Pelimessujen reviirit Saksassa uusiksi - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Leipzigin Games Convention antaa periksi Kölnin Gamescomille

Leipzigin pelimessut Games Convention aikoo rajoittua vain online-peleihin. Kölnin Games.com nousee tietokonepelien koko kentän Saksan ykköstapahtumaksi.

Leipzigin Games Convention jatkaa, mutta kapeammalla online-pelien saralla­

2.2.2009 14:18 | Päivitetty 2.2.2009 14:19

Leipzigiläiset ovat joutuneet antamaan periksin kuukausia kestäneessä kiistassa. Saksan peliteollisuuden liitto BIU, jonka takana ovat Electronic Arts ja Ubisoft ja kymmenkunta suurinta paikallista pelinvalmistajaa, olivat sanoneet irti yhteistyösopimuksensa Games Conventionin kanssa.

Kölnissä päämajaansa pitävä BIU oli myös ehtinyt sopia paikallisten Kölnin messujen kanssa vaihtoehtoisten messujen kehittelystä. Hankkeelle annettiin nimi Gamescom ja se päätettiin järjestää ensimmäisen kerran ensi kesänä.

Leipzigin messut halusi pitää kiinni omasta asemastaan ja oli valmis yhteenottoon  rinnakkaisilla ja samanaikaisilla järjestelyillä. Arvioituaan asemansa kestämättömäksi se on kuitenkin päättänyt välttää yhteentörmäystä ja profiloitunut uudella tavalla.

Games Convention aikoo keskittyä onlinepeleihin. Se järjestetään kesällä 31.7-2.8 vähän ennen gamescomia. Leipzigiläistä pelitapahtumaa tulevat tukemaan online-pelien Saksan kärkinimet, kuten Bigpoint ja Gameforge.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?