Kuluttajien synkkyydessä uusi ennätys

Julkaistu: , Päivitetty:

Kuluttajien odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä painuivat alimmilleen 21 vuoteen. Nykylukemia alempana ne eivät ole koskaan olleet.
Kuluttajien näkemykset Suomen taloustilanteesta ja työttömyyskehityksestä painuivat joulukuussa ennätysalhaisille tasoille. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen kuluttajabarometrista. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä putosivat alimmilleen barometrin 21-vuotisessa historiassa.

Sen sijaan oman taloustilanteensa suhteen kuluttajilla riitti vielä jonkin verran optimismia. Kuluttajat arvioivat oman rahatilanteensa ja säästämismahdollisuutensa edelleen hyviksi. Indikaattorin neljästä osatekijästä vain odotukset säästämismahdollisuuksista paranivat hieman marraskuusta.

Kuluttajien luottamusindikaattori putosi joulukuussa lukemaan -6,5 marraskuun -4,5:stä. Lokakuussa indikaattori oli vain hienoisesti eli 0,2 pisteen verran miinuksella. Miinusmerkkisiä lukemia indikaattori sai edellisen kerran 1990-luvun alun lamavuosina.

Kuluttajien odotus inflaation kehityksestä seuraavan 12 kuukauden aikana oli joulukuussa selvästi matalampi kuin edeltävinä kuukausina. Kuluttajat ennakoivat kuluttajahintojen nousevan parisen prosenttia seuraavan vuoden aikana.

Vain 16 prosenttia kuluttajista arvioi joulukuussa, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Runsas puolet barometriin haastatelluista ennakoi taloustilanteen menevän huonompaan suuntaan. Vuosi sitten joulukuussa vastaavat osuudet olivat 17 ja 34 prosenttia.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti noin viidennes kuluttajista. Taloustilanteensa huononemista pelkäsi 16 prosenttia vastaajista.

Vain kuusi prosenttia kuluttajista odotti, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana. Peräti 83 prosenttia uskoi työllisyystilanteen huononemiseen. Työttömyyden osumista omalle kohdalle pelättiin yhä enemmän.

Seitsemän kymmenestä kuluttajasta piti joulukuussa ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Lainan ottamisen arvio kannattavaksi 27 prosenttia. Vuosi sitten osuus oli vielä 43 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    3. 3

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    4. 4

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    5. 5

      HS: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvanut

    6. 6

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    7. 7

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    8. 8

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    9. 9

      EU:n huippukokous vahvisti Christine Lagarden valinnan EKP:n pääjohtajaksi

    10. 10

      Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    3. 3

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    4. 4

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    5. 5

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    6. 6

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    7. 7

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    8. 8

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    9. 9

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    10. 10

      Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää