistään muusta ei ole puhuttu vuosikausiin enemmän kuin rahasta. Ihmisten seurusteluun tulivat kysymykset, mitä kukakin on maksanut asunnostaan, veneestään ja eilisistä kauppaostoksistaan.

Ennen rahasta ja uskonnosta puhuminen käsitettiin moukkamaisuudeksi, mutta ei enää. Kun lehdistö haastatteli ennen viisaita, nyt se haastatteli rikkaita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tiedän tämän itsestäni. Minäkin puhun koko ajan rahasta, vaikka olisi parempi miettiä elämän tarkoitusta kuin viimeisiä juttupalkkioita, dollarin kurssia ja uuden asunnon ostamista.

Bush pakotti ihmiset
rahan vallan alle


Rahan asema korostui presidentti George W. Bushin ansiosta. Hän toi keskusteluun omistajayhteiskunnan, mutta myös pakotti ihmiset rahan vallan alle enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Bushin ja uusliberaalien politiikkaan kuului se, että ihmisten kuului omistaa kaikki itse. Heidän piti saada sijoittaa muun muassa eläkerahansa pörssiin vapauden nimissä, mutta nyt kun pörssin armoilla olleet eläkkeet ovat menettäneet arvostaan reippaat 40 prosenttia, ei kukaan halua kuulla enää omistajayhteiskunnasta. Siinä palkka oli vain alkupääoma, jonka avulla ihmisten oli määrä päästä kiinni pörssipeleihin ja oikean vaurastumiseen.

New York Times Magazine kertoi sunnuntaina taloustutkija Mancur Olsonin vuonna 1982 julkaiseman kirjan Kansakuntien nousu ja häviö -ajatuksista. Hän selvitti, miksi vakailla ja hyvinvoivilla yhteiskunnilla on tapana joutua vaikeuksiin.

Syynä on Olsonin mukaan se, että joku ryhmä alkaa kasvattaa vaikutusvaltaansa vähitellen ylitse muiden, ja mitä vahvemmaksi se tulee, sen helpompaa sen on alistaa muu yhteiskunta palvelemaan päämääriään.

Olsonin teoria sopii hyvin selittämään Yhdysvaltain nykyistä romahdusta, jossa vallan otti amerikkalainen rahoitusteollisuus. Wall Streetin pankkiirit tekivät buumivuosina hiljaisen kulttuurivallankumouksen, joka levisi maailmanlaajuisesti. Samaan aikaan kun muut yhtiöt tekivät oikeata tavaraa esimerkiksi sementtiä, maanteitä, ruokaa ja lentokoneita, Wall Streetin väki sai määrätä kuka saa elää ja kuolla pelkästään tietokoneita näpyttelemällä.

Status quo räjähti
tuhannen päreiksi


Pankkitoiminta laajeni Wall Streetin rahataikureiden käsissä lopulta valtavaksi kasinoksi, joka pelasi ja löi vetoja ja teki yhä vähemmän oikeaa ja tavallista pankkityötä. Wall Street alkoi toimia tavallista yritystoimintaa vastaan laskuttamalla siltä valtavat summat välimiehen palveluksistaan.

Siitä tuli loinen ja sen viimeinen kehitysvaihe oli, kun investointipankit siirtyivät oikeaan rikollisuuteen.

Ne lainasivat rahaa kenelle tahansa ja kuinka paljon tahansa saadakseen asuntojen hinnat nousemaan. Ne kaivoivat amerikkalaisen kansatalouden ontoksi lainaamalla rahaa ulkomailta, koska ne saivat aina ohuen siivun itselleen.

Muut matkivat amerikkalaista dynaamista taloutta, muiden muassa Suomi. Ehkä nyt joidenkin kansantalousprofessoreiden ja yritysjohtajien korvat punottavat.  

Nyt Yhdysvallat ja sen mukana koko maailma ovat lamassa, mutta hyvä puoli tässä on se, että romahdukset ja kriisit räjäyttävät poliittisen, taloudellisen ja kulttuurisen olotilan status quon tuhannen päreiksi ja antavat tilaa ja vapautta muuttaa kivettyneitä rakenteita ja asenteita.

Tilaa on, koska suuret vapaiden markkinoiden ideologit ovat häipyneet golfkentille, maatiloilleen ja jotkut jopa vankilaan.

Presidentti Obama ja hänen lähipiirinsä tietävät, että suurten talousromahdusten aikana on mahdollista tehdä paljon sellaista, mikä olisi muuten mahdotonta.

Amerikka pääsee taas kokeilemaan tästä eteenpäin, minkälaista on poliitikkojen johtama talous. Aluksi se toimii ja tuntuu varmasti hyvältä, mutta vallan – myös Obaman vallan – olemus on kuin tomaatti: se kypsyy ja kukoistaa, kunnes se mätänee ja hajoaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    2. 2

      Hoiva-alalle tulossa kolme lakkoa: työriita iskisi satoihin toimipisteisiin

    3. 3

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    4. 4

      Suomen tulli takavarikoinut liki 2 000 bitcoinia – mutta mitä niille tehdään?

    5. 5

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    6. 6

      Menestynyt hävikkiruokayritys paljastui kopioksi – perustaja tuomittiin yrityssalaisuuden rikkomisesta

    7. 7

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    8. 8

      Osakas häiritsi remonttia – taloyhtiö turvautui äärimmäiseen keinoon: huoneisto haltuun ja riitapukarille 40 000 euron lasku

    9. 9

      ”Yhä useampi työmarkkinoilta tippunut palaa nyt takaisin työnhakuun”

    10. 10

      Nousukausi näkyy työmarkkinoilla – Nordean Kärkkäinen: Suuri osa työllisyyden kasvusta tulee osa-aikaisesta työstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    2. 2

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    3. 3

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    4. 4

      Osakas häiritsi remonttia – taloyhtiö turvautui äärimmäiseen keinoon: huoneisto haltuun ja riitapukarille 40 000 euron lasku

    5. 5

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    6. 6

      Hoiva-alalle tulossa kolme lakkoa: työriita iskisi satoihin toimipisteisiin

    7. 7

      Menestynyt hävikkiruokayritys paljastui kopioksi – perustaja tuomittiin yrityssalaisuuden rikkomisesta

    8. 8

      ”Yhä useampi työmarkkinoilta tippunut palaa nyt takaisin työnhakuun”

    9. 9

      Suomen tulli takavarikoinut liki 2 000 bitcoinia – mutta mitä niille tehdään?

    10. 10

      Kommentti: Mikä on, kun ei työnteko kiinnosta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    3. 3

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    4. 4

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    5. 5

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    6. 6

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    7. 7

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    8. 8

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    9. 9

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    10. 10

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    11. Näytä lisää