Verkkomarkkinoiden näkymät ristiriitaiset - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Verkkomarkkinoiden näkymät ristiriitaiset

Julkaistu: 2.12.2008 18:38, Päivitetty 2.12.2008 18:38

Nokia Siemens Networksin operatiivisen johtajan Mika Vehviläisen mukaan verkkomarkkinoiden näkymät ovat ristiriitaiset.

– On tiettyjä teknologioita ja alueita, joilla on vaikeuksia, mutta jotkut asiakkaat puhuvat myös kasvusta, Vehviläinen sanoi Taloussanomille Nokia World -tapahtumassa Barcelonassa tänään.

Jonkinlaista vakautta tuo se, että matkapuheluista on tullut jo lähes perustarve, ja kehittyville markkinoille rakennetaan uusia gsm-verkkoja. Esimerkiksi Intiassa käyttäjämäärät kasvavat yhä.

Vehviläisen mukaan verkkourakoita tuo myös kovaa vauhtia kasvava dataliikenne, joka pakottaa operaattorit investointeihin.

Vehviläisen mukaan suurimmissa vaikeuksissa ovat operaattorit, jotka rakentavat verkkojaan velkarahalla, sillä lainojen saaminen on vaikeaa. Vehviläisen mukaan näitä löytyy varsinkin wimax-verkkojen rakentajista.

Nokian tulosvaroituksen yhteydessä pari viikkoa sitten Nokia Siemens Networks ennakoi, että langattomien ja kiinteiden verkkojen markkinat pienenevät euroilla mitaten ensi vuonna tämän vuoden tasosta.

Markkinajohtaja Ericsson puolestaan povaa myynnin säilymistä nykyisellä tasolla.

Verkkomarkkinat ovat nykyään kolmen kauppaa. Ericssonin ja Nokian lisäksi alan suurimpiin kuuluu vielä kiinalainen Huawei.

Alcatel-Lucentin on huhuttu jopa luopuvan langattomista verkoistaan, ja keskittyvän vain kiinteisiin verkkoihin, joissa se on vahva.

– 3G:n kehitys vaatii paljon investointeja, ja seuraavaksi on vielä tulossa LTE-tekniikka, Vehviläinen luettelee.

– Jos ei langattomien verkkojen kaupalla tule voittoa, niin niitä on vaikea kehittää. Tällä alalla katteet ovat pienet ja skaalaedut tärkeitä.

Myös keskittymistä vain kiinteisiin verkkoihin hän pitää vaikeana päätöksenä.

Vehviläisen mukaan neljännen sukupolven LTE-verkot tulevat ajankohtaisiksi vuonna 2010.

Nokia on jo sopinut LTE-verkkojen toimittamisesta NTT Docomolle Japaniin. Vehviläisen mukaan LTE-tekniikkaan siirtyvät etunenässä myös cdma-operaattorit.

– Japanissa NTT Docomo siirtyy LTE-tekniikkaan ensimmäisenä kuten se siirtyi aikoinaan 3G:hen. Heitä ajaa siihen datamäärien kasvu, Vehviläinen sanoo.

– Cdma-operaattoreilla taas ekosysteemi on tulossa tiensä päähän ja he harkitsevat siirtymistä LTE:hen. Jos operaattorilla on jo 3G-verkko, tarve on vähäisempi.

Vehviläisen mukaan Nokialla on LTE-markkinoille hyvä kilpailuasema, sillä jo nykyään toimitetut tukiasemat ovat LTE-kykyisiä. Tukiasemat tarvitsevat vain LTE-ohjelmiston, jota Nokia alkaa toimittaa ensi vuoden loppupuoliskolla.

NSN on viime aikoina ollut otsikoissa enimmäkseen irtisanomisten ansiosta. Vehviläisen mukaan kaikki Nokian ja Siemensin verkkoyksiköiden yhdistämiseen liittyvät ilmoitukset väen vähennyksistä on tehty vuoden loppuun mennessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?