Kohusijoittaja Pentti Kouri on kuollut

Julkaistu: , Päivitetty:

Taloustieteilijä ja Suomen ensimmäisiin sijoittajajulkkiksiin kuulunut Pentti Kouri on kuollut.
Viime vuotensa Yhdysvalloissa asunut Pentti Kouri menehtyi Suomen Tietotoimiston mukaan tänä aamuna Los Angelesissa pitkälliseen sairauteen. Hän oli syntynyt 12. helmikuuta 1949.

Kouri nousi julkisuuteen jo 1970-luvulla Yhdysvalloissa tohtoriksi väitelleenä taloustieteen ihmelapsena, jonka tuttavapiiriin kuuluivat George Soroksen kaltaiset suursijoittajat.

Uransa aikana Kouri toimi taloustieteen professorina muun muassa Helsingin, Stanfordin, Yalen ja New Yorkin yliopistoissa.

Kouri tuli Suomessa suuren yleisön tietoisuuteen yhtenä 1980-luvun lopun kasinotalouden symbolina. 
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän oli mukana järjestelemässä Kansallis-Osake-Pankin ja Pohjolan rahoilla Suomen Yhdyspankin nurkanvaltausyritystä, joka kuitenkin epäonnistui. 

Pankkitarkastusvirasto tulkitsi myöhemmin nämä niin sanotut Kouri-kaupat ja niiden salaiset voitonjaot liikepankkilain vastaisiksi.

Kouri tunnettiin myös lahjakkaana nykytaiteen keräilijänä.

Postipankki sai 1990-luvulla Kourilta velkojen vastineeksi näyttävän 60 teoksen taidekokoelman. Opetusministeriö lunasti sen itselleen ja lahjoitti edelleen taidemuseo Kiasmaan.

Sittemmin Kouri keräsi runsaasti muun muassa suomalaista valokuvataidetta.

Viimeisiksi jääneissä haastatteluissaan viime syksynä Pentti Kouri ennusti nykyisen finanssikriisin johtavan maailmantalouden "oikein isoon rysäykseen".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    2. 2

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Suomalaisen tislaamon toimitusjohtaja: ”Toivon, että britit tulevat järkiinsä”

    5. 5

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      HS-mielipide: Väärään ruutuun merkitty rasti voi laukaista työttömän syöksykierteen: ”Onko kohtuullista jättää ihminen kokonaan ilman tuloja?”

    8. 8

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    9. 9

      Mytty kaapissa olikin 150 000 euron arvoinen – perinnön voi hassata hätiköinnillä

    10. 10

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    2. 2

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    3. 3

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    4. 4

      Nokia aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää 350 Suomessa

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää